Mikkelin tuomiokirkossa 16.4.2022

Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’”
Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.
(Mark. 16:1–8).

 

Kun Jeesus laskettiin pitkäperjantain iltana hautaan, kaikki näytti olevan lopussa. Jeesus oli kuollut, opetuslapset olivat paenneet, viholliset olivat voittaneet. Jäljellä oli vain hautajaisiin kuuluva välttämätön tehtävä, jota naiset tulivat tekemään. Jeesuksen ruumis oli perjantai-iltana haudattu hyvin nopeasti, sillä aurinko oli jo laskemassa ja sapatti alkamassa. Ruumis jäi ilman asiaankuuluvaa tuoksuöljyllä voitelua. Sapattina ei saanut tätä työtä tehdä ja naiset saattoivat tulla haudalle aikaisintaan varhain sunnuntaiaamuna. He eivät hukanneet hetkeäkään, vaan lähtivät haudalle jo aamuhämärissä.

Naisilla oli mielessään kysymys: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Naisten huoleen on helppo samaistua. Kuka auttaisi meitä? Eikö se ole myös meidän kysymyksemme. Me olemme tulleet tänne pääsiäisyön messuun pimeästä illasta. Joku kantaa sydämellään suurta kiveä. Elämässä on niitä tilanteita, jolloin vaikeudet, kärsimys ja kuolema vievät meidät pimeyteen. Tai läheisemme ovat elämässään ahdistusten ja huolten kuormittamia. Viime viikkoina tapahtumat Ukrainassa ovat aiheuttaneet järkytystä ja pelkoa. Kuka auttaisi meitä?

Yllätyksekseen naiset huomasivat, että jotakin oli muuttunut. Raskas kivipaasi oli poissa haudan suulta. Haudassa ei ollut Jeesuksen ruumista. Siellä oli enkeli, joka ilmoitti Herran nousseen kuolleista. ”Ei hän ole täällä.” Jeesus ei löydy haudasta. Tyhjän haudan viesti on selvä: ”Ei hän ole täällä.”

Tänä pääsiäisyönä sitä julistetaan meillekin. Jeesus on ylösnoussut, hän ei ole haudassa muiden kuolleiden tavoin. Maailmassa on yksi paikka, jossa Jeesus ei ole: tyhjä hauta. Pääsiäisen koko sanoma ei kuitenkaan ole siinä, että hauta oli tyhjä. Tyhjän haudan viesti on tärkeä, mutta se on oikeastaan vasta alkusoittoa.

Naiset saivat kuulla enkeliltä, että ”Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet.” Viesti on siis se, että hän menee sinne, missä on teidän tavallinen elämänpiirinne. Jeesus on jo edeltä mennyt sinne, missä te elätte arkeanne. Jeesus ei ole haudassa. Hän on meidän keskellämme, arjessamme, sen ilojen ja surujen, huolten ja riemujen keskellä.

Pääsiäisen riemullinen sanoma on: ”Hän on täällä.” Ylösnoussut Jeesus on täällä, meidän keskellämme. Hän on kohdattavissa tänään tässä messussa. Hän on itse luvannut niin. Ylösnoussut on läsnä sanassa ja pyhässä ehtoollisessa. Tämä kohtaaminen ei ole järjellä selitettävissä tai ymmärrettävissä. Kyse on uskon salaisuudesta. Kun otat vastaan ehtoollisessa Kristuksen ruumiin ja veren, kohtaat ylösnousseen Herran.

Jeesuksen ylösnousemuksesta voi tulla totta meidän elämässämme kasteen ja uskon kautta. Näin kristityt ovat alusta alkaen uskoneet. Sen vuoksi kasteet toimitettiin ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina mielellään pääsiäisyön messussa. Tästä syystä muistamme tänään omaa kastettamme.

Kaste merkitsee, että meidät liitetään Kristukseen ja että meistä tulee hänen kirkkonsa jäseniä. Kaste tekee kristitystä yhtä Kristuksen kanssa. Paavali kuvaa tätä uutta todellisuutta osuvasti. Hän kirjoittaa roomalaisille: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.” (Room. 6:3–5).

Kastehetkestä lähtien Kristus on ollut läsnä elämässämme. Tähän asti hän on kulkenut rinnallamme, monesti meidän ehkä sitä huomaamatta. Kun kysymme Jeesuksen haudalle kulkeneiden naisten tavoin ”Kuka auttaisi meitä?”, huomaamme, että ylösnoussut Kristus on ollut rinnallamme auttaen ja tukien. Näin on myös tästä eteenpäin. Emme jää kuoleman ja pahan voimien vangiksi, sillä Kristus on ylösnoussut. Hän on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti.