Heinolan kirkossa 13.3.2022

Moabilaiset ja ammonilaiset lähtivät sotaan Josafatia vastaan mukanaan joukko maonilaisia. Josafatille tultiin ilmoittamaan: ”Meren takaa Edomista on tulossa suuri sotajoukko sinua vastaan.”
Pelästyneenä Josafat kääntyi Herran puoleen ja julisti sitten koko Juudaan paaston. Juudan asukkaat kokoontuivat rukoilemaan. Myös kaikista maaseudun kaupungeista tultiin rukoilemaan Herraa.
Josafat astui Juudan ja Jerusalemin asukkaiden eteen, jotka olivat kokoontuneet Herran temppelin uudelle esipihalle, ja sanoi: ”Herra, meidän isiemme Jumala! Sinä olet Jumala, joka asut taivaassa ja hallitset kaikkia maan valtakuntia. Sinun on kaikki voima ja valta, kukaan ei voi sinua vastustaa. Sinä, meidän Jumalamme, olet hävittänyt tämän maan asukkaat kansasi Israelin tieltä ja antanut maan ikiajoiksi ystäväsi Abrahamin jälkeläisille. He ovat asuneet tässä maassa ja rakentaneet tänne sinulle omistetun temppelin, ja he ovat sanoneet: ’Jos meitä kohtaa onnettomuus, sota tai tulva, rutto tai nälkä, me astumme tämän temppelin eteen, sinun eteesi, sillä tämä temppeli on sinun nimesi asuinsija. Ahdistuksemme keskeltä me rukoilemme sinua, ja sinä kuulet ja autat meitä.’” (2. Aik. 20:1–9).

 

Tasan 82 vuotta sitten, 13. maaliskuuta 1940 klo 11 päättyi talvisota. Edellispäivänä 12.3. oli Moskovassa solmittu rauhansopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Maamme itsenäisyys säilyi, mutta hinta oli kallis. Kaatuneita oli lähes 28 000 ja haavoittuneita noin 44 000. Yli 420 000 suomalaista joutui jättämään kotinsa. Erityisesti karjalaiset joutuivat kokemaan sodan kauhut, evakkoon joutumisen ja rauhan tultua kotinsa ja kotiseutunsa menetyksen. Moskovan ankarat rauhanehdot herättivät koko maassa suurta murhetta. Kun alueluovutuksista ja muista ehdoista saatiin tieto, Suomessa järjestettiin suruliputus.

Kuluneen reilun kahden viikon aikana on usein viitattu talvisotaan. Venäjän valtion aloittama sota Ukrainassa muistuttaa monin tavoin tapahtumia talvisodan aikana. Sodalle Ukrainassa ei talvisodan lailla ole mitään oikeutusta. Päinvastoin Venäjä on hyökkäyksellään Ukrainaan rikkonut kansainvälistä oikeutta ja kansojen itsemääräämisoikeutta kohtaan. Sotatoimillaan Venäjä aiheuttaa kuolemaa ja inhimillistä kärsimystä ukrainalaisille. Myötätuntomme ja tukemme on Ukrainan kansan ja kaikkien niiden puolella, jotka tahtovat edistää oikeudenmukaista rauhaa.

Sota Ukrainassa on tuonut mukanaan huolen omasta maastamme. Millainen on Euroopan ja Suomen tulevaisuus? Maahamme ei kohdistu välitöntä sodan uhkaa. Elämme monin tavoin hyvässä ja rauhallisessa maassa. Silti viime viikkojen jälkeen moni kantaa sisimmässään huolta ja pelkoa tulevaisuudesta.

Tämän toisen paastonajan sunnuntain Vanhan testamentin teksti Toisen aikakirjan 20. luvusta kertoo Juudan kansasta kuningas Josafatin aikana. Hän hallitsi Juudaa vuosina 873–849 eKr. Kuninkaana hän huolehti viisaasti maansa puolustuskyvystä, kuten kaikkina aikoina taitavat hallitsijat ovat tehneet. Kansa joutui kuitenkin vaikeaan tilanteeseen, kun ”moabilaiset ja ammonilaiset lähtivät sotaan Josafatia vastaan mukanaan joukko maonilaisia”. Niinpä kuningas julisti maahan paaston ja ihmiset kaikkialta kokoontuivat yhteen rukoilemaan (2. Aik. 20:1–9).

Toisen aikakirjan katkelma nostaa esiin kaksi tärkeää asiaa tilanteessa, jossa me tällä hetkellä elämme.

