Sulkavalla 30.10.2022

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:
”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.
Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’” (Matt. 22:1–14).

 

Jeesus käytti julistuksessaan monenlaisia vertauksia. Osassa olennaisinta on vertauksen varsinainen sanoma, eivät niinkään yksityiskohdat. Jeesuksen vertaus kuninkaanpojan häistä on allegoria. Se tarkoittaa, että jokaisella yksityiskohdalla on oma merkityksensä.

Vertauksen kuningas on Jumala ja kuninkaan poika on Jeesus. Ensimmäiset palvelijat ovat Mooses ja Vanhan testamentin pyhät. Toisena lähetetyt palvelijat ovat profeettoja. Israelin kansa ei heitä kuule. Osa heistä joutuu jopa pahoinpidellyiksi ja tapetuiksi. Kuninkaan vihastuminen ja kaupungin tuho viittaavat Jerusalemin tuhoon vuonna 70 jKr. Matteuksen evankeliumin ensimmäisille lukijoille tämä oli itsestään selvää, sillä evankeliumi on kirjoitettu vain vuosikymmen noiden traagisten tapahtumien jälkeen.

Viimeiseksi lähetettävä kutsu tarkoittaa evankeliumin julistamista kaikille kansoille ja ihmisille. Teiltä ja toreilta kutsutut olivat ensimmäisiä kristittyjä, useimmat pakanuudesta kääntyneitä. Heitä pidettiin juutalaisuuden piirissä roskaväkenä. Häähuone täyttyi heistä, joita ei alun perinkään ollut ajateltu kutsua juhliin.

Vertaukselle antaa syvyyttä muinaisitämainen juhlakutsukäytäntö. Kun häistä oli sovittu, kutsuttaville lähetettiin tieto: Juhlat ovat tulossa, valmistautukaa! Tarkkaa päivämäärää tai kellonaikaa ei kerrottu. Kutsutut tiesivät, että juhla alkaa, kun kaikki on valmista. Lopulta juhlatalosta lähetettiin sana: Tulkaa, sillä kaikki on nyt valmista. Vertauksessa oli kyse jälkimmäisestä kutsusta. Härkä ja syöttövasikat oli teurastettu, kaikki oli jo valmista. Vieraiden olisi pitänyt olla innoissaan: Nyt se kutsu tuli, lähdetään heti!

Vertauksen alkuosassa on vahva viesti. Jumala kutsuu ihmisiä juhlaan. Evankeliumi on kutsu iloon. Tämä kutsu esitetään kaikille, niin hyville kuin pahoille, kaikille kansoille ja kaikenlaisille ihmisille. Siinä on kristillisen kirkon perustehtävä kaikkina aikoina, myös Sulkavalla.

Vertauksen loppuosa kuulostaa sen sijaan kummalliselta. Juhlan edetessä kuningas teki havaintoja juhlavieraista. Yhtäkkiä hän huomasi miehen, jolta puuttui hääpuku. Vieras ei osannut selittää, miksi näin oli käynyt. Hän vaikeni. Hääpuvun puuttumisen vuoksi kuningas kuitenkin käski heittää miehen ulos.

Tämä tuntuu epäreilulta. Palvelijat olivat kutsuneet vieraat teiltä ja toreilta. Nämä eivät voineet mitenkään valmistautua juhlaan ja pukeutua parhaimpiinsa. Miksi siis tällainen kohtalo?

Tapana oli, että kutsujana kuningas vaatetti häävieraat. Omissa vaatteissa ei välttämättä tarvinnut tulla juhlaan. Ilman juhlapukua oleva viestitti siis välinpitämättömyyttä ja halveksuntaa kutsujaa kohtaan. Sitä kuningas ei sallinut.

Meidät kristityt on puettu kasteessa juhlapukuun, Kristukseen. Sen kautta Jumala näkee meidät juhla-asuisina, vanhurskaina, Jumalalle kelpaavina. Tehtävämme on muistaa kasteen lupaus ja uskolla vastaanottaa sen lahja. Siitä muistuttaa Raamatun sana: ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne” (Gal. 3:26–27). Kastemalja kirkossa muistuttaa tästä konkreettisella tavalla.

