Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”. Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. (Luuk. 2:22-33).

Lapsuudestani muistan mummolan vanhan keinutuolin ja hetket Alarik-pappani kanssa. Joskus tuo 1800-luvun lopulla syntynyt isoisäni otti minut syliinsä ja keinuimme yhdessä. Arkena tehtiin monenlaisia maalaistalon töitä, mutta pyhäpäivät rauhoitettiin levolle. Muistan papan turvallisen sylin ja kiikkutuolin verkkaisen narinan. Pappa lauloi jotain vanhaa oman lapsuutensa aikaista laulua. Kynttilänpäivän evankeliumi tuo mieleeni hetket papan turvallisessa sylissä.

Jerusalemin temppelissä tapaavat Simeon-vanhus ja reilun kuukauden ikäinen Jeesus-lapsi. Taisivat olla paikan vanhin ja nuorin. Sukupolvet kohtasivat. Pyhän Hengen johdatuksesta Simeon oli tullut temppeliin. Vuosikymmeniä hän oli hiljaisuudessa odottanut saamansa Pyhän Hengen lupauksen täyttymistä. Hän kuului maan hiljaisiin, heihin joilla ei ollut virallista eikä vaikutusvaltaista asemaa. Hengen vaikutuksesta hän tunnistaa temppeliin tuodussa pienokaisessa Jumalan lupauksen täyttymyksen. Hän alkaa ylistää Jumalaa. Hänen silmänsä ovat nähneet pelastuksen tai ehkä paremmin sanottuna Pelastajan.

Löydän evankeliumista kolme keskeistä sanaa: odotus, lohdutus, silmät.

Ensinnä odotus. Simeonin kerrotaan odottaneen pitkään, että hän näkisi Herran Voidellun, siis Messiaan, maailman Vapahtajan. ”Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta.” (Luuk. 2:25). Odotus on yksi Raamatun kantavista teemoista. Halki Raamatun kerrotaan, että Jumala lupaa erilaisia asioita. Lupausten täyttymistä täytyy odottaa. Simeon oli näitä uskollisia odottajia.

Meidän aikamme tunnuslauseeksi on muodostunut: ”Kaikki minulle ja heti!” Tiedot, tulokset ja nautinnot on saatava juuri nyt. Siksi vilkuilemme puhelintamme ja seuraamme maailman tapahtumia reaaliajassa. Merkkituotteet on ostettava juuri tänään, huomenna ne ovat jo pois muodista. En liene ainoa, joka tuskastuu jatkuvaan it-laitteiden uusimiseen ja erilaisten ohjelmistojen päivittämiseen. Liikeyrityksissä tuloksia seurataan kvartaaleittain. Pääoman on tuotettava sijoittajalleen riittävän nopeasti tai se hakeutuu paremmin tuottaville markkinoille. Myös halut on tyydytettävä heti. Elinikäinen sitoutuminen toiseen ihmiseen kuulostaa aikansa eläneeltä. Avioliiton sijasta on helpompi elää avosuhteessa vailla julkista sitoutumista, jos ylipäänsä haluaa sitoutua mihinkään. Nautintoaineiden ja viihdeteollisuuden tuottamat nautinnot on saatava kokea juuri nyt.

Nykyihminen ei jaksa odottaa. Mutta Jumala jaksaa. Hänellä ei ole kiire niin kuin meillä aikamme loppumista pelkäävillä hätäilijöillä. Jumala ei ryntäile paikasta ja suunnitelmasta toiseen. Hän jaksaa odottaa oikeaan hetkeen ja aikaan, jotta suunnitelmat täyttyisivät tarkasti ja täydellisesti. Lähes poikkeuksetta Jumala on kuljettanut kutsumansa palvelijat vuosien, joskus vuosikymmentenkin, valmistumis- ja odotusaikojen kautta. Hiljaisuuden, odotuksen ja usein kärsimyksenkin koulussa Herra kypsyttää meitä luottamaan yksin häneen. Psalminkirjoittaja sanoo: ”Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.” (Ps. 42:12). Hurskas Simeon sai lopulta nähdä Herran ja kiittää häntä koko sydämestään. Simeon opettaa meille syvän hengellisen viisauden.

Toinen sana, lohdutus. Simeonista kerrotaan, että ”hän odotti Israelille luvattua lohdutusta.” Erikoinen ilmaus. Teologiassa ja hengellisessä elämässä tärkeitä käsitteitä ovat pelastus, sovitus, lunastus. Lohdutus ei ole tässä joukossa. Kuitenkin lohdutus oli se, mikä Israelin kansalle oli luvattu ja mikä tuli kaikkien kansojen osaksi, siis myös meidän osaksemme.

Toimin pappina Heinolassa yli 14 vuotta. Itähämäläinen murre oli minulle savolais-karjalaiselle outo. Kun sanottiin, että ”jää lohtaa rannasta”, en ymmärtänyt, mistä puhuttiin. Kyse oli siitä, että jää pehmenee ja sulaa rannasta. Lohduttaa on alun perin tarkoittanut sulattamista, pehmentämistä ja irrottamista. Kuinka paljon me tarvitsemme tätä? Kuinka paljon me tarvitsemme lohdutusta? Elämän vastoinkäymiset ja kärsimykset, pahat sanat ja teot, tahalliset tai tahattoman loukkaukset saavat sisimpämme jäätymään ja kovettumaan, pahimmillaan jopa paatumaan.

