10.5.2022 (Teams)

Kristillinen sairaalasielunhoito perustuu Jeesuksen antamaan tehtävään: ”Minä olin sairas ja te kävitte minua katsomassa.” (Matt. 25: 36). Jeesus antoi esimerkin kulkemalla kärsivien rinnalla, parantamalla sairaita ja viipymällä kuolevien luona. Perustellusti voidaan sanoa, että länsimaisen sosiaali- ja terveydenhuollon juuret ovat kristinuskossa.

Suomalaisen sairaalasielunhoidon historia ulottuu keskiajan hospitaaleissa ja Pyhän Hengen huoneissa annettuun sielunhoitoon. Vuoden 1571 kirkkojärjestys antoi ohjeita sairaskäynneistä ja määräsi, että jokaisessa armeliaisuuslaitoksessa tuli olla kappalainen. Savonlinnan terveydenhuollon kehitys alkoi 1500-luvulla Olavinlinnan hospitaalista ja linnan ympärille rakentuneen kaupungin sairastuvasta (v. 1574). Näin sairaalasielunhoidon juuret ulottuvat Savonlinnassakin keskiajalle, satojen vuosien taakse.

Ensimmäinen päätoiminen sairaalasaarnaajan virka perustettiin Helsingissä vuonna 1925. Toisen maailmansodan jälkeen syntyivät kirkon uudet erityistyömuodot. Perheneuvonta ja sairaalasielunhoito alkoivat kasvaa; niiden tarve tunnistettiin.

Sairaalasielunhoidon painotus siirtyi aikaisemmasta julistavasta kuuntelua korostavaksi. Tähän vaikutti lehtori Irja Kilpeläinen. Hänen kirjansa Osaammeko kuunnella ja auttaa (1969) opetti lähimmäiskeskeistä tapaa keskustella toisen ihmisen kanssa.

Sairaalapappien koulutus kehittyi ja heidän tehtäväkuvansa laajeni. Heistä tuli sairaalayhteisön sisällä toimivia työntekijöitä potilaita, heidän läheisiään ja myös henkilökuntaa varten. Erityistyömuotona sairaalasielunhoito vakiintui vuonna 1965, jolloin vahvistettiin sairaalasielunhoidon ohjesääntö ja asetettiin pysyvä kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta.

Tähän historian kaareen Savonlinnan sairaalasielunhoito liittyy. Savonlinnan ensimmäinen päätoiminen sairaalasielunhoitaja oli lehtori Eine Kosonen, joka hoiti sairaalalehtorin virkaa vuoteen 1980 asti. Tämä kertoo myös kirkkomme viran historiaa: sairaalapappina nainen on voinut toimia vuodesta 1988.

Työssäni piispana olen tavannut säännöllisesti hiippakuntani sairaalapappeja. Olen nähnyt heidän työnsä merkityksen terveydenhuollon kentässä. He tuovat lohtua ja toivoa sairaalle, kärsivälle ja kuolevalle. Varsinkin saattohoidossa heidän merkityksensä on suuri. Sairaalapappien välineinä ovat kuuntelun ja läsnäolon lisäksi perinteiset sielunhoidon välineet, rukous, ehtoollinen, Raamatun sana. He kannattelevat myös henkilökuntaa työnohjauksen ja koulutuksen keinoin.

Viidessä vuosikymmenessä on terveydenhuollossa tapahtunut monia muutoksia. Viimeiset kaksi vuotta ovat koronapandemian vuosi koetelleet aivan erityisesti terveydenhuollon henkilöstöä. Edessä on historian suurimpia sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen muutoksia, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa ensi vuoden alussa. Muutosvaiheet tuovat aina tullessaan epävarmuutta ja vievät voimavaroja.

Sairaalasielunhoito nivoutuu terveydenhuollon kokonaisuuteen yhteisen tavoitteen kautta: ihmisen hyvän hoidon, syntymästä kuolemaan asti. Tähän työhön kirkko lähettää ammattilaisia, sairaalapappeja. Tällä hetkellä heitä on kirkossamme yhteensä 115.

Onnittelen lämpimästi Savonlinnan seurakunnan sairaalasielunhoitoa sen 50-vuotisjuhlavuotena. Lausun Mikkelin hiippakunnan puolesta parhaimmat kiitokseni Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosterille ja Savonlinnan seurakunnalle siitä, että toimitte yhteistyössä alueen ihmisten hyvinvoinnin puolesta. Siinä tulee hyvin esille ihmisen fyysisten, psyykkisten, sosiaalisten ja hengellisten tarpeiden huomioon ottaminen ja kokonaisvaltainen auttaminen.

Hyvä Jumala teitä työssänne siunatkoon; olkaa rohkeat, pitäkää hyvästä kiinni!