Pappisvihkimys

Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.” Jeesus sanoi: ”Minä tulen ja parannan hänet.” Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.”
Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.” Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani. (Matt. 8:5–13).

 

Jeesus oli laskeutunut alas vuorelta ja saapunut Kapernaumin kaupunkiin. Miehitysvallan Rooman edustaja, sotilas ja komppanian päällikkö saapui Jeesuksen luokse. Upseeri pyysi Jeesukselta apua. Hänen palvelijansa oli halvaantunut ja kovissa tuskissa. Jeesus kuunteli miestä ja oli valmis tulemaan hänen kotiinsa ja auttamaan sairasta palvelijaa. Mutta sitten tapahtui yllätys. Mies kielsi Jeesusta tulemasta kotiin asti. Hän epäili kutsua kuuluisaa opettajaa kotiinsa. ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.” Sadanpäällikön suuri luottamus hämmästytti Jeesusta: ”Totisesti, näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella.”

Roomalainen upseeri on päässyt Raamatun lehdille esimerkillisen uskon tähden. Mikä tekee hänen uskostaan sellaisen, että Jeesuskin ylistää sitä?

Ensinnä sadanpäällikkö tajusi kohdanneensa sellaisen henkilön, joka ei ollut tavallinen ihminen. Hän näki Jeesukseen liittyvän pyhyyden ja voiman. Jeesukseen liittyvä voima oli valtaa, joka ylitti kaikki inhimilliset rajat. Ihmisen voimattomuus sairauden edessä on musertava. Mutta Jeesus voi murtaa sairauden vallan – jopa vain käskysanalla: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.”

Joulukuussa 2018 julkistettiin tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta (Pyhyyden ytimessä – tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta. Suomen Kulttuurirahasto ja ajatuspaja e2). Suomalaisia ylivoimaisesti eniten yhdistävä pyhyyden kokemus liittyy rakkauteen ja läheisiin. Niitä pitää pyhinä peräti kaksi kolmesta. Enemmistölle suomalaisista pyhiä asioita ovat myös rauha, oma koti, lepo ja ihmisarvo.

Uuden elämän ja lapset kokee pyhäksi noin kolmannes suomalaisista. Niin ikään kolmasosalle pyhää on auttaminen ja yhteisöllisyys. Yhdelle viidestä suomalaisesta pyhää ovat kuolema ja siihen liittyvät asiat sekä laajemminkin traditiot, perinteet ja rituaalit. Suomalaisista 14 prosenttia kokee itsensä ja mielipiteensä pyhiksi. Alle 30-vuotiaista näin ajattelee useampi kuin joka neljäs.

Sadanpäällikön kokemus pyhästä oli tyystin muuta kuin itsensä ja mielipiteensä pyhäksi tuntemista. Upseeri ymmärsi olevansa pyhän Jumalan edessä, Jumalan, joka on täysin toisenlainen kuin mikään luotu. Hän on luomakunnan yläpuolella. Hänellä on kaikki valta koko luotuun maailmaan. Luodulla ei ole mitään valtaa häneen. Päinvastoin ihminen kokee suurta arvottomuutta pyhän Jumalan edessä. Koskettavimpia kuvauksia evankeliumeissa tästä pyhyyden edessä nöyrtymisestä on juuri kertomus Kapernaumin sadanpäälliköstä: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.”

Sadanpäällikkö luotti Jeesukseen. Usko merkitsi hänelle heittäytymistä pyhän Jumalan avun varaan. Aito usko ei ole mitään omatekoista ”tee se itse –uskoa”, jossa loppujen lopuksi kaikki riippuu ihmisen omista kyvyistä ja voimista. Aito usko luopuu kaikesta omasta voimasta ja luottaa täysin Jumalaan ja hänen mahdollisuuksiinsa.

Sadanpäälliköllä oli usko, jossa ei ollut mitään omaa. Se oli luottamusta Kristukseen. Hän luotti yksin Jeesukseen eikä hänellä ollut tuotavana Jeesukselle kuin hätänsä ja avuttomuutensa. Tässä hän on uskon esikuva.

