Diakonian virkaanvihkimysmessu

Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:       – Herran henki on minun ylläni,       sillä hän on voidellut minut.       Hän on lähettänyt minut       ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,       julistamaan vangituille vapautusta       ja sokeille näkönsä saamista,       päästämään sorretut vapauteen       ja julistamaan Herran riemuvuotta.     Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk. 4:16-21).

 

Tämän pyhäpäivän evankeliumi vie meidät Nasaretiin juutalaiseen synagogajumalanpalvelukseen. Vaikka kyse oli tavallisesta jumalanpalveluksesta, se oli kuitenkin poikkeuksellinen. Nimittäin kyseessä oli Jeesuksen julkisen toiminnan alku. Johannes Kastaja oli kastanut Jeesuksen. Sen jälkeen hän oli ollut 40 päivää erämaassa. Nyt hän oli kotikaupunkinsa jumalanpalveluksessa. Tästä hän lähti toteuttamaan tehtäväänsä.

Jeesukselle annettiin luettavaksi profeetta Jesajan kirja. Hän selasi kirjakääröä ja valitsi sieltä tekstin. Se puhuu kutsumuksesta, tehtävästä ja lähettämisestä. Se oli tärkeä teksti Jeesuksen julkisen toiminnan alkuun. Se on puhutteleva teksti myös teille, tänään tässä jumalanpalveluksessa diakonian virkaan vihittäville Eeva-Liisalle, Sannalle ja Marjalle.

Jeesuksen valitsema teksti on Jesajan kirjasta. Näin Jeesus liittyy profeettojen julistukseen Jumalan tahdosta. Julistus on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Näin on välittynyt vuosisadasta toiseen ymmärrys siitä, miten Jumala näkee ihmisen ja miten Hän haluaa meidän elävän ja toimivan. Jeesus jatkaa tätä. Te diakonian virkaan vihittävät puolestanne liitytte samaan jatkumoon. Te viette eteenpäin tätä ymmärrystä, niin kuin Kristus sen toi näkyviin ja niin kuin Kristuksen kirkko on sitä vaalinut tähän aikaan saakka.

Jeesuksen saarnateksti puhuu köyhistä, vangituista, sokeista ja sorretuista. Se viittaa riemuvuoteen, jonka kuulijat tiesivät merkitsevän joka 50. vuosi orjien vapautumista ja velkojen anteeksisaamista. Niin mukaan tulevat orjat ja velkataakkansa alla riutuvat. Kyse on siis vaikeuksissa elävistä ja syrjään joutuneista. Heistä, jotka joutuvat kysymään ihmisarvoaan. Heistä, jotka kantavat häpeää ja epävarmuutta itsestään ja kysyvät, mikä paikka ihmisten keskellä minulla on ja onko minulla tällaisena paikkaa. Sellainen kokemus ei ole kadonnut. Monet asiat saavat nytkin ihmisen kysymään omaa ihmisarvoaan: on sitten kyse köyhyydestä, ylivelkaisuudesta, yksin jäämisestä, vanhuudesta, työelämästä sivuun joutumisesta, erilaisuudesta. Syitä tällaiselle kokemukselle on monia.

Heidät Jeesus profeetta Jesajaa seuraten nostaa etualalle. Hän antaa ihmisarvoaan epäileville ihmisarvon: juuri heille kuuluu vapautuksen sanoma. Jeesus ei sano, että auttakaa noita onnettomia, että nämäkin pysyisivät mukana. Hän nostaa heidät esiin. Hän nostaa heidät Jumalan työn ja elämän keskukseen. Siinä on myös diakonian tehtävä ja paikka. Tällaiseen tehtävään teidät diakonian virkaan vihittävät Eeva-Liisa, Sanna ja Marja lähetetään.

Me elämme ajassa, jossa vahvat, nopeat, tehokkaat, kauniit ja nuoret tuntuvat aina voittavan. Samanaikaisesti tiedämme, millaista hedelmää tehokkuuden paine tuo ihmisten elämään. Yhä useampi uupuu, yhä useampi tuntee jatkuvaa riittämättömyyttä, yhä useampi kokee elämänsä arvottomaksi. Nykyajan arvot ovat ihmisyydelle julmia.

Jeesus tuo esiin toisenlaisia arvoja. Hänen tehtävänään oli ”ilmoittaa köyhille hyvä sanoma”, evankeliumi. Uuden Testamentin alkukielessä on kaksi köyhää tarkoittavaa sanaa. Sanat ovat aivan erilaisia. Toinen (penes) tarkoittaa sillä tavoin köyhää, että hänen tarvitsee tehdä työtä ansaitakseen toimeentulonsa. Toinen (ptokhos) tarkoittaa sellaista, jolla ei ole yhtään mitään mahdollisuutta saada toimeentuloa. Hänen ainoa mahdollisuutensa on kerjätä saadakseen elantonsa. Jeesuksen saarnatekstissä käytetään viimeksi mainittua sanaa. Jeesus ei tullut vain elämässään onnistuneita tai edes jotenkin pärjääviä varten, vaan niitä, joilla ’ei ole mitään’ mahdollisuutta selvitä, jotka ovat täysin Jumalan armahduksen ja rakkauden varassa.

Evankeliumi on ilosanoma. Sen ydin on hyvin yksinkertainen: sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen kaikille ihmisille valmistamasta pelastuksesta. Hänessä synnit on saatu anteeksi, kuoleman valta voitettu ja tie taivaaseen avattu. Evankeliumi kertoo siitä, mitä Jumala antaa meille armossaan ja rakkaudessaan ilman ehtoja ja vaatimuksia. Olet arvokas, et sen perusteella, mitä olet tehnyt tai saanut aikaiseksi, vaan koska olet olemassa ja sellaisena Jumalalle rakas ja tärkeä. Köyhät, vangitut, sokeat, siis kaikki tarvitsevat, saavat kuulla tämän ilosanoman. Silloin koittaa vapaus ja alkaa riemuvuosi.

Tekstinlukemisen jälkeen oli opetuspuheen paikka. ”Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ’Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.’” Juutalaiset olivat tottuneet pitkiin puheisiin ja ehkä odottivat sellaista myös oman kylän pojalta. Kuitenkin Jeesus piti yhden maailmanhistorian lyhimmistä saarnoista.

”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” Lyhyt ja ytimekäs. Tällainen oli Jeesuksen saarna kotikaupunkinsa synagogassa. Ei jaarittelua, ei monimutkaista julistusta. Hän antoi Jumalan sanan selittää itse itseään. Siitä saarnassa on aina kysymys. ”Tänään.” Se, mitä Jeesus sanoo, on totta ja koskee tänään myös sinua. Se, mitä hän tekee, hän tekee myös sinulle ja sinun puolestasi. Siksi niin te diakonian virkaan vihittävät kuin jokainen kirkossa oleva saa jäädä turvallisin mielin hyvän Jumalan huolenpitoon. Muistakaa kristittyjen vanha viisaus: Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, mutta tänään auttaa Herra.

 

Seppo Häkkinen