Pappisvihkimysmessu

Jeesus sanoi:
»Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä. Profeettojen kirjoituksissa sanotaan: ’Heistä kaikista tulee Jumalan opetuslapsia.’ Jokainen, joka on kuunnellut Isää ja ottanut vastaan hänen opetuksensa, tulee minun luokseni. Isää tosin ei kukaan ole nähnyt; ainoastaan hän, joka on tullut Jumalan luota, on nähnyt Isän. Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä.» (Joh. 6:44-47).

Olemme eläneet kummallisen kevään. Eristäytymisestä on tullut hyve, etäisyyden pitämisestä velvollisuus, läheisyydestä pelottava. Näkymätön pieni virus on pakottanut eristäytymään. Viime aikoina onkin puhuttu kahden metrin yhteiskunnasta. Se voi olla todellisuuttamme vielä pitkään. Pahimmillaan se muuttaa suhtautumistamme toisiimme ja tapaamme elää yhdessä. Jos toisesta ihmisestä tulee kartettava uhka, se voi vähentää luottamusta ja lisätä vastakkainasettelua. Tällainen kehitys voi olla koronakevään pahimpia seurauksia. Meidän tulee yhdessä estää sitä toteutumasta.

Helluntaiviikon evankeliumissa suunta on tyystin toinen kuin koronaepidemiassa. Sen keskeiset sanat ovat ”luokse tuleminen”. Nyt ei puhuta eristäytymisestä, etäisyyden pitämisestä tai läheisyyden pelosta vaan päinvastoin lähelle saapumisesta ja luokse tulemisesta. Evankeliumissa ei puhuta mistä tahansa luokse tulemisesta vaan Jeesuksen luokse tulemisesta.

Jeesus opettaa, ettei kukaan voi tulla hänen luokseen omasta tahdostaan, ymmärryksestään tai voimastaan. Vain Jumala voi vetää ihmisen Jeesuksen luo. Evankeliumissa esiintyvä verbi (helkyein) kuvaa suorastaan raahaamista. Samaa sanaa Jeesus käyttää myöhemmin Johanneksen evankeliumissa sanoessaan: ”Minä vedän kaikki luokseni.” (Joh. 13:32).

Kun Jeesus astui helatorstaina taivaaseen, hän lupasi työnsä jatkajaksi Pyhän Hengen. Helluntai muistuttaa, että Pyhä Hengen tärkein tehtävä tässä maailmassa on vetää ihmisiä Jeesuksen luokse ja synnyttää uskoa Kristukseen. Vain Pyhän Hengen vaikutuksesta voimme uskoa Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajana. Ilman Pyhän Hengen työtä voimme kyllä uskoa Jeesukseen historiallisena henkilönä ja jopa pitää häntä hyvän elämän esikuvana. Mutta vain Pyhän Hengen herättämä usko kytkee meidän olemassaolomme, elämämme ja tulevaisuutemme ristillä kuolleeseen ja ylösnousseeseen Kristukseen. Silloin toteutuu se lupaus, jonka Jeesus evankeliumissa sanoo suorastaan korostaen: ”Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä.”

Vähän katekismuksen kolmannen uskonkappaleen selityksessä Martti Luther opettaa: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.”

Uskossaan ihminen on siis riippuvainen Pyhän Hengen työstä. Myös kirkon elämä on täysin riippuvainen Pyhän Hengen toiminnasta. Siksi on tärkeää muistaa, että kirkkoa eivät määritä gallupkyselyt siitä, millainen käsitys ihmisillä on Jumalasta. Kirkkoa eivät liioin määritä tutkimukset siitä, mitä mieltä ihmiset ovat kirkosta. Kirkkoa ei luoda myöskään toimittajien kommenteissa, lehtien yleisönosastoissa tai sosiaalisen median keskustelupalstoilla.

