Mikkelin tuomiokirkossa  30.1.2022

Jeesus astui veneeseen, ja opetuslapset seurasivat häntä. Järvellä nousi äkkiä ankara myrsky. Aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui. Silloin opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: ”Herra, pelasta meidät! Me hukumme.” ”Miksi te noin pelkäätte, vähäuskoiset?” Jeesus sanoi. Sitten hän nousi ja nuhteli tuulta ja aaltoja, ja tuli aivan tyven. Ihmiset hämmästyivät ja sanoivat: ”Mikä tämä mies on? Häntähän tottelevat tuulet ja aallotkin.” (Matt. 8:23–27).

Gennesaretin järvi on 208 metriä merenpinnan alapuolella. Järvellä esiintyy usein äkillisiä, rajuja myrskyjä, kun tuuli puhaltaa ankarasti lännestä päin. Järvessä ei ole lainkaan saaria. Tuuli tulee valtavalla voimalla alas vuoren rinnettä ja saa järven liikkeeseen.

Jeesuksen oppilaista monet olivat kalastajia. He tiesivät Gennesaretin myrskyt hyvin. He olivat niitä kokeneet ennenkin. Nyt he olivat joutuneet sellaisen myrskyn keskelle, että kokeneina kalastajinakin he olivat peloissaan. Huoli ja pelko täytti mielen.

Lyhyessä evankeliumikatkelmassa huomio kiinnittyy kahteen kohtaan. Ensinnä siihen, että ankarassa myrskyssä Jeesus nukkui. Evankelistan toteamus on suorastaan lakoninen: ”Aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui.”

Monen ihmisen kokemus oman elämänsä myrskyissä on, että Jeesus vain nukkuu. Opetuslasten tilanne Gennesaretin järven myrskyssä tulee lähelle. Kenties sinäkin olet joutunut elämässäsi tilanteeseen, jossa Jumala tuntuu vaikenevan, aivan kuin hän nukkuisi. Vuosia sitten tuli tunnetuksi piispa Eero Huovisen kysymys niin Estonian uppoamisen kuin Kaakkois-Aasian tsunamin aiheuttamien menetysten keskellä: Nukkuiko Jumala?

Myrsky ei ole merkki siitä, että Jumala ei huomaa tai välitä. Jeesus ei pelasta meitä joutumasta elämässä myrskyyn. Niitä tulee eikä niiltä voi välttyä. Myrsky osoittaa avuttomuutemme ja pienuutemme. Näin kävi opetuslapsille, vaikka he olivat kokeneita myrskyssä purjehtijoita.

Miten opetuslapset toimivat hädässä, kun Jeesus nukkui myrskyn keskellä? ”Silloin opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: ’Herra, pelasta meidät! Me hukumme.’” Opetuslapset kääntyivät Jeesuksen puoleen. Näin mekin saamme tehdä, sillä ei meille jää muuta perimmäistä turvaa. Voimme kääntyä Jumalan puoleen, vaikka hän näyttää nukkuvan; vaikka hän näyttää kääntäneen selkänsä meille ja hädällemme. Turvaudumme hänen armoonsa, vaikka se tuntuu olevan kaukana. Turvaamme Jumalan hyvyyteen, vaikka kaikki näyttääkin toivottomalta. Luotamme Jumalaan, joka on silmiltämme ja järjeltämme salattu. Ainoa toivomme on luottaa siihen, mitä hän itse on luvannut: ”Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.” (Hepr. 13:5).

Toiseksi evankeliumikatkelmassa huomio kiinnittyy ihmisten hämmästelyyn, kun Jeesus tyynnytti myrskyn: ”Mikä tämä mies on?” Kysymys Jeesuksesta on kaikkien aikojen ja kaikkien ihmisten kysymys. Kuka Jeesus oikein on?

Myrskyn koettelemukset saivat opetuslapset näkemään, kuka Jeesus todella on. Tyynnyttämällä myrskyn Jeesus osoitti, että hän itse on luonnonvoimien Herra. Opetuslasten hämmästys kertoo, että he tajusivat olevansa tekemisissä ymmärryksensä ylittävän persoonan kanssa. He tajusivat, että mikään ei olisi heidän turvallisuutensa ja pelastuksensa kannalta tärkeämpää kuin päästä syvemmin tuntemaan Jeesuksen.

Nykyisin on muotia puhua priorisoinnista, siis asioiden asettamisesta tärkeys- ja arvojärjestykseen. Valintojen tekeminen on kuulunut aina ihmisen osaan. Ilman elämän päämäärää ihminen on suurissa vaikeuksissa jatkuvasti lisääntyvien vaihtoehtojen maailmassa. Vanhan kristinoppimme mukaan ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.” (KO 1).

Kristittynä olemisen ydin on Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja henkilökohtainen yhteys häneen. Kristuksen tunteminen perustuu uskoon. Syntejään katuvalle ihmiselle luetaan ansioksi se sovitusuhri, jonka Kristus on kertakaikkisesti ansainnut ristillä. Siitä Mikkelin tuomiokirkon yksinkertainen, mutta samalla puhutteleva alttaritaulu kertoo. Sen viesti on: Sinun syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen Kristuksen tähden.

Hyvä seurakunta. Tänään tässä messussa vihitään kolme teologian maisteria pappisvirkaan. Teille, Eveliina, Helmi ja Paula, tämän päivän evankeliumi nostaa esiin kaksi tärkeää papin tehtävää.

Teidät on kutsuttu elämään lähimmäistenne rinnalla elämän iloissa ja suruissa. Siinä on samassa sekä viranhoidon koko rikkaus että sen raskaus. Papin tehtävä on olla ihmisen lähellä erityisesti silloin, kun hän on hädässä; kun tuntuu, että Jeesus nukkuu. Teillä on tuotavana ihmisille viesti siitä, että Jeesus ei jätä, kun ihmisellä on hätä.

Teidät on kutsuttu Jumalan sanan ja sakramenttien kautta välittämään evankeliumia maailman Vapahtajasta, Jeesuksesta Kristuksesta. Tehtävänne on julistaa rohkeasti sitä evankeliumia, jolla on voima viedä ihmiset taivaaseen asti. Tämäkään tehtävä ei ole helppo nykyaikana, joka asettaa kyseenalaiseksi niin kirkon kuin uskon. Sitäkin tärkeämpää on muistaa apostoli Paavalin opetus: ”Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu.” (Fil. 3: 8).

Pappisvirkaa ei onneksi hoideta oman voiman ja viisauden varassa. Kirkko kutsuu teidät ja Jumala itse lähettää teidät tehtäväänne. Saatte siksi rohkein ja turvallisin mielin tänään tulla alttarin ääreen. Siellä Kristus itse varustaa teidät niillä lahjoilla, joita hän tietää teidän tarvitsevan. Hän itse lupaa olla kanssanne viranhoitonne kaikissa tilanteissa ja vaiheissa, kaikkina päivinä maailman loppuun asti.