Piispantarkastuksen juhlamessu

Maria sanoi:
– Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle
ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
niin kuin hän on isillemme luvannut. (Luuk. 1:46-55)

 

Luumäen seurakunnan historia ulottuu vuosisatojen taakse, ainakin 1600-luvulle asti. Sinä aikana on myös kalenteri muuttunut useita kertoja. Kirkkovuodessa vietettiin aikanaan kahdeksaa kiinteää Maria-juhlaa, joiden yhteydessä muisteltiin Marian elämän tapahtumia. Nämä juhlat löytyvät vielä Mikael Agricolan Rukouskirjasta vuodelta 1544.

Kuulemamme evankeliumiteksti ei ole alun perin ollut tämän sunnuntain raamatunteksti. Se on luettu aikanaan Marian käyntipäivänä, jota vietettiin toinen päivä heinäkuuta. Silloin muisteltiin Marian vierailua Johannes Kastajan äidin Elisabetin luona (Luuk. 1:36-55). Tämä muistopäivä poistettiin juhlapäivien luettelosta vuonna 1772 Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n kalenteriuudistuksen yhteydessä. Muistona Marian käyntipäivästä kalenterissamme on edelleen toinen heinäkuuta Marian ja lukuisten Maria-peräisten nimien nimipäivä.

Marian käyntipäivänä luetut tekstit liitettiin Marian ilmestyspäivään, jota vietämme tänään. Marian ilmestyspäivä puolestaan säilyi itsenäisenä juhlana 25.3. vuoteen 1955, jolloin se siirrettiin lähimpään sunnuntaihin. Näin se jättää aina alleen yhden paastonajan sunnuntaipäivistä eikä yleensä osu tarkalleen puolta vuotta ennen joulua.

Kuulimme tänään kolmannen vuosikerran mukaisen evankeliumin. Sitä kutsutaan Marian kiitosvirreksi tai ylistyslauluksi. Joku saattaa tuntea sen sävellyksenä, jonka nimenä on latinaksi laulun ensimmäinen sana: Magnificat.

Laulu on Marian vastaus hänen sukulaisensa Elisabetin tervehdykseen, kun Maria saapui kylään Elisabetin ja hänen miehensä pappi Sakariaan luo. Kun sukulaisnaiset tapasivat toisensa ja Maria tervehti Elisabetia, Elisabet huudahti: ”Siunattu olet sinä naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni?” (Luuk. 1:42-43). Samalla lapsi hypähti Elisabetin kohdussa. Näin myös Johannes, jota Elisabet odotti, tunnisti Herransa. Tämän jälkeen Maria itse alkaa ylistää: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani.”

Martti Lutherille Marian kiitosvirsi oli yksi rakkaimpia Raamatun kohtia. Hänen kirjoittamansa selitys kuuluu hienoimpiin uskonpuhdistajan teksteihin. Erityistä arvoa Luther antaa sille, että Maria kutsuu Jumalaa ensiksi Herraksi ja vasta sitten Vapahtajakseen. Luther näkee siinä todisteen hänen kokosydämisestä rakkaudestaan Jumalaan. Maria ylistää ja kiittää Jumalaa hänen itsensä tähden eikä oman itsensä tähden. Siinä Maria eroaa siitä suuresta joukosta ihmisiä, jotka kiittävät vain niin kauan kuin Jumala antaa heille hyvää. Luther sanookin: ”Mutta kun Jumala kätkeytyy häneltä ja poistaa hänen yltään hyvyytensä loisteen, niin että hän on alaston ja kurja, silloin katoaa myöskin rakkaus ja ylistys.”

Näinhän me useimmiten toimimme ja ajattelemme. Palvelemme Jumalaa, koska saamme palkaksi onnea, terveyttä, siunausta, menestystä. Kuinka usein hurskautemme on uskonnoksi naamioitua oman edun tavoittelua? Hurskaudessa piilee suuri houkutus omahyväisyyteen ja omavanhurskauteen. Silloin Jumalasta tulee meidän apulaisemme, alaisemme, palvelijamme, meidän onnemme takaaja.

Marian antama malli on tyystin toisenlainen. Hän rakastaa ja ylistää Herraa hänen itsensä tähden, hänen hyvyytensä ja rakkautensa tähden. Maria on onnellinen siitä, mitä Jumala on ja mitä hän tekee, ei siitä, mitä Maria itse on, mitä hän saa tai mitä hänellä on edessään. Palaan jälleen Lutherin selitykseen. Siinä korostuu selvästi ylistyslaulun keskeinen lause: ”Hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.” Maria ei käytä näitä sanoja ilmaistakseen, että hän on ylpeä omasta nöyryydestään ja alhaisuudestaan. Hän ei pidä omaa nöyryyttään ansiona, jonka perusteella hänen pitäisi kokea erityisiä armonosoituksia. Luther sanoo: ”Maria ei ylistänyt siksi, että hän oli armoitettu neitsyt tai että hän oli nöyrä, vaan siksi, että Jumala armossaan oli katsonut häneen. Siksi paino ei ole sanalla ’vähäiseen palvelijaansa’, vaan sanalla ’luonut katseensa’. Sillä hänen vähäisyytensä ei ole ylistettävää, vaan se, että Jumala katsoo häneen.”