Jeesus on tullut rakkaudellaan ja läsnäolollaan sulattamaan ja pehmentämään sisimpämme haavoja ja kovettumia. Hän on tullut irrottamaan siteitä, jotka orjuuttavat meitä. Hän on tullut vapauttamaan meidät synnin, kuoleman ja pahan kahleista. Se on paljon enemmän kuin inhimillinen ymmärtäminen ja myötäeläminen. Tämän Simeon sai elää todeksi. Samoin tapahtui apostoli Paavalille. Omien vaikeuksiensa keskellä hän sai apua ja lohdutusta Jumalan läsnäolosta. Siksi hän puhuukin lohdutuksen Jumalasta: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!” (2. Kor. 1:3). Sama lohdutuksen Jumala on myös meidän apumme ja turvamme.

Kolmas tärkeä sana päivän evankeliumista, silmät. Simeonista kerrotaan, että ottaessaan Jeesuksen syliinsä hän alkoi kiittää. ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”

Simeon-vanhukselle Jeesus-lapsen näkeminen merkitsi pitkän odotuksen täyttymistä. Hän puhkesi ylistykseen, jota 400-luvulta lähtien on käytetty iltarukouksen (kompletorium) kiitoslauluna (Nunc dimittis). Vanhat silmät olivat nähneet paljon onnen hetkiä, mutta myös onnettomuutta. Nyt Simeon sai nähdä iankaikkista onnellisuutta, joka ei koske vain häntä henkilökohtaisesti, vaan kaikkia kansoja. Hän sai omin silmin nähdä maailman Vapahtajan, ihmiseksi syntyneen pelastajan.

Tässä on ajallemme tärkeä uskon totuus. Jumalan valmistama pelastus on henkilö, Jeesus Kristus. Jumalan valmistama pelastus ei ole jokin oppi tai käsky, jota noudattamalla meistä ihmisistä tulee hyviä. Se ei ole mikään henkinen tai hengellinen harjoitus. Jumalan valmistama pelastus ei ole pyhyyden kokemus. Eikä se ole sisäisen tasapainon etsimistä tai oman itsen löytämistä. Jumalan ihmisille valmistama pelastus on persoona, Jeesus Kristus. Jumalan valmistama pelastus on se, että Jeesuksessa Jumala syntyi ihmiseksi. Siksi vanha Simeon sanoi totuuden katsoessaan sylissään olevaa Jeesus-lasta: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.” Jeesus ei ollut vain Israelin odottama Messias, vaan koko maailman pelastaja. Jeesus tuli maailmaan myös meitä varten, meidän Vapahtajaksemme.

Hyvät seurakuntalaiset. Tänään kynttilänpäivän messussa vihitään pappisvirkaan neljä teologian maisteria. Kynttilänpäivä on sattuva päivä pappisvihkimykselle. Juhlapäivän juuret ovat keskiaikaisessa tavassa vihkiä vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Se on siis olemukseltaan vihkimiseen liittyvä päivä. Seitsemän vuotta sitten vihittiin minut piispanvirkaan kynttilänpäivänä. Tänään teidät Hanna, Satu, Elina ja Sanni vihitään pappisvirkaan palvelemaan Kristuksen kirkkoa.

Aikoinaan kynttilät vihittiin tehtäväänsä tuomaan valoa seurakunnan kokoontumiseen. Kynttilän valo on merkki Kristus-valosta. Siitä seurakunta elää ja sitä se välittää eteenpäin. Pappi vihitään samaan tehtävään. Hän ei itse loista, vaan hän heijastaa valoa ja todistaa valosta. Päivän epistolatekstissä muistutetaankin: ”Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä.” (2. Kor. 4:5). Tässä on ilmaistu teidänkin kutsumuksenne.

Vanhan Simeonin ja Jeesus-lapsen kohtaamiseen liittyvästä kolmesta sanasta avautuu pappisviran hoitoon rohkaiseva näköala. Pappi joutuu usein odottamaan Simeonin tavoin Jumalan lupausten täyttymistä. Jumalan aikataulu on toisenlainen kuin meidän ihmisten. Muistakaa kristittyjen vanha viisaus: ”Jumalan myllyt jauhavat hitaasti, mutta ne jauhavat hienoa viljaa.” Papin tehtävänä on lohduttaa ja julistaa Simeonin mainitsemaa ”Israelille luvattua lohdutusta”. Samalla hän on kuitenkin itse osallinen tästä lohdutuksesta, Jeesuksen rakkaudesta ja läsnäolosta. Se kantaa erityisesti silloin, kun omat voimat, taidot ja viisaus loppuvat. Papin etuoikeus on jatkaa sen viestin välittämistä, jonka Simeon lausui Jeesus-lasta katsoessaan: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.” Tämän sanoman, Kristus-valon levittäminen kaikkialle maailmaan, jatkuu edelleen. Siihen tehtävään teidät tänään papiksi vihittävät kutsutaan.