Saarna pappisvihkimysmessussa 24.1.2021

Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana. Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan.
Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia ja ajoi ulos monia pahoja henkiä. Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.
Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesusta ja löysivät hänet. He sanoivat hänelle: ”Kaikki etsivät sinua.” Mutta Jeesus sanoi: ”Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.” Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä. (Mark. 1:29–39).

Markuksen evankeliumin katkelma kuvaa Jeesuksen julkisen toiminnan alkuvaiheita. Samalla se on kuvaus laajemminkin Jeesuksen tavasta toimia. Se kertoo myös siitä, mistä hän ammensi voimaa työhönsä.

Jeesus tuli Kapernaumiin ensimmäisten oppilaittensa kanssa. Hän kävi tapansa mukaan synagogajumalanpalveluksessa ja palasi sieltä Pietarin kotiin. Siellä Jeesus paransi Pietarin anopin ja nautti yhteisen aterian. Lain mukaisesti ihmiset olivat viettäneet sapatin hiljaisuudessa ja levossa. Sapatti päättyi auringon laskuun. Sen jälkeen ihmiset lähtivät liikkeelle ja kantoivat kaikki sairaansa ja riivaajien vaivaamat Jeesuksen luokse. Jeesus paransi sairaita ja pahojen henkien vaivaamia. Varhain seuraavana aamuna Jeesus vetäytyi yksinäiseen paikkaan rukoilemaan ja lähti sen jälkeen jatkamaan julistustyötään muihin kaupunkeihin ja kyliin.

Tänään tässä jumalanpalveluksessa vihitään pappisvirkaan seitsemän teologian maisteria. Teille, Esa-Pekka, Timo, Johannes, Jussi, Minna, Sari ja Elsa, Jeesuksen toiminta on esikuvana papin työstä. Se kertoo myös kirkon tehtävästä, jota pappi toteuttaa.

Ensinnä on huomattava, mistä evankeliumi alkaa. ”Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin.” Säännöllinen jumalanpalvelusyhteys oli Jeesukselle keskeinen voimanlähde. Samanlainen yhtä tärkeä hengellisen elämän ravinto oli rukous. ”Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä.”

Jeesuksen esimerkki säännöllisestä jumalanpalvelukseen osallistumisesta ja rukouksesta on tarpeellinen jokaiselle kristitylle. Jos Jeesus tarvitsi näin uskonelämän hoitamista, emmekö me tarvitse sitä vielä enemmän? Ilman seurakuntayhteyttä ja rukouselämää usko vähitellen näivettyy ja kuihtuu.

Te tänään papiksi vihittävät, noudattakaa Jeesuksen esimerkkiä elämässänne. Sillä aivan erityisen tärkeä oman hengellisen elämän hoitaminen on papille. Se kuuluu hänen ammattitaitoonsa ja viranhoitoonsa. Siihen kuuluu jumalanpalvelusyhteys, rukouselämä, Raamatun lukeminen. Yksi edeltäjistäni, piispa Osmo Alaja on sanonut: ”Olen aina ymmärtänyt, ettei pappi puhuttele seurakuntaansa vain saarnatuolista ja alttarilta, vaan myös alhaalta kirkonpenkistä.” (Osmo Alaja: Kaitsijana kaakonkulmalla. 1988. Sivu 7).

Toiseksi on huomattava, että rukous on paitsi oman hengellisen elämän voimanlähde, myös tehtävä. Ennen kuin Jeesus lähti uusille alueille saarnaamaan, hän vietti aikaa Isän kanssa. Mikään hengellinen työ ei voi menestyä Jumalan tahtomalla tavalla ilman rukousyhteyttä hänen kanssaan. Malttamaton mielemme houkuttelee monesti meitä tekemään jotain ”tehokasta” rukouksen sijasta. Kuitenkin kirkon yksi olennainen päätehtävä on rukoilla! Rukous on keskeinen osa papin viranhoitoa.

Viisi vuotta sitten (vuonna 2016) vierailin Laatokan Valamossa. Isäntänämme toiminut munkkidiakoni Varfolomi kertoi, että ”tehtävämme on rukoilla kaikkien ihmisten puolesta”. Yksinkertainen ja selkeä tehtävänkuvaus jäi askarruttamaan minua, toisesta maasta ja kirkosta tulevaa piispaa.

”Tehtävämme on rukoilla kaikkien ihmisten puolesta”. Rukouksessa on kirkon työn ydin ja kirkon uudistuksen perusta. Muistakaa kristittyjen vanha viisaus: ”Puhu ensin ihmisestä Jumalalle ja vasta sitten ihmiselle Jumalasta!”

Rukouksessa ihminen avautuu Pyhän Hengen johdatettavaksi. Silloin hän huomaa, ettei hänen oma elämänsä ja uskonsa ole hänen omien voimiensa ja viisautensa varassa. Rukouksessa kirkon työntekijä ymmärtää, ettei kirkon elämä ja tulevaisuus ole hänen varassaan, vaan Jumalan käsissä.

Kolmanneksi huomio kiinnittyy rukouksen lisäksi Jeesuksen tehtävään saarnata. ”Mutta Jeesus sanoi: ’Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.’”