Ensinnä kuningas Josafat kutsui kansan paastoon. Sen ytimenä oli kääntyä itsestä kohti Jumalaa. Hyvinä aikoina kovin helposti unohdamme perusriippuvaisuutemme Jumalasta. Siksi poikkeusajat pysäyttävät ja korostavat elämän perusasioiden merkitystä. Näin on tapahtunut koronapandemian ja nyt Ukrainan sodan aikana. Ne ovat kehotuksia parannukseen ja mielenmuutokseen, kutsu kääntymään Jumalan puoleen. Hänessä on elämämme perimmäinen turva ja toivo.

Talvisodan aikaan tämä ymmärrettiin maassamme. Se tulee monin tavoin esiin karjalaisen kansan elämäntunnoissa. Soanlahden kirkkoherra Lauri Hyvärinen kuvasi tilannetta talvisodan rauhan jälkeen: ”Sydäntäsärkeviä pakolaiskuvia oli kaikilla teillä, missä myös karjalaumat tarpoivat eteenpäin lumessa ja pakkasessa. Kaikesta oli erottava eikä mukaansaaduilla omaisuuden rippeillä tuntunut olevan paljonkaan arvoa. Jumalansanalla vahvistettiin matkamiesten mieliä. Jäljellä oli ainoa toivo.” (Kertomuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939–1949. S 209).

Sakkolan kirkkoherra Joonas Laurila kirjoitti: ”Rauha maaliskuun 13. p. oli mitä raskain isku toiveille päästä pian kotiin takaisin, mutta karjalaisella joustavuudella ja mukautumiskyvyllä sitä ei käyty suremaan toimettomina, vaan käytiin käsiksi hetken tehtäviin toivossa paremmasta tulevaisuudesta. Tässä ilmeni kristillisyyden vaikutus ja siunaus.” (Kertomuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939–1949. S 140).

Uskosta kumpusi halu toimintaan, lähimmäisen auttamiseen ja yhteiskunnan rakentamiseen. ”Ei käyty suremaan toimettomina, vaan käytiin käsiksi hetken tehtäviin toivossa paremmasta tulevaisuudesta.” Tällaista henkeä nytkin tarvitaan. Pelolle ja huolelle ei tarvitse antaa tilaa, vaan toimia tulevaisuuden hyväksi. Tästä ovat hyvinä esimerkkeinä suomalaisten vahva halu auttaa Ukrainan kansaa eri tavoin.

Toiseksi kuningas Josafat kutsui kansaa rukoukseen. Hänen sanansa vuosituhansien päästä kuulostavat nyt hyvin ajankohtaisilta: ”Jos meitä kohtaa onnettomuus, sota tai tulva, rutto tai nälkä, me astumme tämän temppelin eteen, sinun eteesi, sillä tämä temppeli on sinun nimesi asuinsija. Ahdistuksemme keskeltä me rukoilemme sinua, ja sinä kuulet ja autat meitä.”

Martti Lutherin mukaan rukous perustuu erityisesti kolmeen asiaan: 1) Jumalan käskyyn rukoilla, 2) Jumalan lupaukseen kuulla ja 3) ihmisen omaan hätään. Erityisesti tätä viimeistä olemme joutuneet opetelemaan koronapandemian ja viime viikkoina Ukrainan sodan aikana. Ihmiset ovat rukoilleet kaikkina aikoina. Talvisodan aikana rukoiltiin paljon. Historian saatossa monenlaisten uhkien alla, sodan, kulkutautien ja hädän keskellä maassamme on rukoiltu Jumalalta suojelusta ja apua.

Tutkimusten (antropologi Richard Socis) mukaan rukouselämä tukee ihmisen henkistä kriisinsietokykyä pitkittyneessä stressitilanteessa. Säännöllinen rukouselämä vahvistaa ihmisen hallinnan kokemusta epävarmuuden keskellä. Se tukee turvallisuuden tunnetta, ja auttaa jaksamaan luomalla toivoa.

Jumalan varjelus on vahva turva, johon voi luottaa. ”Ahdistuksemme keskeltä me rukoilemme sinua, ja sinä kuulet ja autat meitä.”

Rukous muuttaa myös rukoilijaa. Rukous suuntaa katseen lähimmäiseen ja hänen hätäänsä.

Se ohjaa tekoihin toisen hyväksi, rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta sekä maailman parhaaksi. Rukouksessa muistamme, etteivät kansojen kohtalot ole vain ihmisten varassa, vaan kaikkivaltiaan Jumalan kädessä. Tämä saa meidät suurimmassakin pimeydessä uskomaan hyvyyden voimaan ja toimimaan hyvän puolesta.

Rukouksessa tajuamme, että pohjimmiltamme emme kuulu sotien ja konfliktien maailmaan. Kuulumme Jumalalle, joka antaa meille rauhansa. Rukous on viesti siitä, että hyvä kykenee läpäisemään pahan, rakkaus vihan ja toivo epätoivon.