Hyvät seurakuntalaiset. Tänään vietetään Sulkavan seurakunnan kolmannen kirkon 200-vuotisjuhlaa. Tällä samalla paikalla ovat sijainneet myös aiemmat kirkot; vuonna 1653 rakennettu ensimmäinen ja vuonna 1753 rakennettu toinen kirkko. Nykyinen syksyllä 1822 valmistunut kirkko on palvellut seurakuntaa kahden vuosisadan ajan.

Monet sukupolvet ovat Sulkavan kirkossa kantaneet Jumalalle rukouksessa ilonsa ja kiitoksensa, mutta myös hätänsä ja murheensa. Täällä on kastettu, konfirmoitu, vihitty ja siunattu hautaan tuhansia ihmisiä. Täällä on julistettu Jumalan sanaa ja vietetty ehtoollista. Yhä edelleen kirkko seisoo keskellä Sulkavan kirkonkylää muistuttaen Jumalan todellisuudesta ja rakkaudesta luotujaan kohtaan.

Kirkko on rakennettu ja sitä korjattu, jotta se voisi edelleen täyttää sen tehtävän, johon se on tarkoitettu. Se on pidetty kunnossa, jotta se säilyisi edelleen, tuleville sukupolville. Kirkon hiljakkoin valmistunut sisä- ja ulkomaalaus on ollut suuri voimanponnistus pienelle seurakunnalle.

Sulkavan kirkko on merkki toisenlaisesta todellisuudesta. Kahdensadan vuoden ajan jo pelkällä olemassaolollaan tämä kirkko on julistanut jykevästi ja lujasti seurakunnan perustehtävästä, joka tulee esille juhlapäivän evankeliumissa.

Palvelijoiden tehtävä oli kutsua ihmisiä kuninkaan pojan hääaterialle. Tämä oli heidän varsinainen tehtävänsä, vaikka varmasti kaikenlaisia tehtäviä oli hyvin paljon. Sulkavan seurakunnan elämässä on tärkeä pitää jatkuvasti mielessä toiminnan syvin tarkoitus. Vaikka seurakunnassa on paljon toimintaa ja kristinuskoon kuuluu monenlaisia asioita, työn painopiste on kutsua ihmisiä Jeesuksen luo ja seurakunnan yhteyteen. Ei ole sattumaa, että vertauksen kutsu on kuin kirkkomme ehtoollisliturgiasta: ”Tulkaa, kaikki on valmiina.” Seurakunnassa kutsutaan ihmisiä armonvälineiden, sanan ja sakramenttien, yhteyteen.

Palvelijat menivät ja kutsuivat juhliin kaikki, joita tapasivat, niin pahat kuin hyvät. Kutsu Jeesuksen yhteyteen kuuluu kaikille ja kaikenlaisille. Ei kutsuta vain uskonnollisia ihmisiä, ei vain moraalisesti korkeatasoisia, ei vain suvaitsevia ja avarakatseisia, vaan kaikki, myös Jumalan ja kirkon hylänneitä, eettisesti epäilyttäviä, suvaitsemattomia ja ahdasmielisiä. Seurakunnan tehtävänä on kutsua kaikkia ja kaikenlaisia ihmisiä Jumalan yhteyteen. Loppu on Jumalan käsissä.

Kun kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1832, rakennus pyhitettiin sanan ja sakramenttien paikaksi, rukouksen paikaksi, paikaksi, jossa käydään vuoropuhelua Jumalan kanssa. Tämä on Jumalan kohtaamisen tila. Tänne tullaan yhteiseen jumalanpalvelukseen, tänne tullaan elämän käännekohtien kirkollisia toimituksia varten. Tänne tullaan yksin hiljentymään tai elämään musiikin mukana sellaista, mihin sanat eivät riitä. Tänne tullaan uteliaana turistina ihailemaan historiallista perintöä ja arkkitehtonista kauneutta. Tulijasta riippumatta ihminen on täällä aina Jumalan edessä. Sitä musiikki, esineet, historia, sanat ja hiljaisuus viime kädessä palvelevat. Tämä viestittää: Jumala rakastaa sinua ja kutsuu sinua yhteyteensä.