Mikkelin tuomiokirkossa 30.5.2021

Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:16–20).

Matteuksen evankeliumin loppu on Raamatun tunnetuimpia kohtia. Sillä on monta eri nimeä, kuten kaste-, opetus- ja lähetyskäsky. Siitä käytetään myös nimityksiä suuri käsky tai kuninkaallinen käsky.

Tänään lähetyskäsky avaa rohkaisevan näköalan kirkon työhön, papin viranhoitoon ja jokaisen kristityn tehtävään. Siinä on kolme osaa: valtuutus, käsky ja lupaus. Jokaiseen niistä sisältyy tärkeä sanoma jokaiselle kristitylle, mutta aivan erityisesti teille pappisvirkaan vihittäville, Salla, Pauliina, Teemu, Emiliana ja Taija.

Ensinnä Jeesus ilmaisee valtuutuksensa: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Lähettäjänä on taivaan ja maan Herra. Häneltä tulee valtuutus siihen tehtävään, jonka hän antaa ja johon hän kutsuu. Tänään iloitsemme teistä, jotka olette kuulleet Jumalan kutsun ja jotka vihitään pappisvirkaan. Ette ole omalla asiallanne, kun valtuuttajanne on itse taivaan ja maan Herra. Se antaa rohkeuden työhön, mutta tekee samalla hyvin nöyräksi.

Jeesuksen ilmaiseman valtuutuksen äärellä on tärkeää huomata, että lähetys on seurakunnan perustehtävä. Sitä papinkin työn pohjimmiltaan on. Kristillisen kirkon elämä on lähetettynä olemista. Kristuksen kutsumina ja valtuuttamina hänen seuraajansa vievät todistusta Herrastaan kaikkeen maailmaan. Ilman Jeesuksen valtuutusta emme istuisi nyt tässä tilaisuudessa, ei olisi pappisvirkaan vihittäviä, ei olisi Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaa tai hiippakuntaa, ei olisi ylipäänsä koko kristillistä kirkkoa.

Lähetys nousee kirkon olemuksesta. Vain perusteissaan vahva ja asiaansa uskova kirkko tekee lähetystyötä. Siellä missä kirkon identiteetti horjuu, lähetys asetetaan kyseenalaiseksi ja aikanaan se loppuu kokonaan. Juuri siksi on tärkeä muistaa, keneltä valtuutus tehtävään on saatu. Kirkon eikä sen työntekijöiden tarvitse piilotella tai pyydellä anteeksi sanomaansa. Lähetys on varsinainen tehtävämme.

Toiseksi Jeesus antaa käskyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” Jeesus ei sano: Istukaa ja uskokaa. Hän sanoo: Menkää ja tehkää. Kastakaa ja opettakaa. Tässä on ilmaistu kirkon perustehtävä, mutta myös papin keskeinen tehtäväalue.

Nykyisin on muotia korostaa, että jokainen voi luoda itse oman uskontonsa. Relativismin ydinkäsite on suvaitsevaisuus. Jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi. Ei ole olemassa yhtä ehdotonta totuutta. Yleisen mielipiteen paine ja median kasvava valta luovat kirkolle kiusauksen olla moderni ja enemmistön hyväksymä. Kasteen sijasta järjestetään nimiäisiä, kasteopetus ja uskonnonopetus halutaan korvata neutraalilla arvokasvatuksella, ikään kuin sellainen olisi mahdollista.

Jeesuksen käsky on tullut entistä ajankohtaisemmaksi myös omassa maassamme, kun sekä kaste että kristillinen opetus on asetettu kyseenalaiseksi. Kummastakaan kirkko ei voi tinkiä, jos se aikoo olla uskollinen lähettäjälleen. Käsky on käsky, se ei ole suositus tai viitteellinen ohje. Siksi se on otettava todesta.

Evankeliumi ei ole jotain yleistä puhetta Jeesuksesta. Hyvä uutinen, sanoma Kristuksesta ei ole vain viesti, vaan siihen sisältyy elämää muuttava ja ihmistä vapauttava voima. Siksi Jeesus antoi käskyn: Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Tähän työhön teidät tänään vihittävät lähetetään.

Samalla lähetyskäsky on kirkolle ajankohtainen muistutus pitää lujasti kiinni perustehtävästään. Sanoma Kristuksesta ei ole mikä tahansa viesti tai yleinen aate, jonka kuka tahansa voi määritellä miten tahansa. Jeesus sanoo: ”— opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.”

Noudattaminen (kr. teereoo) merkitsee suomeksi ”vartioida, säilyttää, säästää, pitää puhtaana, varjella, pitää huolta, pitää kiinni jostakin”. Jeesus tarkoittaa kristillisen uskon ja opin kokonaisuutta. Sitä kokonaista ilmoitusta Jumalan pelastustyöstä, joka huipentui Golgatalle ja tyhjälle haudalle. Siitä meidän tulee ennen muuta pitää kiinni. Jumalan sanasta, evankeliumista, armosta! Siitä teidän, Salla, Pauliina, Teemu, Emiliana ja Taija, ja meidän kaikkien muidenkin tulee elää ja sitä meidän tulee ennen kaikkea opettaa.

Tällä uskolla on selvät tuntomerkit ja kriteerit ekumeenisissa uskontunnustuksissa. Kristillisen kirkon yksi keskeinen tehtävä on apostolisen uskonperinnön vaaliminen, tallentaminen ja siirtäminen. Se tapahtuu kasteen ja opetuksen kautta. Kristillisen uskon tulevaisuus riippuu ratkaisevasti siitä, miten aito evankeliumi säilyy ja siirtyy yhä uusille sukupolville.

Kolmanneksi lähetyskäskyyn sisältyy lupaus: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Jeesuksen antama tehtävä ei pääty käskyyn vaan lupaukseen. Koko Matteuksen evankeliumi päättyy tähän samaan rohkaisevaan vakuutukseen. Viimeisenä ei ole käsky, vaatimus tai määräys. Viimeisenä on lupaus.

Ylösnoussut Jeesus on omiensa kanssa kaikki päivät siihen saakka, kunnes tämä maailmanaika päättyy. Siksi Jeesus ei ainoastaan lähetä työhön teitä, Salla, Pauliina, Teemu, Emiliana ja Taija. Hän lähtee itse mukaan.

Me emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta yksi on varma. Jeesuksen lupaus olla kanssamme pitää paikkansa. Tämä lupaus koskee niin teitä pappisvirkaan vihittäviä kuin meitä kaikkia seurakuntalaisia. Siksi voimme muistaa joka hetki Jeesuksen lupauksen: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”