Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvottelukunnan kokous

Inkerin ja Suomen evankelis-luterilaisten kirkkojen yhteistyöasiakirjan mukaan yhteyden kaikinpuolinen kehittäminen on tärkeää ”Kristuksen evankeliumin julistamiseksi maailmalle ja hänen antamansa palvelutehtävän toteuttamiseksi maailmassa”. Tämä on oleellista pitää jatkuvasti mielessä. Pohjimmiltaan kirkkojemme välisessä yhteydessä kyse ei olekaan kahden kirkon keskinäisistä asioista. Emme kokoonnu puolustamaan kirkkojemme intressejä tai edistämään kirkkojemme etua. Yhteistyön tai neuvottelukunnan tehtävänä on palvella kaikkea sitä, mikä auttaa evankeliumin julistamista ja lähimmäisenrakkauden leviämistä maailmassa.

Luonnollisesti niin kirkkojemme välisessä yhteydessä kuin neuvottelukunnan kokouksessa on kysymys konkreettisista asioista. Usein etsimme vastauksia erilaisiin ongelmiin ja kannamme huolta monista tulevaisuuden asioista. Tällaiset keskustelunaiheet ovat välttämättömiä. Toisinaan tuntuu kuitenkin siltä, että huolipuhe ja ongelmakeskeisyys on päällimmäisenä, kun ajattelemme kirkkojemme elämää tai keskinäistä yhteyttämme. Silloin mielen valtaa – paavi Franciscuksen sanoja lainatakseni – ”hautapsykologia, joka vähitellen muuttaa kristityt museon muumioiksi” (Evangelii gaudium, Evankeliumin ilo, s 61). Evankeliumin voima ja ilo katoaa, usko rappeutuu kyyniseksi puurtamiseksi ja kirkko taantuu sisäänpäin kääntyneeksi hallinnolliseksi organisaatioksi.

Pääsiäinen vapauttaa meidät iloon ja riemuun.  Jeesus Kristus on synnin, kuoleman ja kaiken pahan vallan voittaja. Ylösnoussut Herra elää ja vaikuttaa kirkossaan. Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Tätä pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumista nousevaa evankeliumin iloa ei voi kukaan eikä mikään riistää meiltä. Siksi huolipuhe ja ongelmakeskeisyys ei ole oikea kristittyjen ja kirkkojen tapa asennoitua elämään. Huolet ja ongelmat on toki otettava todesta ja niihin etsittävä ratkaisuja. Perustana on kuitenkin se ilo ja voima, joka on evankeliumissa ja jota ei voi meiltä riistää pois.

Ylösnousseen Jeesuksen kohtaamisiin liittyy Uuden testamentin kertomuksissa yhteinen piirre. Ne eivät jättäneet ihmistä entiselleen. Jeesuksen kohtaaminen sai aikaan sen, että sanoma ”Herra elää” piti rientää heti kertomaan muille (vrt. Matt 28:8, Luuk. 24:33–35). Evankeliumin voima (vrt.  Room. 1:16, 1. Kor. 1:18) tulee ylösnousseesta Kristuksesta, hänen todellisesta läsnäolostaan keskellämme lupauksensa mukaan (vrt. Matt. 18:20, 28:20). Huolten ja ongelmien keskellä tämä on erityisen tärkeä pitää kirkkaana mielessä.

Pääsiäinen on meille kirkkoina kutsu Kristuksen seuraamiseen. Se on syvän ilon täyttämää elämää, mutta se on samalla jatkuvasti valmiutta ”Kristuksen evankeliumin julistamiseksi maailmalle ja hänen antamansa palvelutehtävän toteuttamiseksi maailmassa”, kuten yhteistyöasiakirjassamme sanotaan. Tämän kutsumuksen toteuttamisessa tehtävämme on rohkaista ja vahvistaa kirkkoina toisiamme, kuten apostoli Paavali opastaa: “Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin. (1. Tess. 5:10-11).

Toivon, että niin neuvottelukuntamme kokousta kuin kirkkojemme välistä yhteyttä voisi sävyttää rohkaisun ja vahvistamisen ilmapiiri. Se auttaa suhteuttamaan huolet ja ongelmat oikeaan mittakaavaansa. Se mahdollistaa löytämään ne mahdollisuudet ja voimavarat, joita meillä on erilaisissa yhteiskunnissa toimivina erilaisina kirkkoina. Rohkaisu ja vahvistaminen kannustavat meitä kirkkoina toteuttamaan perustehtäväämme julistaa evankeliumia ja edistää lähimmäisenrakkautta maailmassa.