Saarna Yhteisvastuukeräyksen avausjumalanpalveluksessa 7.2.2016 Taipalsaaren kirkossa
7.2.2016
Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti. Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa. (Luuk. 18:31-43).
Opetuslapset olivat kulkeneet Jeesuksen seurassa kolme vuotta. He olivat kuunnelleet hänen puheitaan ja opetustaan. He olivat omin silmin nähneet lukuisia ihmetekoja. Jeesus oli parantanut sairaita, ruokkinut tuhansia nälkäisiä muutamalla leivällä ja kalalla, jopa hallinnut luonnonvoimia. Opetuslapset olivat todistaneet, miten yksi ja toinen Vanhan testamentin ennustus oli käynyt toteen. Kolme kertaa Jeesus kertoi heille aivan suoraan, mikä häntä odottaisi Jerusalemissa: kärsimys ja ristinkuolema. Kuitenkin Luukas jälleen – niin kuin jo aikaisemminkin – joutui toteamaan, että ”Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään — eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.”
Opetuslasten vastakohtana evankeliumissa on sokea kerjäläinen. Hän istui Jerikoon menevän tien vieressä. Kun hän kuuli, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi, hän alkoi huutaa kovaan ääneen: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Kun ihmiset nuhtelivat häntä metelöimisestä, hän alkoi huutaa entistä kovemmalla äänellä: ”Daavidin Poika, armahda minua!”
Jerikon tien kerjäläinen oli sokea, mutta silti hän näki. Hän ymmärsi sellaista mitä opetuslapset eivät ymmärtäneet. Opetuslapset puolestaan näkivät, mutta olivat silti sokeita. He eivät ymmärtäneet, mitä puhe Jeesuksen kärsimisestä ja kuolemasta tarkoitti. Sokea kerjäläinen ymmärsi Jeesuksen merkityksen. Hän tarvitsi Jeesusta. Jeesus oli sokean kerjäläisen ainoa toivo. Siksi hän tarttui Jeesukseen kuin hukkuva oljenkorteen. Hän huusi Jeesusta avukseen, koska oli kuullut Jeesuksen auttaneen muitakin.
”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” on jo itsessään uskontunnustus. Sokea mies tunnusti Jeesuksen odotetuksi Vapahtajaksi, Daavidin Pojaksi, Jumalan lähettämäksi Messiaaksi. Jeesuksen tunnustaminen messiaaksi oli tuolloin poliittisesti erittäin arka asia. Rooman miehitysvallan alla nimitys tulkittiin helposti maallisen vallan tavoitteluksi. Mutta mies ei pelännyt seurauksia, vaan tunnusti rohkeasti ja julkisesti Jeesuksen messiaaksi. Jeesus kutsui sokean miehen luokseen ja kysyi: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Ilmaisu Herra (Kyrie) osoittaa, että sokea mies näki myös Jeesuksen jumaluuden. Hän ymmärsi, että Jeesus on Vanhan testamentin lupaama Vapahtaja. Hän on tullut sovittamaan syntimme ja armahtamaan meitä.
Jeesus antoi sokean kerjäläisen uskolle suuren arvon: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.”
Turvaudummeko me sokean kerjäläisen tavoin Jeesukseen pelastajana ja Herrana? Seuraammeko me Jeesusta? Synnyttävätkö hänen tekonsa meissä ylistystä ja kiitosta Jumalaa kohtaan? Tänään on laskiaissunnuntai. Muutaman päivän kuluttua, tuhkakeskiviikkona, siirrymme paastonaikaan. Meitä kutsutaan seuraamaan Jeesuksen kärsimystietä. Paastonajan tarkoitus on kiinnittää huomiomme Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan, että voisimme sokean kerjäläisen tavoin nähdä Vapahtajamme pelastusteon merkityksen meille itse kullekin ja koko ihmiskunnalle.
Hyvät seurakuntalaiset. Evankeliumissa kiinnittää huomiota vielä pieni, mutta tärkeä yksityiskohta. Ennen kuin Jeesus kuulee sokean kerjäläisen huudon, sen on kuullut moni muu. Ja miten he toimivat? Luukas kertoo: ”Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa.” Siis ”käskivät hänen olla hiljaa.” Muut käskivät miehen olla hiljaa, kun hän huutaa julki hätäänsä, kaipuutaan, uskoaan. Sen ajan yhteiskunnassa ei varmaan kukaan kiinnittänyt asiaan huomiota. Köyhien, vammaisten ja sairaiden kuuluikin olla syrjässä, hiljaa. He olivat ihmisten ja Jumalan hylkäämiä. Silloisen ajattelun mukaan he olivat itse syyllisiä kohtaloonsa ja ansaitsivat Jumalan rangaistuksen. Sen vuoksi syntisellä ei ollut lupaa uskoa, ei lupaa toivoa, ei lupaa kaivata, ei lupaa pyytää, ei oikeutta lähestyä pyhää Jumalaa.
”Ole hiljaa”, sokealle kerjäläiselle sanottiin. Mutta mitä tekee Jumalan Poika? ”Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen.” Jeesus käski miehen vaientajia tarttumaan syntisenä ja saastaisena pitämäänsä ihmiseen ja taluttamaan hänet lähemmäksi, aivan Jumalan eteen. Tuossa hetkessä, noissa muutamissa minuuteissa ilmenee se järkyttävä ero, mikä on ihmisen rakkauden ja Jumalan rakkauden välillä. Jeesus ei käske olla hiljaa, hän ei sysää sivuun, vaan kohtaa ihmisen ja kysyy: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”
Tänään alkaa vuotuinen Yhteisvastuukeräys. Keräysvaroin rahoitetaan lasten ja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisevää työtä. Keräyksen kansainvälisessä esimerkkikohdemaassa Ugandassa syrjäytymisvaarassa olevien nuorten elämänhallintataitoja ja osallisuutta tuetaan ammattikoulutuksen avulla. Suomessa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria etsitään ja ohjataan partion pariin muun muassa tukemalla köyhistä perheistä tulevien nuorten partioharrastusta. Keräysvaroin tuetaan myös sisupartiotoimintaa, jossa mukana olevat lapset ja nuoret ovat pääosin aisti-, liikunta- ja kehitysvammaisia.
Osallistumalla Yhteisvastuukeräykseen voimme vaikuttaa osaltamme siihen, sysätäänkö apua tarvitseva nuori sokean kerjäläisen tavoin sivuun ja sanotaan ”ole hiljaa” vai kutsutaanko hänet mukaan toisten pariin, yhteiseen elämään ja kysytään, ”mitä sinä tarvitset?” Jeesuksen tahto on, että erityisesti siellä, missä on vajavaisuutta, hyljeksintää ja avuntarvetta, Jumalan siunaus ja rakkaus saa tilaa. Tähän rakkauden työhön hän kutsuu meitä.