Jeesuksen tehtävä oli saarnata. Viime aikoina saarnaaminen, julistus ja opetus ei ole ollut kirkossamme muodissa. Yhä useammin olen kuullut sanottavan, että kirkko ja papit puhuvat liikaa. Sanat eivät kosketa, ne tukahduttavat pyhyyden kokemuksen. Liiat sanat ovat johtaneet saarnan inflaatioon. Monen kokemus on, että Jumala on kohdattavissa hiljaisuudessa, ei sanoissa tai valmiissa opetuksessa.

Kokemus liiasta puheesta ja sanoista on kuultava ja otettava todesta. Puhetulvan keskellä hiljaisuus on johtanut monet kuulemaan Jumalan puhetta paremmin kuin huonosti valmistelluista saarnoista tai sisällöltään ohuista hartauksista. Kritiikki saarnoja ja sanoja kohtaan ei saa johtaa hylkäämään saarnaa, vaan keskittymään siihen entistä syvemmin ja rikkaammin. Tässäkin on kyse papin ammatillisuudesta ja ammattitaidosta sekä hengellisestä kypsyydestä.

Julistus, opetus ja saarnaaminen on keskeinen osa kirkon tehtävää. Tästä Jeesuksen esimerkki muistuttaa. Jumala oli lähettänyt hänet nimenomaan saarnaamaan ja opettamaan: ”Sitä vartenhan minä täällä olen.” Näin myös pappi voi sanoa. Hänet on kutsuttu saarnaamaan ja opettamaan.

Saarna perustuu Jeesuksen käskyyn: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” (Mark. 16:15, KR 1938). Pappi ei voi eikä saa puhua omiaan, vaan hän toimii Jeesuksen äänitorvena. Evankeliumin saarna ei ole puhetta Jeesuksesta, vaan itse Jeesus, ei sanoma pelastuksesta, vaan pelastus itse. Hyvä uutinen, sanoma Kristuksesta ei ole vain viesti, vaan siihen sisältyy elämää muuttava ja ihmistä vapauttava voima. Jeesus on rakastanut jokaista syntistä niin paljon, että on kuollut meidän puolestamme sovittaen syntimme. Hänessä meillä on syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä.

Martti Luther opettaa Isossa katekismuksessa: ”Vaikka se teko, joka on hankkinut meille syntien anteeksiantamuksen, on tehty jo ristillä, se ei voi saavuttaa meitä muutoin kuin sanan välityksellä. Mistä muualta me olisimme voineet saada tiedon tuosta tapahtumasta ja siitä, että se on lahja, joka kuuluu meille, ellei sitä olisi meille saarnattu, suullisesti julistettu?”

Jeesusta ei lähetetty ensi sijassa tekemään ajallisia ihmeitä vaan pelastamaan ihmisiä iankaikkiseen elämään. Se tapahtuu julistetun evankeliumin sanan kautta. Tänäkin päivänä saamme julistaa sellaista evankeliumia, jolla on voima viedä ihmiset taivaan kirkkauteen asti. Tämä on kirkon ja papin tärkein tehtävä: julistaa ja saarnata pelastavaa evankeliumia. Kyse ei ole pohjimmiltaan ihmisen puheesta vaan Jumalan sanoista. ”Pyhä Henki kutsuu meitä ja synnyttää meissä uskon ja uuden elämän”, kuten Katekismuksessa sanotaan (kolmas uskonkohta).

Hyvät Esa-Pekka, Timo, Johannes, Jussi, Minna, Sari ja Elsa. Teidät vihitään tänään pappisvirkaan. Pappeina tehtäväänne kuuluu elää ja toimia Kristuksen todistajana. Tämän pyhäpäivän evankeliumi muistuttaa, että papin keskeisinä tehtävinä ovat rukous ja saarna.

Dogmatiikan professori Osmo Tiililä kirjoitti aikanaan: ”Kirkko ei ole ensi sijassa etsivä, vaan julistava kirkko. Kirkolla on sanomansa, joka on jo valmis. Kirkko ei etsi evankeliumia, vaan se julistaa evankeliumia. Mikäli kirkko etsii, se etsii yhä syvempää tämän evankeliumin tuntemusta sekä kullekin ajalle soveltuvia teitä tämän evankeliumin viemiseksi eteenpäin kansoille.”

Tehtävänne on vaativa erityisesti nykyaikana, joka vieroksuu niin uskoa Jumalaan kuin kirkkoa yhteisönä. Juuri siksi nyt tarvitaan pappeja, jotka muistavat kirkon perustehtävän, jotka näkyvät seurakuntansa keskellä, palvelevat sitä armonvälineillä sekä todistavat Jumalasta sanoin ja teoin. Muistakaa apostoli Paavalin sanat: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat” (Room. 1:16).

Pappisvirkaa ei onneksi hoideta oman voiman ja viisauden varassa. Kirkko kutsuu teidät ja Jumala itse lähettää teidät tehtäväänne. Saatte siksi rohkein ja turvallisin mielin tänään tulla alttarin ääreen. Siellä Kristus itse varustaa teidät niillä lahjoilla, joita hän tietää teidän tarvitsevan. Hän itse lupaa olla kanssanne viranhoitonne kaikissa tilanteissa ja vaiheissa, kaikkina päivinä maailman loppuun asti.