Pyhän Henrikin muistopäivän messu

Jeesus sanoi:
”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”
(Joh. 4:34-38).

 

Kirkossa on pelastushistoriaan keskittyvän kirkkovuoden rinnalla kirkollisten muistopäivien kalenteri (sanctorale). Sen yhteydessä muistetaan Raamatun ja kirkon historian henkilöitä sekä merkittäviksi koettuja tapahtumia.

Uskonpuhdistus karsi suurimman osan muistopäiväkalenteriin sisältyvistä pyhimysjuhlista. Kirkon historian merkkihenkilöiden muistelemista ei kuitenkaan tyystin hylätty. Kirkkomme päätunnustus, Augsburgin tunnustus, lausuu tästä: ”Me voimme julkisesti muistaa pyhiä, jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan.”

Apostolien ja evankelistojen päivät säilyivät kirkollisessa kalenterissamme vuoteen 1772. Pyhimysjuhlista merkittävin oli Pyhän Henrikin muistopäivä. Senkin viettäminen jatkui vielä uskonpuhdistuksen jälkeen. Tänään muistamme Pyhää Henrikiä, Suomen kansallispyhimystä.

Tietomme piispa Henrikistä ovat vähäiset, tarkat historialliset faktat sitäkin vähäisemmät. Hänen elämänvaiheensa ovat kietoutuneet myöhemmin sepitettyihin kertomuksiin, legendoihin, runoihin ja virsiin.

Englantilaissyntyinen Henrik oli matkalla Pyhään maahan. Roomassa hän tapasi kardinaaliystävänsä, joka suunnitteli matkaa Pohjoismaihin. Tapaamisen seurauksena molempien matka suuntautui pohjoiseen vuonna 1153.

Ruotsissa Henrikistä ilmeisesti tuli Uppsalan piispa. Hän osallistui kuningas Erikin tekemään jonkinlaiseen rankaisu- tai käännytysretkeen Suomeen. Retken aikana monia suomalaisia kastettiin ja järjestettiin kirkollisia oloja. Retken jälkeen Erik palasi Ruotsiin ja Henrik jatkoi lähetyspiispana kirkollisten olojen järjestämistä maamme lounaisilla alueilla. Hänen vaikutuksensa jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Hänet surmattiin Satakunnassa, Köyliönjärvellä, 20. päivä tammikuuta todennäköisesti vuonna 1156 tai 1157.

Osa näistäkin vähäisistä historiallisista tiedoista on oletusten ja päätelmien varassa. Niiden lisäksi Pyhän Henrikin muisto on jäänyt elämään kansanperinteessä ja kirjallisena jäämistönä. Tarkkoja historiallisia yksityiskohtia tärkeämpää on se vaikutus, joka Henrikillä on ollut kansan ja kirkon elämään.

Pyhän Henrikin muistopäivä kertoo meille tänään kolmesta tärkeästä asiasta.

Ensinnä Henrik symbolisoi meille evankeliumin sanoman kulkemista yli maanpiirin. Pyhältä maalta, Jerusalemista, Kristuksen ylösnousemuksen paikalta lähtenyt sanoma kulki maasta maahan. Herran lähettiläiden kuljettamana evankeliumi saavutti aikanaan myös Euroopan pohjoiset perukat, meidän maamme ja meidän kansamme. Me suomalaisetkin olemme tulleet tästä evankeliumin lahjasta osallisiksi. Sillä, mitä nyt tehdään kirkoissamme ja seurakunnissamme, on pitkät, vuosisataiset perinteet.

Tänään muistamme Pyhää Henrikiä, koska tunnustamme evankeliumin totuuden: ”Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.” Olemme kiitollisia heille, jotka ovat ennen meitä rukoilleet ja kilvoitelleet, uskoneet ja toivoneet. He ovat opettaneet meidätkin uskomaan ja turvautumaan Jumalaan. Ennen muuta olemme kiitollisia Jumalalle. Hän on heidät kutsunut ja varustanut sekä auttanut olemaan kutsumukselleen uskollisia. Siksi mekin voimme uskoa Jumalaan.

Uskosta Jumalaan kumpuaa aina rakkaus lähimmäiseen. Tällaisesta perinnöstä me olemme maassamme tulleet osallisiksi. Tehtävämme on siirtää saamaamme hyvää eteenpäin niille, jotka ovat jääneet sitä vaille. Tässä työssä hyvä väline on 70 vuotta täyttävä Yhteisvastuukeräys. Kerääjät, lahjoittajat ja avun perille viejät ovat kukin osa lähimmäisenrakkauden kansanliikettä.

Martti Luther kirjoitti kirjassaan Kristityn vapaus: ”On voimassa sääntö, että kaiken hyvän, minkä saamme Jumalalta, tulee virrata toiselta toiselle ja tulla yhteiseksi, ja että jokainen paneutuu toisen osaan kuin omaansa ja käyttäytyy toista kohtaan kuin itse olisi hänen tilanteessaan. Kristuksesta on virrannut ja jatkuvasti virtaa sama hyvyys. Hän on pukenut päälleen meidän hahmomme ja toiminut meitä kohtaan ikään kuin hän olisi yksi meistä. Ja meistä virtaa edelleen hyviä tekoja niille, jotka ovat avun tarpeessa.”

