Alkuhartaus 7.9.2026 Kirkon ympäristöpäivillä Lahden Ristinkirkossa

Raamatunluku Joh. 1:1–4

Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.

 

Hyvät ystävät, tervetuloa Kirkon Ympäristöpäiville Lahteen!

Te olette nyt hyvän veden lähteellä. Lahdessa nimittäin juodaan maailman parasta johtovettä – näin kerrotaan Lahti.fi sivustolla. Lahden hanavesi on voittanut useita kansainvälisiä palkintoja ja ei ole sattumaa, että tuossa 5-tien varressa sijaitsee iso virvokejuomatehdas ja uusia elintarvike- ja karamellitehtaita on tulossa lisää. Lahdessa vesi on elämän eliksiiri monessa muodossa.

Tuo äsken lukemani Raamatun kohta vie meidät luomisen äärelle.  Aivan Raamatun alkulehdillä Henki liikkuu vetten yllä; maa saa muotonsa ja aaltojen syvyyksissä syntyy elämää. Vesi on elämän eliksiiri myös luonnossa, puhumattakaan ihmiskehosta, josta yli 50 prosenttia on vettä. Vesi on elämän elinehto.

Viime viikkoina olemme saaneet todistaa myös veden tappavan voiman. Nepalin tulvissa on kuollut yli tuhat ihmistä, Välimeren aallot ovat vieneet niin turisteja kuin pakolaisiakin ja toisaalta, siellä missä ei ole saatu vettä, suuret metsäpalot ovat tuhonneet metsiä sekä asuinalueita. Ihmisen teot ovat saaneet jäätiköt sulamaan ja halkeilemaan, ajavat sisaria ja veljiä pakolaisiksi ja tuhoisat tulipalot leviävät ennätyksellisessä kuivuudessa ja kuumuudessa. Ilmastonmuutos on ilmeinen.

Luonnonmullistukset ja maailman epävakaa tilanne saattaa heiluttaa turvallisuuden tunnettamme. Kirkon Ympäristöpäivien otsikko kysyykin: mistä tulee perusteltua toivoa?

Toivo ei ole vaaleanpunaista haihattelua, vaan toivoon liittyy realiteettien tunnistaminen. Meidän on rehellisesti katsottavat maailman tilannetta, myös kaikkea sitä, mitä olemme rakkaalle luomakunnallemme tehneet. Arkkipiispa Desmond Tutu on sanonut: “Toivo on kyky nähdä, että huolimatta kaikesta pimeydestä, on olemassa myös valoa.”  Toivo nousee siis olemassa olevan kriisin keskeltä. Vaikka tilanne näyttää vaikealta, vielä on jotakin, mitä voimme tehdä.

Ajattelen, että toivon pilkahduksia on nähtävissä myös viime vuonna pidetyn YK:n ilmastokokouksen jälkeen. Kokouksen tulos oli jokseenkin laiha, mutta WWF Suomen ilmasto-ohjelman johtaja Bernt Nordman totesi kokouksen jälkeen, että vaikka valtiot eivät tunnu pääsevän yhteisymmärrykseen päästötavoitteista, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan rooli ilmastokriisin torjunnassa vahvistuu. Erityisen iloinen Nordman oli yritysten uusista innovaatioista vähäpäästöisemmissä ratkaisuissa. Kun tie tuntuu päättyvän, avautuu uusi polku.

Mistä siis löytyy perusteltua toivoa? Huomenna aiheen äärelle johdattelee muun muassa Risto Saarinen, jonka kirja Oppi toivosta avaa hienolla tavalla toivon käsitettä ja historiaa. Filosofi Immanuel Kant ajatteli, että toivoon liittyy vahvasti toimijuus. Ihmisen tulee olla valmis tavoittelemaan muutosta ja tämä tahto muutokseen antaa toimintaan toivoa. Toivo nousee siitä, että asioihin voidaan vaikuttaa, että teemme jotakin asioiden eteen.

Vaikka toivo suuntautuu yleensä tulevaisuuteen, niin sen kasvun siemenet voivat olla myös menneisyydessä. Myönteiset muistot menneisyydestä voivat olla voimavara. Mistä olemme jo selvinneet, millaiset asiat auttoivat eteenpäin? Miten yhteiset ponnistelut ovat aiemmin vaikuttaneet? Ympäristöasioissakin on monia esimerkkejä, kuten otsonikadon suitsiminen ja luonnonsuojelualueet. Yhdessä asioihin vaikuttaminen ja yhdessä tekeminen ovat myös toivon lähde.

Mutta ajattelen, että tuo alussa lukemani Johanneksen evankeliumin alku on erityinen toivon lähde. Jumala on sanallaan luonut meille kauniin maailman. Valmistelin tätä hartautta mökkimme terassilla. Aamu oli valjennut, järvi oli kadonnut aamu-usvaan ja jostakin taivaalta kuului joutsenien muuttohuuto. Kohta yksinäinen kuikan ääni katkaisi aamun hiljaisuuden. Maisema oli niin kaunis, että sielua riipaisi. Siinä hetkessä oli Jumalan pyhyys. Jumala on antanut meille todella kauniin lahjan.

Hän on kutsunut ihmiset viljelemään ja varjelemaan tätä maailmaa, mutta ihmisen ahneus on ajanut luomakunnan ahdinkoon. Ajattelen, että viimeaikaiset luonnonmullistukset kertovat karulla tavalla ihmisyydestä, siitä, että mikään ei riitä, vaan luontokadon uhallakin ihminen on valmis riistoviljelemään, riistotuottamaan ja riistokuluttamaan. Ihminen on kyllä kutsuttu viljelemään, mutta myös varjelemaan. Heräämmekö tähän Jumalan asetukseen vasta, kun on liian myöhäistä?

Haluan uskoa ja toivoa (perustellusti), että me olemme Kirkon Ympäristöpäivillä siksi, että haluamme varjella kaunista maailmaamme. Yhteistä työtä kantaa toivo, joka nousee Johanneksen evankeliumin alkusanoista: Hänessä, joka on luonut maailman, on elämä, ja tuo elämä on ihmisten valo.

Ajattelen, että tuo elämän Sana on kallio siinäkin hetkessä, kun tuntuu, että maailmamme on tulessa. Tuo Jumalan valo saa osoittaa meille tietä eteenpäin, kun tartumme yhteiseen toimeen.

Ilmestyskirja 22:1-7:

Enkeli näytti minulle elämän veden virran. Se pulppusi kristallinkirkkaana Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin pääkadun keskellä ja elämän virran molemmin puolin kasvoi elämän puu. Hedelmiä saatiin vuodessa kaksitoista kertaa; uusi sato kypsyi joka kuussa, ja lehdet toivat kansoille terveyden.

Jumala on antanut meille kauniin maailman, meidän tehtävämme on pitää siitä huolta. Kiitos, että olet tullut Kirkon Ympäristöpäiville!

Ps. Muistakaa maistella Lahden vettä, se on kuin samettia

Piispa Mari Parkkinen