Saarna pappisvihkimysmessussa

Jeesus sanoo:
”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:13–16).

Suola ja valo ovat elämälle välttämättömiä. Ilman suolaa ihminen menehtyisi pian, sillä ruumiimme tarvitsee sitä. Suolalla oli lisäksi tärkeitä ominaisuuksia jo Jeesuksen aikana: ruoka säilyi ja siihen tuli makua. Suolan uskottiin myös puhdistavan. Valo ja erityisesti auringon valo on elämän perusta. Jeesuksen aikaan valonlähteet olivat niukat. Siksi valon merkitys oli tärkeämpi kuin mitä me nykyisin ymmärrämme.

Suola ja valo. Näitä kahta konkreettista asiaa Jeesus käyttää apunaan verratessaan kristityn ja kirkon tehtävää maailmassa. Tässä on erityinen viesti teille tänään papiksi vihittäville teologian maistereille Jarkko, Antti, Minna ja Satu.

”Te olette maan suola.” Suolan tärkein tehtävä oli säilyttää ruoka ja estää sitä pilaantumasta. Jeesus antaa tehtävän estää kaikenlaista tuhoavaa kehitystä, koski se sitten ihmissuhteita, moraalia, ympäristön tilaa, yhteiselämää tai yhteiskunnan rakenteita. Kun Jeesuksen seuraaja toteuttaa elämässään Jumalan tahtoa, sillä on hyviä vaikutuksia lähiympäristöön ja koko maailmaan.

Nykyisin suolan liiallisesta käytöstä varoitetaan. Se nostaa verenpainetta, altistaa sepelvaltimotaudille, aivohalvaukselle, sydämen ja munuaisten vajaatoiminnalle ja monille muille sairauksille. Ovatko kristityt siis maan suolana pelkkiä ongelmien aiheuttajia? Jeesus tarkoittaa aivan päinvastaista.

Suola oli antiikissa puhtauden vertauskuva. Kristityn tavoitteena on puhtaus puheissa, teoissa, jopa ajatuksissa. Tällainen ei ole nykyisin muodissa. Kristinuskoon on kuitenkin aina kuulunut kilvoittelu, siis pyrkimys oikeaan ja siveellisesti puhtaaseen elämään.

Kristitty ei mukauta eettisiä ihanteitaan ympäristössä vallitsevien moraalikäsitysten mukaan. Hän pyrkii elämään Jumalan avulla Jumalan tahdon mukaista elämää, että kristityt olisivat ”moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä” (Fil. 2:14). Paras tapa on oman elämäntavan esimerkki; elää todeksi se, mitä uskoo. Suolana oleminen on sitä, mistä Jeesus on puhunut juuri ennen päivän evankeliumitekstiä: rehellisyyttä, puhdassydämisyyttä, oikeudenmukaisuutta, nöyryyttä ja Jumalan tahdon esillä pitämistä eri asioissa.

Jeesuksella on myös varoitus meille kristityille: ”Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.”

Jeesuksen aikalaisilla oli selvä käsitys suolasta. Oli olemassa hyvää suolaa ja huonoa suolaa. Hyvä suola oli vuorisuolaa, huono suola oli Kuolleen meren suolaa, jossa varsinaisen suolan osuus oli vain seitsemän prosenttia. Huono suola menetti nopeasti makunsa ja kelvottomana heitettiin kadulle kulkijoiden tallattavaksi. Jeesus sanoo kuulijoilleen: olkaa hyvää suolaa, puhdasta suolaa. Olkaa suolaa, joka pitää makunsa. Eläkää uskonne mukaisesti ja pitäkää uskosta nousevista elämänarvoista kiinni. Silloin te vaikutatte tähän maailmaan.

Jeesuksen sanoihin liittyy vakava varoitus. Älkää mukautuko tämän maailman menoon, niin että suolan maku katoaa, sillä sen jälkeen sitä ei saada enää suolaiseksi. Kirkon ja yksittäisen kristityn vaarana on mukautua tähän maailmaan. Näin tapahtuu silloin, jos Jumalan sana ohitetaan ja Raamattu kielletään uskon ja elämän korkeimpana ohjeena.

”Te olette maailman valo.” Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo itsestään: ”Minä olen maailman valo.” (Joh. 8:12). Nyt hän sanoo, että kristityt ovat maailman valo. Hän tarkoitti, että me olemme hänen valonsa välittäjiä, me säteilemme sitä. Jeesus lähetti seuraajansa valaisemaan hänen valollaan maailman pimeyttä. Valona loistaminen on Jeesuksesta todistamista niin, että uskon liekki saa levitä sydämestä sydämeen. Valona loistaminen on todistamista Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta. Se on todistamista Jumalan rakkaudesta ja sen viemistä eteenpäin.