Toiseksi: tänään vietettävä Pyhän Henrikin muistopäivä on hänen kuolinpäivänsä. Alun perin se on ollut 20. päivä tammikuuta. Vuosisatojen aikana on vietetty tuona päivänä Henrikin kuoleman muistojuhlaa. Keskiaikaisessa pyhimyskalenterissa oli kuitenkin vanhastaan 20. päivä tammikuuta varattu kahden marttyyripyhimyksen, 200-luvulta olevien Sebastianuksen ja Fabianuksen, muistopäiväksi. Näiden kahden marttyyrin muisto oli läntisessä kristikunnassa niin vakiintunut, että heidän syrjäyttämisensä ei tullut kysymykseen. Suomessa vuoden 1668 kalenteriuudistuksessa Henrikin päivä siirrettiin nykyiselle paikalleen 19. päivään tammikuuta.

Henrik kuoli väkivaltaisesti uskonsa tähden. Hän on marttyyri, veritodistaja. Henrik on Kristuksen todistaja, joka antoi elämänsä kirkon palveluksessa. Muistaessamme häntä muistamme myös kaikkia muita marttyyreja. Kunnioitamme niitä Jumalan pyhiä, jotka eri aikoina ovat antaneet henkensä uskonsa tähden. Voimme oppia täydellistä luottamusta Jumalan huolenpitoon, tuli elämässä vastaan mitä tahansa.

Tänään meitä kutsutaan rukoukseen ja toimintaan niiden puolesta, jotka nyt joutuvat uskonsa vuoksi painostuksen tai vainon kohteeksi. Näin tapahtuu koko ajan eri puolilla maailmaa.

Muutama päivä sitten (15.1.2020) julkaistiin World Watch List 2020 -tutkimus, joka kattaa 150 valtiota. Sen mukaan 260 miljoonaa kristittyä kokee vakavaa vainoa. Kristittyjen vaino on äärimmäisen vakavaa, hyvin vakavaa tai vakavaa 73 maassa. Vakavinta se on Pohjois-Koreassa, Afganistanissa ja Somaliassa. Erityisesti läntisessä Afrikassa ja Kiinassa kristittyihin kohdistunut painostus ja vaino on lisääntynyt viime vuoden aikana. Taustalla ovat ääri-islamin ja nationalismin kasvu. Tehtävämme on olla uskonsa vuoksi kärsivien sisartemme ja veljiemme apuna ja tukena.

Meidän on tehtävä työtä myös omassa maassamme uskonnonvapauden säilymisen hyväksi. Uskonnon- ja sananvapauteen liittyy huolestuttavia ilmiöitä. Kristitylle Raamatussa ei ole kyse mistä tahansa kirjasta, vaan uskomme perustasta. Luonnollisesti Raamatun käyttöä saa arvioida ja kritisoida. Ongelmallista on se, jos valtiovalta pyrkii määrittämään kirkon uskontulkintaa ja sitä, miten Raamattua saa julistaa ja opettaa. Tällaisen tilanteen esimerkki on kansanedustaja Päivi Räsäseen kohdistunut rikosepäily. Hän tarvitsee tukeamme ja esirukouksiamme.

Kolmanneksi Pyhän Henrikin muistopäivä muistuttaa kristittyjen yhteydestä. Henrik tuli aikanaan tuomaan evankeliumin sanoman maahan, jossa ei vielä ollut kristillistä järjestynyttä seurakuntaelämää. Myöhemmät vaiheet ovat sitten vieneet evankeliumin kuulijat erilleen. Se ei ole meidän Vapahtajamme tahto. Pyhän Henrikin muisto kutsuu meitä etsimään niitä teitä, joita eri kristillisten kirkkojen jäsenet voisivat kulkea yhdessä toteuttaakseen Herramme rukouksen pyyntöä: ”että he kaikki olisivat yhtä” (Joh. 17:21).

Parhaillaan (18.-25.1.) vietetään perinteistä Kristittyjen ykseyden rukousviikkoa. Vuoden 2020 rukousviikon teema, ”He kohtelivat meitä tavattoman ystävällisesti”, nousee Raamatun kertomuksesta, jossa Roomaan matkalla ollut laiva haaksirikkoutuu myrskyssä ja ajautuu Maltan saarelle. Maltan asukkaat kohtelevat Paavalia ja muita vankeja sekä sotilaita ja laivansa menettäneitä merimiehiä tavattoman ystävällisesti (Ap. t. 27:17-28:10).

Raamatun kertomus muistuttaa meitä ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta erityisesti niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat ajautuneet elämässään haaksirikkoon ja lähimmäisten avun tarpeeseen. Vuotuisessa rukouspäiväjulistuksessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö toteaa: ”Rukouspäivänä kirkot rukoilevat ystävyyttä yli rajojen, rauhaa ja oikeudenmukaisuutta maailmaan sekä Jumalan varjelusta luomakunnalle. Ystävällisyyden osoittaminen ja hyvä tahto luovat perustan turvallisuudelle ja yhteistyölle.” Tänään Pyhän Henrikin perintö kutsuu meitä työhön ja rukoukseen kristillisten kirkkojen ykseyden puolesta. Se on toimintaa koko maailman hyväksi.

Hyvät seurakuntalaiset. Tämän päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”

Olemme Kristuksen ja meitä edeltäneen kristikunnan vaivannäön hedelmää. Kaikki, mitä olemme saaneet, on saatu armosta, ilman omia ponnistelujamme. Niistä olemme kiitollisia Jumalalle ja meitä edeltäneille kristityille. Meidän tehtävämme on auttaa ja tukea niitä, joita painostetaan tai vainotaan uskonsa tähden. Ja meitä kutsutaan jatkamaan sitä kylvötyötä, josta me olemme tulleet osallisiksi. Se johtaa meidät samalla etsimään yhteyttä toinen toisiimme. Se on työtä maailman tulevaisuuden hyväksi.