Gallupeilla, tutkimuksilla ja julkisella keskustelulla on tärkeä merkityksensä. Mutta pohjimmiltaan kirkko on muuta kuin ihmisyhteisö. Muistan kunnioitetun opettajani, professori Martti Parvion opetuksen, kuinka kirkon työssä kaiken tulee tapahtua epikleesin eli Pyhän Hengen avuksipyytämisen ilmapiirissä. Kirkkoa rakennetaan hengellisesti sisältä päin rukouksen ja Pyhän Hengen avuksihuutamisen kautta. Tällaiseen työhön teidät, Maini ja Janne, pappisvihkimyksessänne kutsutaan.

Jeesuksen luokse tullaan siten, että Jumala itse vetää meidät yhteyteensä ja Pyhä Henki synnyttää uskon. Me emme saa sitä omien ansioidemme, tekojemme tai uskomme tähden, vaan siksi, että Jumala armossaan ja rakkaudessaan ottaa meidät omikseen.

Myös kirkon virka on sellainen, johon Jumala valitsee ja kutsuu. Ihminen ei sitä itse voi ottaa. Evankeliumissa Jeesus puhuu ihmisistä, jotka Jumala vetää hänen luokseen. Teille tänään papiksi vihittäville tämä on rohkaisuna. Te ette ole tässä pappisvihkimysmessussa pohjimmiltaan oman valintanne johdosta. Jumala on teidät kutsunut. Kummallakin teistä on ollut oma tienne, jota pitkin Jumala on teitä johdattanut tähän päivään ja hetkeen. Tienne ja kutsumuksenne kypsyminen on teillä erilainen. Yhteistä on se, että Jumala on teidät kutsunut ja valinnut. Se rohkaiskoon silloin, kun viran paineet tai elämän kysymykset taakoittavat.

Teidän, Maini ja Janne, tehtävänne on mahdollistaa ihmisen ja Jeesuksen kohtaaminen. Evankeliumi ei ole puhetta Jeesuksesta, vaan itse Jeesus, ei sanoma pelastuksesta, vaan pelastus itse. Hyvä uutinen, sanoma Kristuksesta ei ole vain viesti, vaan siihen sisältyy elämää muuttava ja ihmistä vapauttava voima. Siksi tehtävänne on toimia välikappaleena siinä, että ihminen ja Jeesus voisivat kohdata.

Tehtävänne on vaativa erityisesti nykyaikana, joka vieroksuu niin uskoa Jumalaan kuin kirkkoa yhteisönä. Juuri siksi nyt tarvitaan pappeja, jotka muistavat kirkon perustehtävän, jotka näkyvät seurakuntansa keskellä, palvelevat sitä armonvälineillä sekä todistavat Jumalasta sanoin ja teoin.

Muutama viikko sitten pohdimme yhdessä ordinaatiovalmennuksessa pappisviran identiteettiä ja tehtävää. Kummankin selitettävänä olevaan raamatunkohtaan sisältyi ajatus siitä, että virka on välttämätön osa kirkon olemusta. Puhuimme Augsburgin tunnustuksen viidennestä artiklasta, jossa sanotaan: ”Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” (CA V).

Teidät vihitään pappisvirkaan hoitamaan sanaa ja sakramentteja, jotta Pyhä Henki niiden kautta voisi vetää ihmisiä Jeesuksen luokse ja synnyttää heissä uskon. Tämä on jalo tehtävä, joka samalla tekee hyvin nöyräksi. Mutta muistakaa, ettei pappisvirkaa hoideta oman voiman ja viisauden varassa. Kirkko kutsuu teidät ja Jumala itse lähettää teidät tehtäväänne. Saatte siksi rohkein ja turvallisin mielin tänään tulla alttarin ääreen. Siellä Kristus itse varustaa teidät niillä lahjoilla, joita hän tietää teidän tarvitsevan. Hän itse lupaa olla kanssanne viranhoitonne kaikissa tilanteissa ja vaiheissa, kaikkina päivinä maailman loppuun asti.