Valoa ei voi olla huomaamatta pimeässä yhtä vähän kuin vuorella oleva kaupunki voi pysyä piilossa. Valo erottuu ja valo näkyy. Usko Jeesukseen ei ole vain yksityisasia, vaikka monesti näin sanotaan. Nykyisin yhteiskunnassamme usko halutaan työntää pois julkisesta elämästä yksityisyyden piiloon. Siihen kirkko ei voi suostua eikä se ole mahdollista.

Jeesuksen seuraaminen näkyy ja herättää huomiota aivan kuin pienikin valo säkkipimeässä. Puhe siitä, ettei lamppua panna vakan alle, muistuttaa lähetystehtävästä. Kristillistä uskoa ei ole tarkoitettu salattavaksi tässä maailmassa. Evankeliumin ilosanoma on tarkoitettu koko maailmalle.

”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” Jeesus puhuu tässä nimenomaan teoista eikä tarkoita niinkään puheita tai sanoja. Me olemme hyviä selittämään ja mestareita puhumalla kiertämään vastuuta. Sanat voidaan ymmärtää monella tavalla. Puheilla ei ihminen tule autetuksi. Jeesus korosti toimintaa: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne”.

Rakkauden teot koskettavat ja vaikuttavat. Ne avaavat sydämiä Kristukselle. Jeesuksen sanat muistuttavat diakoniasta. Rakkauden teot saavat ihmisissä aikaa kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Reformaation päivänä on hyvä muistuttaa Martti Lutherin opetuksesta kahdenlaisista hyvistä toista: Kristuksen teoista, joiden perusteella uskossa tulemme autuaiksi ja meidän teoistamme, joista lähimmäinen ilahtuu.

Hyvät seurakuntalaiset. Suolana ja valona olemiseen sisältyy tehtävä ja suorastaan vaatimus. Samalla on tunnustettava, ettei kukaan meistä kykene täysin täyttämään Jumalan tahtoa sillä tavoin kuin Jeesus meiltä odottaa. Ei meistä ole maan suolaksi ja maailman valoksi. Omassa varassamme suola menettää makunsa, eikä se kelpaa enää mihinkään. Eikä meissä ole mitään omaa valonlähdettä. Tämän ymmärtäminen oli lähtökohta uskonpuhdistukselle, jonka päivää tänään vietämme. Luther yritti täyttää Jumalan tahtoa, mutta epäonnistuttuaan yhä uudelleen hän joutui epätoivoon. Ahdingossaan hän lopulta ymmärsi, ettemme pelastu täyttämällä lain vaatimuksia, vaan yksin armosta, uskomalla Kristukseen. Evankeliumitekstin vaatimukset osoittavat voimattomuutemme ja avuttomuutemme. Samalla laki ajaa meidät Kristuksen luo. Saamme turvautua Kristukseen, jättää koko elämämme hänelle ja elää aina lähellä Jeesusta.

Tänään tässä jumalanpalveluksessa vihitään neljä teologian maisteria pappisvirkaan, Kristuksen kirkon palvelukseen. Erityisesti papin odotetaan olevan maailmassa suolana ja valona. Jarkko, Antti, Minna ja Satu, pappisvirkaan kuuluu Kristuksesta todistaminen sanoin ja teoin, niin yksityisesti kuin julkisesti. Tällaiseen virkaan teidät kutsutaan. Olkaa rohkeita Jumalan sanan julistajia. Pitäkää kiinni kristillisistä elämänarvoista ja -tavasta, vaikka se merkitsisi vastavirtaan kulkemista yleistä mielipidettä vastaan. Osoittakaa rohkeasti elämällänne ja teoillanne, mihin ja keneen uskotte. Palvelkaa rakkauden teoilla kohtaamianne ihmisiä.

Kaiken tämän keskellä muistakaa, että Jumala itse varustaa teidät siihen virkaan, johon hän kutsuu. Te olette maan suola ja maailman valo, koska kutsujanne Kristus toimii kauttanne. Te ette pappeina ole omien voimienne, kykyjenne ja viisautenne varassa. Jumala antaa teille kaiken sen, minkä hän näkee teidän itse kunkin tarvitsevan. Siksi te saatte turvallisin mielin ottaa kutsun vastaan ja ryhtyä hoitamaan pappisvirkaa. ”Loistakoon teidän valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”