Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas. – Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. (Jes. 55:6–11).

Pappi ja kanttori kinastelivat siitä, kumman työ on tärkeämpää. Pappi hävisi kiistan. Kanttori nimittäin viittasi Ilmestyskirjaan, jonka mukaan vielä taivaassakin lauletaan, mutta saarnaamisesta siellä ei puhuta mitään. Vanha tarina kertoo siitä todellisuudesta, joka valitettavasti kirkon työpaikoilla ajoittain tulee esille. Kilpaillaan siitä, kenen työ on arvokkainta. Rakennetaan arvojärjestyksiä ja arvioidaan toisten tekemisiä. Rajataan reviirejä ja varjellaan omaa tonttia. Samalla unohtuu yhteinen kutsumus ja yhteinen tehtävä kirkossa.

Tämän viikon Vanhan testamentin teksti rohkaisee meitä kirkon työntekijöitä. Tehtävämme on kylvää Jumalan sanaa. Tässä työssä tarvitaan erilaisia ja eri alojen työntekijöitä ja monenlaisia välineitä. Kanttori osallistuu Jumalan sanan julistamiseen musiikin keinoin. Lauletussa Jumalan sanassa hän tuo Kristuksen kuulijoiden luo ja kantaa virsissä seurakunnan rukoukset Jumalan eteen. Jumalan sana yhtyy musiikin kieleen, myös silloin, kun musiikki ei sisällä sanoja.

Kirkkomuusikko on siis muiden seurakunnan työntekijöiden tavoin sanan kylväjä. Martti Luther ilmaisi tämän hienolla tavalla esipuheessaan Valentin Babstin virsikirjaan vuodelta 1545: ”Jumala on tehnyt sydämemme ja mielemme iloiseksi rakkaan Poikansa kautta, jonka hän on antanut meille vapahdukseksi synnin, kuoleman ja paholaisen vallasta. Joka sen vakavasti uskoo, hänen on sisäinen pakko siitä iloisesti ja halullisesti laulaa ja puhella, jotta myös toiset sen kuulevat.” Puhuessaan pääsiäisen ihmeestä Luther kysyy: ”Kuka ei tästä laulaisi? Kuka ei riemuitsisi Kristuksen kanssa? Siksi täytyy Kristuksen ylösnousemisen voimaa kuuluttaa psalmein ja soinnukkain lauluin eikä vain kuivin sanoin ja taitamattomalla kielellä.”

Olemme siis kaikki Jumalan sanan kylväjiä. Vastuullamme on kylvää Jumalan sanaa niillä lahjoilla ja välineillä, joita meillä on. Kasvun antaa Jumala. Kylväjä ei itse sitä välttämättä edes näe. Joskus kaipaisimme ja tarvitsisimme tuloksia kylvötyöstämme. Se auttaisi jaksamaan ja motivoitumaan. Toisaalta voi olla hyvä, että kasvu jää meiltä salaan, jotta emme kuvittelisi taidon ja viisauden olevan meissä itsessämme. Meille riittäköön Jumala lupaus, ettei hänen sanansa palaa tyhjänä, vaan täyttää sille annetun tehtävän. Tämä on erityisen tärkeä lupaus aikana, jolloin kirkon työtä kritisoidaan ja asetetaan kyseenalaiseksi. Jumala on kutsunut meidät työhönsä. Tärkeintä on olla uskollinen kutsujalle ja hänen antamalleen tehtävälle kylvää Jumalan sanaa sekä hoitaa oma tehtävämme mahdollisimman hyvin. Jumala pitää lopusta huolen.

Hyvä työtoveri kirkon työssä. Kun seuraavan kerran soitat messussa, laulat virttä hautajaisissa, johdat kuoroa, pidät rippikoulutuntia tai olet mukana sairaalahartaudessa, muista tämä Jumalan lupaus: ”niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.”

Takaisin ylös