Mikkelin tuomiokirkossa 27.9.2022

Siksi muistutan sinua, että puhaltaisit täyteen liekkiin Jumalan armolahjan, jonka sait silloin kun minä panin käteni sinun päällesi. Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. Älä siis häpeä todistaa Herrastamme äläkä häpeä minua, joka olen hänen takiaan vangittuna, vaan kärsi sinäkin vaivaa evankeliumin vuoksi. Siihen saat voimaa Jumalalta.
Hän on meidät pelastanut
ja kutsunut pyhällä kutsullaan,
ei meidän tekojemme perusteella
vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti,
jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille
antamalla meille Kristuksen Jeesuksen
ja joka nyt on tullut julki,
kun meidän Vapahtajamme, Kristus Jeesus, on ilmestynyt.
Hän on kukistanut kuoleman
ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden
lähettämällä maailmaan evankeliumin. (2. Tim. 1:6–10).

 

Muistatko sen hetken pappisvihkimyksessäsi, kun piispa ja avustajat laittoivat kätensä pääsi päälle? Tavoitatko vielä sen kokemuksen, jonka silloin tunsit? Mitä mahdoit silloin ajatella? Minun kokemukseni liittyy tähän Mikkelin tuomiokirkkoon. Maaliskuun 9. päivä 1983 piispa Kalevi Toiviainen vihki minut papiksi tämän kirkon alttarin ääressä. Tänään meitä on koolla noin 320 pappia. Jokaisella meistä on omat muistomme ja kokemuksemme ordinaatiosta, on siitä sitten vuosikymmeniä tai vasta joitakin kuukausia.

Vihkimys yhdistää meidät erilaiset papit toisiimme. Vuosisatoja vanhan synodaalikokouskäytännön yhtenä tärkeänä merkityksenä on vahvistaa meitä pappeja kutsumuksessa ja pappisvirassa. Tarvitsemme rohkaisua, kannustusta, vertaistapaamista, kollegiaalista tukea, uskonyhteyttä ja esirukousta.

Kuulemme tänään Jumalan sanan kehotuksen puhaltaa täyteen liekkiin vihkimyksessä annettu armolahja. Omat ja yhteiset huolenaiheet, epävarma tulevaisuus ja erilaiset uhkakuvat sekä ylenmääräinen huolipuhe tahtovat peittää kutsumuksen palavuuden, viranhoidon innon ja työn ilon. Viran armolahja saattaa hiipua ja vähitellen peittyä kuin hiilet tuhkan alle. Mutta siellä kytevä tuli on viritettävissä uudelleen liekkiin. Siksi synodaalikokous alkaa messulla. Kutsujamme ja vihkijämme, kirkon Herra Jeesus Kristus kohtaa meidät tässä jumalanpalveluksessa. Hän ravitsee palvelijoitaan Jumalan sanalla ja ehtoollisen sakramentilla.

Saarnatekstissä muistutetaan, ettei Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. Jokainen pappi tunnistaa sen, että pappisviran hoitamisessa tarvitaan voimaa ja rakkautta. Voima karkottaa pelon ja rakkaus ajaa liikkeelle työhön. Näiden lisäksi tärkeä on ”terveen harkinnan henki” tai ”raittiuden henki”, kuten aiempi raamatunkäännös asian ilmaisi.

Raittiin uskon korostaminen on tyypillistä myöhäisemmille Uuden testamentin kirjeille. Ajan kuluessa oli terveen opin korostaminen tullut yhä merkittävämmäksi. Se on myös meille tarpeellinen muistutus. Uskonnollisesti sekavan ja hengellisesti hämärän ajan keskellä tarvitaan raitista uskoa ja yksinkertaista todistusta Jeesuksesta, Herrastamme ja Vapahtajastamme. Siinä ei ole hävettävää tai piiloteltavaa. Se on perustehtävämme. Siihen Jumala meitä kutsuu.

Kun muutama vuosi sitten julkaisin paimenkirjeen Mikkelin hiippakunnalle, sen otsikoksi valikoituivat sanat ”Rohkeasti kristitty”. Se on viestini hiippakunnan papeille ja kaikille työntekijöille. Meidät on pappeina tarkoitettu olemaan ja elämään rohkeasti kristittyinä. Nykyaika suorastaan huutaa sitä. Samanaikaisesti on erityisen tärkeä kuulla jatko kehotukselle olla häpeämättä todistusta Herrastamme. ”Siihen saat voimaa Jumalalta.” Pappi ei hoida virkaansa koskaan yksin omassa voimassaan ja varassaan. Pappisvihkimyksen varsinainen vihkimysosuus päättyykin lupaukseen ja esirukoukseen. Kummassakin korostuu Jeesuksen lupaus olla virkaan vihittyjen kanssa joka päivä. Muistathan tämän!

Saarnateksti vielä jatkuu ikään kuin se olisi tarkoitettu synodaalikokoukseen, jonka aiheena on pelastus. Apostoli kertaa katekismuksen tapaan kuin ulkolukuna pelastuksen pääkohdat. Jakeita 9–10 on pidetty liturgisena katkelmana, joko hymninä tai kastetunnustuksena ja mahdollisesti varhaiskristillisen saarnan tiivistelmänä.

Tänään pohdimme synodaalikokouksessa pelastusta eri näkökulmista. Perustana ja kaiken ytimenä on Jumalan pelastusteko Jeesuksessa Kristuksessa.

Hän on meidät pelastanut
ja kutsunut pyhällä kutsullaan,
ei meidän tekojemme perusteella
vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti,
jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille
antamalla meille Kristuksen Jeesuksen
ja joka nyt on tullut julki,
kun meidän Vapahtajamme, Kristus Jeesus, on ilmestynyt.
Hän on kukistanut kuoleman
ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden
lähettämällä maailmaan evankeliumin.