Marian alhaisuudessa ja heikkoudessa Jumala ilmensi voimansa ja armonsa. Jumala katsoo aina syvyyteen, mutta tämä ”syvyydessä oleminen” ei ole ylpeilyn aihe Marialle tai kenellekään ihmiselle. Ylistys kuuluu ainoastaan hänelle, joka armahtaa alhaista ja kurjaa, heikkoa ja syntistä. Juuri näin on Marian sanat ymmärrettävä: ”Hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. … Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja, Hänen nimensä on pyhä.”

Tämä kertoo Jumalan toimintatavasta maailmassa. Näin Jumala menettelee tämän ylpeän maailman kanssa, joka on huumaantunut omasta mahtavuudestaan. Hän on ylpeitä vastaan. Nöyrille, vähäisille, nälkäisille ja heikoille hän lahjoittaa armonsa, ja vain heille hän näyttää pyhyytensä. Maria sanoo: ”Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.”

Maria näkee omien kokemustensa yli. Hän ei kiitä vain omasta onnestaan, vaan erityisesti siitä, että Jumala on toteuttanut koko kansalleen lupaaman hyvyyden. Jumala ”on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista, muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.”

Näin Marian kiitosvirsi ei ole vain Marian, vaan koko Kristuksen kirkon, oikeastaan koko ihmiskunnan ylistyslaulu. Se on kiitosvirsi siitä, että synnin aikaansaama Jumalan ja ihmisen välinen kuilu on murrettu ja ylitetty. Se on nöyrien, heikkojen, sorrettujen ja häpäistyjen lähes taisteluhenkinen kiitosvirsi siitä, että heitä ei sittenkään ole hylätty. Siksi kirkko on veisannut Marian kiitosvirren sanoilla kiitosta jokaisessa vesperissä, illan rukoushetkessä, vuosisatojen ajan ja tekee yhä edelleen niin.

Marian kiitosvirteen sisältyy vahva viesti myös kirkolle ja Luumäen seurakunnalle. Seurakunta ei ole ensisijaisesti hallinnollinen organisaatio työntekijöineen ja luottamushenkilöineen. He ovat välttämättömiä, mutta he ovat olemassa seurakuntaa varten, palvellakseen ja hoitaakseen sitä. Torstaina pohdimme lasten kanssa Taavetin uudessa päiväkodissa, mikä olisi paras mitta päiväkodille. Päädyimme siihen, että vanha suomalainen pituusmitta syli on paras. Se on sopiva mitta myös Luumäen seurakunnalle. Kirkko on Marian kaltainen äiti, jonka sylissä Jumala hoitaa ja armahtaa lapsiaan. Kirkosta on helppo löytää vikoja ja ongelmia. Itsessään kirkko onkin köyhä ja vajavainen, mutta Jumalassa se on rikas. Seurakunnan tulevaisuudesta on helppo nähdä uhkia ja haasteita. Itsessään seurakunta onkin heikko ja puutteellinen, mutta Jumalassa se on vahva. Sylissään se tahtoo hoitaa jokaista ihmistä.

Hyvät luumäkeläiset. Maria on Lutherin mukaan parhain ikkuna Jumalan työpajaan. Maria opettaa, miten kaikkivaltias Jumala tekee työtään. Maailmassa vallitsee sellainen ohjesääntö, että kaikki kumartavat mahtia, viisautta, rikkautta, vaikutusvaltaa. Jumalan ohjesääntö on toisenlainen. Lutherin mukaan ”kaikki hänen tekonsa maailman loppuun asti ovat siten tehtyjä, että hän siitä, mikä on ei-mitään, vähäistä, halveksittua, kurjaa ja kuollutta tekee jotakin, kallisarvoista, autuasta ja elävää.”

Tänään kannattaa kuunnella vaatimattoman ja köyhän Marian laulua. Hän ei laula itsestään ja ansioistaan, vaan Jumalasta, Vapahtajastaan. Tällainen Jumala meillä syntisillä ja heikoilla on! Meidän syntisyydessämme ja alhaisuudessamme Jumalan armo tulee todeksi. Näin tapahtuu tänään meidänkin kohdallamme. Jos olemme rehellisiä, emme kykene kerskumaan hyvyydellä, ylpeilemään teoilla tai röyhistämään rintaa uskolla. Juuri siksi tarvitsemme Jumalaa. Juuri siinä heikkoudessamme Jumalan armo tulee todeksi. Marian tavoin me voimme vain ylistää ja kiittää Jumalaa hänen armostaan ja rakkaudestaan.