Toiseksi roomalaisen upseerin uskon esikuvallisuus on siinä, että hän luotti Jeesuksen sanaan. ”Sano vain sana, ja palvelijani paranee.”

Kapernaum oli Jeesuksen kotikaupunki hänen julkisen toimintansa aikana. Tästä johtuen sadanpäällikkö oli varmasti kuullut Jeesuksesta ja oli tietoinen hänen tekemistään tunnusteoista. Sadanpäällikkö lienee itsekin ollut kuuntelemassa, kun Jeesus puhui Jumalan valtakunnasta. Jeesus paransi upseerin palvelijan sen jälkeen, kun hän oli laskeutunut alas vuorelta pidettyään siellä Vuorisaarnan. Mahdollisesti sadanpäällikkö oli istunut kuulijoiden joukossa. Jumalan sana oli synnyttänyt hänessä uskon. Hän ymmärsi sisimmässään, millainen voima Jeesuksen sanoilla oli. ”Sano vain sana, ja palvelijani paranee.”

Meidän aikamme epäusko kohdistuu erityisesti Jumalan sanaan. Yhä useammin olen saanut palautteena tai lukenut sosiaalisen median keskusteluista, että Raamattu on pelkkä taikauskoisten paimentolaisten kirjoittama nuotiotarinakokoelma. Jos yhteiskunnallisessa keskustelussa perustelee mielipiteensä Raamatulla, monen mielestä sitä ei tarvitse ottaa vakavasti, koska kyse on satukirjasta. Kirkossakaan Raamatun asema ja merkitys ei ole itsestäänselvyys. Yhä useampi näkee sen vain ihmisen puheena Jumalasta eikä Jumalan puheena ihmiselle.

Sadanpäällikön usko ei ollut tällaista Jumalan sanan yläpuolelle asettuvaa järjellä mestarointia. Se oli luottamusta Jumalan sanaan, ”sanan alle jäämistä”, kuten vanhat kristityt ovat sanoneet. Se ei merkitse tiedon ja järjen aliarviointia. Usko on järjen ja tiedon tuolla puolen. Se ei ole kuitenkaan järjetöntä, vaan pikemminkin järjen ylittävää todellisuutta.

Usko luottaa Raamattuun Jumalan ilmoituksena. Se on Jumalan sanaa, jossa Kristus on yhä kohdattavissa. Sen kautta Jumala yhä tekee työtään herättäen ja vahvistaen uskoa. Luterilaisina tunnustamme nöyrästi: ”Minä uskon, että en voi omasta voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä tulla hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minua.”

Hyvät seurakuntalaiset. Tänään tässä jumalanpalveluksessa vihitään papeiksi kaksi teologian maisteria. Teille, Suvi ja Olli, avautuu pyhäpäivän evankeliumista pappisviran hoitamiseen kaksi tärkeää näkökulmaa.

Ensinnä roomalaisen sadanpäällikön usko on asetettu papille esikuvaksi. Se oli luottamusta Kristukseen. Hän luotti yksin Jeesukseen eikä hänellä ollut tuotavana Jeesukselle kuin hätänsä ja avuttomuutensa. Tällaista Kristus-keskeistä uskoa pappi on kutsuttu julistamaan. Siitä samasta uskosta hän saa itse elää.

Toiseksi pappi on kutsuttu opettamaan Jumalan sanaa, jossa evankeliumi Kristuksesta on ilmoitettu. Papilta se edellyttää yhtäältä sadanpäällikön syvää nöyryyttä Jumalan edessä, toisaalta sadanpäällikön kaltaista rohkeaa luottamusta Jumalan voimaan ja mahdollisuuksiin. Meillä on elävä Kristus, joka synnyttää uskon ja kutsuu ihmisiä palvelukseensa. Siitä te, Suvi ja Olli, saatte tänään iloita ja kiittää.