"Tässä olen. Lähetä minut!"
30.5.2025
Markuksen evankeliumi 16:14–20
Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.”
Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.
Jos sydän ei syystä tai toisesta toimi, sydämen vajaatoiminta heikentää koko kehon; veri ei kulje, aivot eivät saa tarpeeksi happea, mikään ei toimi normaalisti. Lopulta elämä käy hengenvaaralliseksi ja täytyy tehdä sydänleikkaus.
Samoin on myös hengellisessä elämässä. Raamattu puhuu paljon sydämestä, koska sitä pidettiin koko ihmiselämän keskuksena. Tieteellinen ymmärrys aivoista tai järjestä ei ollut vielä selkeytynyt, joten sydäntä pidettiin ajatusten, toiminnan, tarkoitusperien ja ylipäätään koko ihmiselämän komentokeskuksena.
Vielä tänäänkin liitämme sydämeen useita erilaisia näkemyksiä. Sydän on elämää ylläpitävä elin. Se pumppaa elämäneliksiiriä, verta, kehoomme ja pitää sen käynnissä. Puhumme sydämestä myös tunteiden tyyssijana. Sydän rakastaa ja sydän saattaa myös vihata. Mutta sydän on myös hengellisen elämämme keskus. Siihen viittaa tämän päivän evankeliumikohta, jossa Jeesus moittii opetuslapsia epäuskosta, joka nousee sydämen kovuudesta.
Jumala on luonut ihmiseen kauniin, täydellisen sydämen. Sydämen, joka kykenee ymmärtämään Jumalan rakkauden ja rakastamaan sen kautta tätä maailmaa. Usein tuota rakkautta verrataan vanhemman rakkauteen, joka kätkee kaiken sisäänsä. Raamattu kuvaa sitä Isän, Jumalan, rakkaudeksi. Mutta syntiinlankeemuksessa ihminen käänsi sille selkänsä. Ihminen ajatteli oman rakkautensa olevan riittävää, ymmärtämättä, että siinä hetkessä tuo taivaallinen rakkaus sai särön ja rakkaudesta tuli ihmisen itsekkyyden tahraamaa.
Siksi myös hengellisessä elämässä tarvitaan sydänoperaatiota. Paavali puhuu sydämen ympärileikkauksesta, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki (Room. 2:29). Hesekielin kirjassa tuota sydänoperaatiota kuvataan näin: Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen (Hes. 36:26). Jumala siis antaa kivisydämen tilalle elävän sydämen. Sellaisen sydämen, joka jälleen voi tuntea Jumalan rakkauden täyteyden. Vain Jumalan luoma sydän voi tuntea Jumalan.
Aika usein me kuvaamme ihmisen luonnetta sydämen asenteen kautta: hän on sydämellinen ihminen tai hän rakastaa koko sydämellään. Kuvaamme myös rehellisyyttä sydämestä lähtöiseksi, kun sanomme: Hän on sydämeltään vilpitön. Sydän on elämän lämmön lähtökohta. Mutta sydän voi mennä myös rikki. Uutisista luemme silloin tällöin pitkään yhdessä olleesta pariskunnasta, joista toinen menehtyy ja vain hetken päästä puoliso seuraa taivasmatkalle, koska sydän ei kestänyt surua. Ihminen on ihmeellinen kokonaisuus.
Tänään tunnemme koko olemuksessamme ja sydämessämme riemua ja kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Vietämme Mikkelin hiippakunnan ensimmäistä pappien ja diakonien yhteistä vihkimysmessua. Kirkkomme saa neljätoista uutta palvelijaa, joilla on sydän, joka on kuullut Jumalan kutsun. Sydän on enemmän kuin tunteiden säätelykeskus. Rakastamisen lisäksi Raamatun kohdat puhuvat sydämestä, joka haluaa kuulla Jumalan kutsun ja toteuttaa Jumalan tahdon. Sellaisen sydämen juhlasta me tänään puhumme. Virren 525 sanoin: Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus. Suurempi kuin oma tahto Kutsujan on laupeus (virsi 525:1).
Jumala on kutsunut teidät, hyvät vihittävät, Hänen työhönsä; sanan ja sakramenttien jakamiseen ja ihmisten kohtaamiseen aina ja kaikkialla.
Luterilaisissa tunnustuskirjoissa kirkon pappisvirasta käytetään useita synonyymejä, kuten saarnavirka, palveluvirka, sanan ja sakramenttien virka ja Jumalan Sanan virka (ministerium verbi divini). Pappisviran ymmärretään olevan vanhurskauttavan uskon syntymisen ja vahvistumisen palveluksessa. ”Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka” (CA V). Augsburgin tunnustuksen 5. artiklan mukaan kirkkoon on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka, jotta ihmiset saisivat pelastavan uskon.
Suomenkielisissä raamatunkäännöksissä diakoneista (kr. diakonos) puolestaan käytetään usein sanaa palvelija. Diakonian tärkein tehtävä on palveleminen. Diakonit ovat henkilöitä, jotka toimivat aina jonkun lähettämänä. Näin on ollut alkukirkosta lähtien. Diakoni suorittaa hänelle uskotun tehtävän sen antajan valtuuttamana ja toimii muiden hyväksi. Hän on siten vahva linkki tehtävän antajan ja vastaanottajan välillä.
Me puhumme usein omasta kirkostamme diakonisena kirkkona. Kirkon tehtävä on auttaa ja tukea haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, toimia oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja rauhan puolesta, rakentaa hyvää elämää edistäviä yhteisöjä sekä varjella kaunista luomakuntaa.
Näitä molempia tehtäviä, pappia ja diakonia, tarvitaan kirkon elämässä. Sanassa ja sakramentissa kohtaamme itse Jeesuksen ja Hän lähettää meidät alttarilta elämän keskelle.
Millaisen elämän keskelle meidät lähetetään? Kun kuuntelemme uutisia, tuntuu kuin maailma olisi tulessa. Monet sodat runtelevat ihmiselämää ympäri maailmaa. Itsekkyys, vallan halu ja rahalliset voitot tallaavat ihmisyyden alleen. Kotimaassa yhä useampi joutuu miettimään, mistä saisi rahat jokapäiväiseen leipään ja kattoon pään päällä. Diakonian tarve on kasvanut.
Kirkkona, seurakuntana ja kristittyinä meidän tehtävämme on asettua heikomman puolelle, muistuttaa maailmaa Jumalan rakkaudesta ja voimistaa niiden ääntä, joilla sitä syystä tai toisesta ei ole. Kirkon tehtävä on olla ihmisen ja ihmisyyden puolella.
Edelleen tarvitaan evankeliumin julistamista. Sitä, että kerromme maailman Vapahtajasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta ja puhumme ihmisiä rakastavasta Jumalasta, joka on syntistä kohtaan armollinen. Tarvitaan yksinkertaista sanomaa Jeesuksesta, Jumalan Pojasta, joka tuli maan päälle pelastamaan koko maailman.
Kun näemme kärsivän lähimmäisen, apua tarvitsevan ystävän tai muukalaisen, kristittyinä tehtävämme on auttaa ja tukea. Matteuksen evankeliumissa Jeesus puhuu kristityn työnkuvasta ja ihmiset Hänen ympärillään kysyvät: Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi? Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle (Matt. 25:38-40). Kun me teemme työtämme, elämme kristittyinä tämän maailman keskellä, me teemme työtämme Jeesukselle.
Kaiken työmme perusta on sydämen usko ja luottamus. Myös luterilaisuuden ytimessä on sydämen usko. Kuvaillessaan vaakunaansa, Luther toteaa: Kaiken keskuksena on musta risti luonnollisen värisen sydämen sisällä, sillä joka sydämestään uskoo, on vanhurskas. Sydän on puolestaan valkoisen ruusun sisällä. Sillä sydämen usko saa aikaan iloa, lohdutusta ja rauhaa. Usko tulee siis todeksi sydämen luottamuksessa ja se saa aikaan iloa ja lohdutusta. Se on meidän toivomme myllertävän maailman keskellä.
Päivän evankeliumissa Jeesus kovistelee opetuslapsia heidän uskostaan ja sydämen asenteestaan. Uskoa tarvitaan arjen työn keskellä. Usko nousee Sanan lukemisesta tai kuulemisesta sekä rukouksesta. Usko puolestaan vaikuttaa sydämen asenteeseen, siihen, miten kohtaamme toisia ihmisiä ja miten palvelemme omalla paikallamme. Työtä pitää tehdä tuntevalla sydämellä, sellaisella sydämellä, joka tuntee Jumalan, mutta myös ihmisyyden ilot ja surut. Tuon tehtävän ytimessä ja käyttövoimana on Jumalan rakkaus maailmaa kohtaan. Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi — siellä on koko elämäsi lähde, sanotaan Sananlaskuissa (San. 4:23).
Arvoisat vihittävät, teidät on kutsuttu lähtemään, menemään, julistamaan, auttamaan ja kohtaamaan. Työtä riittää! Jesajan tavoin olette sanoneet: Minä kuulin Herran äänen sanovan: — Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Niin minä vastasin: — Tässä olen, lähetä minut! (Jes. 6:8).
Saatte tänään astua luottavaisin mielin alttarille. Jumala ja seurakunta ovat kutsuneet teidät, te ette tee työtänne yksin, vaan itse Jumala on teidän kanssanne arjen keskellä, Hän varustaa teidät työhönsä ja Hän itse siunaa työnne.
Pieni tyttärentyttäremme oli meillä viikonlopun vietossa ja lähtiessään hän piirsi huurustuneeseen terassilasiin sekä pienen kukan että sydämen ja totesi: Piirrän tähän sydämen, että muistatte rakkauteni. Että muistatte rakkauteni. Että muistatte rakkauteni. Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Todella. Pieni tyttö halusi lähtiessään jättää meille jäljen rakkaudestaan. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan (Matt. 5: 8).
Me vietämme tänään kirkkovuodessa Helatorstaita, Kristuksen taivaaseen astumisen päivää. Jeesus halusi jättää meidän sydämiimme jäljen omasta rakkaudestaan. Jumalan tahdosta kivisydän vaihtuu tuntevaksi lihasydämeksi. Siksi pyydämme: Pyhä Jumala, anna meille elävä sydän, sydän, joka tuntee sinut, kuulee sinun tahtosi ja rakastaa sinun rakkaudellasi tätä maailmaasi.
Jeesus kutsuu meitä olemaan Hänen rakkautensa merkkeinä maailman keskellä. Menkää kaikkialle maailmaan ja kertokaa evankeliumi kaikille luoduille. Se on kutsu meille kaikille Jeesuksen seuraajille.
Toivon, että te, arvoisat vihittävät, sekä me kaikki Jeesuksen seuraajat, jätämme tähän maailmaan Jeesuksen rakkauden jäljen.
Piispa Mari Parkkinen