Valvomista yhteiseksi hyväksi

Matt. 25:1–13 (UT 2020)

»Taivaiden valtakuntaa voi ajatella näin: Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat soihdut ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmiä ja viisi järkeviä. Tyhmät eivät ottaneet mukaansa öljyä, mutta järkevät ottivat soihdun lisäksi öljyastian. Kun sulhanen viipyi, kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Keskellä yötä kuului huuto: ’Sulhanen tulee! Lähtekää häntä vastaan!’ Silloin morsiusneidot havahtuivat ja sytyttivät soihtunsa. Tyhmät morsiusneidot pyysivät järkeviltä lisää öljyä, jotta heidän soihtunsa eivät sammuisi. Järkevät kuitenkin vastasivat: ’Sitä ei millään riitä meille kaikille. Menkää myyjien luokse ja ostakaa itsellenne öljyä.’ Kun tyhmät morsiusneidot olivat ostamassa öljyä, sulhanen saapui. Valmiina olevat morsiusneidot menivät hänen kanssaan häihin, ja hääpaikan ovi suljettiin. Vähän myöhemmin muutkin morsiusneidot tulivat ja pyysivät: ’Herra, Herra, avaa meille ovi!’ Sulhanen kuitenkin sanoi: ’En todellakaan avaa. Minä en tunne teitä.’ Pysykää siis valveilla, koska ette tiedä päivää ettekä hetkeä.»  

Olin alkusyksystä valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla. Niitä on järjestetty jo vuodesta 1969. Maanpuolustuskursseilla käydään läpi kotimaamme kokonaisturvallisuutta. Mukana on edustajia eri aloilta; valtion hallinnosta, yrityksistä, yhdistyksistä ja kirkosta. Kaikki tulimme yhteen ja pohdimme, miten voimme yhdessä rakentaa turvallista Suomea ja miten voimme varautua ja valmistautua mahdollisiin häiriötilanteisiin yhteiskunnassamme.

Moni on varmasti jossakin muodossa ollut mukana pelastautumisharjoituksessa koulussa tai töissä. Siinä testataan tehtyä valmiussuunnitelmaa käytännössä. Harjoitellaan, missä kokoonnutaan, miten siirrytään paikasta toiseen ja kuka katsoo, että kaikki ovat mukana. Sekin on varautumista erilaisten häiriötilanteiden varalta.

Valvokaa! Kuuluu tämän sunnuntain otsikko. Se on aika monitahoinen käsky. Jos sitä miettii lähemmin, voi mieleen tulla aika monta eri näkökulmaa valvomisesta. Äiti- ja mummi-ihmisenä ensimmäisenä tulee mieleen, että ei todellakaan pidä valvoa, vaan nukkua! Heti kohta ysin uutisten jälkeen, eikä mitään iltariekkumisia! Toisaalta, koulussa opettajan tehtävä on todellakin valvoa esimerkiksi koetilannetta, että kaikki saavat vastaukset paperiin ja kännykkä pysyy repussa tai parkissa.

Valvomista voi siis olla yksilötasolla, mutta se voi olla myös yhteisöllistä. Me yövyimme maanpuolustuskurssilla perinteisissä parakeissa, mutta maastokomennuksella yövytään teltoissa ja jonkun pitää aina valvoa kipinässä, että nuotiotuli ei sammu ja kaikki pysyvät lämpiminä. Kipinämikkona olo on valvomista yhteiseksi hyväksi.

Valvominen tarkoittaa hereillä olemista, valmiudessa oloa, varautumista. Mitään ei siis ole vielä tapahtunut, mutta kannattaa olla hereillä, koska kohta saattaa tapahtua.

Me varaudumme monin eri tavoin elämässä. Nykyään tulee tarkistettua aika usein, että kännykässä on virtaa. Minä teen sitä lähes neuroottisesti johonkin tapahtumaan tai junaan mennessä, että pystynhän nyt varmasti näyttämään, että minulla on lippu! Varavirta pelastaa, ainakin joskus. Ja sitä varavirtaa, eli lisäöljyä olisi pitänyt olla tämän päivän evankeliumitekstin morsiusneidoillakin. Osa morsiusneidoista missasi juhlan, koska he eivät olleet varautuneet lisävirralla, siis öljyllä, vaan joutuivat lähtemään ostamaan sitä lisää.

Jeesus ei evankeliumissa kuitenkaan puhu kipinämikoista tai koulun seinässä olevasta pelastautumissuunnitelmasta, vaan Jeesus puhuu siitä, miten me osaisimme valmistautua siihen hetkeen, kun kohtaamme Jumalan. Miten me osaisimme elää täällä maapallolla niin, että kun meidän aikamme koittaa, voisimme sanoa, että olemme eläneet valvoen?

Virsi 509 puhuu sen kaltaisesta valvomisesta hienosti:

Herra, elämääni / valvo, etten harhaan / vaeltaisi täällä / ohi ihmisten.

Sydäntäni ohjaa, / anna minun, Herra, / armossasi kasvaa, /olla ihminen.

Tuota kaikkea tarkoittaa valvominen kristityn elämässä. Valvominen tarkoittaa sitä, että pidämme silmällä omaa elämäämme. Kymmenen käskyä on tarkasteluun oiva aloitus, kohtelemme toisiamme kunnioittavasti jne. Mutta ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että Jumala valvoo elämäämme ja ohjaa meitä polulla eteenpäin.

Kristittynä valvominen ei ole migreeniä aiheuttavaa jatkuvaa pelonsekaista valvomista, vaan se on ennen kaikkea luottamista, luottamista siihen, että Jumala valvoo ja ohjaa elämäämme.  Vaikka me ihmiset kuinka varautuisimme ja valmistautuisimme, niin elämä saattaa joskus tarjoilla hapanmehua. Siinä hetkessä on tärkeää, että meillä on yhteys Jumalaan, jonka puoleen saamme kääntyä. Sitä on valvominen, kääntymistä Jumalan puoleen.

Pimeässä marraskuun illassa ymmärtää, miten pieni valo valaisee huikean ison alueen. Toivon kipinä valaisee elämän tietä ja muutama prosentti akussa riittää takaamaan junamatkan.

Sellaista on kristittynä valvominen.

Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme.

Piispa Mari Parkkinen