Pitkäperjantain jumalanpalvelus

Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatus oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” Pilatus vastasi: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.”
Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: ”Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.” Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana:
– He jakavat keskenään vaatteeni
ja heittävät puvustani arpaa.
Juuri näin sotilaat tekivät.
Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.
Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ”Minun on jano.” Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. (Joh. 19:16-30).

Korona. Tämä sana on viime viikkoina ollut jokaisen huulilla, jokaisessa uutislähetyksessä, jokaisessa sanomalehdessä. Se on esiintynyt keskusteluissamme ja pohdinnoissamme sekä täyttänyt mielemme. ”Voimattomuuden tunne on päällimmäisenä kokemuksena.” ”Epävarmuus tulevaisuudesta on rankinta.” ”Vaikeinta on, kun ei tiedä, miten meille käy.” ”Pahinta on oman elämän hallinnan menettäminen.” Tällaisia kokemuksia olemme saaneet kuulla ja lukea. Ne ovat myös omia tuntemuksiamme. Paljaille silmille näkymätön pieni virus on pannut meidän elämämme, yhteiskuntamme ja koko maailman sekaisin.

Pitkäperjantaita vietämme olosuhteissa, joita emme olisi osanneet arvata vielä joitakin viikkoja sitten. Tänä vuonna on Jeesuksen kärsimystietä seurattu Johanneksen evankeliumin mukaan. Kummallisen ajan ja hämmennyksemme keskelle evankeliumista avautuu kolme tärkeää asiaa.

Ensinnä kohtaamme evankeliumissa ihmisiä, jotka suhtautuvat ristiinnaulitsemisen tapahtumiin hyvin eri tavoin. Juutalaisten mielestä on tärkeintä, ettei heitä pilkata eikä heidän uskontoaan ja kansaansa loukata. Siksi he riitelevät maaherra Pontius Pilatuksen kanssa Jeesuksen ristin ylle kirjoitetusta taulusta. Kumpikaan kiistan osapuolista ei tunnustanut Jeesusta siksi, mikä hän oli. He pitivät häntä vain Jeesus Nasaretilaisena, unohduksiin painuvana henkilönä, josta ei enää sen koommin kuultaisi. Häiriköivän, kiertelevän galilealaisen kansanmiehen ei pidä antaa sotkea asioita.

Roomalaisia sotilaita puolestaan kiinnosti vain kysymys, kuka saa Jeesuksen vaatteet. Kenellä on arpaonnea? Maailmanhistorian keskeisellä tapahtumahetkellä heidän ajatuksensa askaroivat aivan muussa, tavarassa, maallisessa omaisuudessa ja viihteessä.

Löydämmekö me itsemme tästä joukosta ihmisiä? Elämän kulkiessa normaalia arkeaan vähemmän tärkeät asiat alkavat hallita elämää. Unohdamme sen, mikä on merkittävää ja mikä kaikkein tärkeintä. Sitten tulee pieni silmiltä näkymätön virus, kääntää katseemme pois toisarvoisesta ja pakottaa kohtamaan elämän perustavimmat kysymykset.

Keskiviikkona (8.4.2020) julkistettiin Kirkon tutkimuskeskuksen kysely, jonka mukaan joka kolmas suomalainen (35 %) kokee, että huoli omasta tai läheisen kuolemasta tuottaa erittäin paljon tai paljon kuormitusta tällä hetkellä. Kuolemaan liittyvä pelko on laajasti jaettu kokemus. Vain seitsemän prosenttia suomalaisista ilmoitti, että huoli omasta tai läheisen kuolemasta ei kuormita lainkaan.

Koronavirus palauttaa arvon tavalliselle arjelle, läheisille ihmisille, koulunkäynnille, työssä käymiselle, ihmisten kohtaamiselle, kaikelle sille, mikä on niin tavallista. Samalla epidemia johtaa meidät elämän perustavimpien kysymysten ääreen. Se pakottaa meidät kohtaamaan kuoleman ja etsimään turvaa itsemme ulkopuolelta. Tähän kristillisellä kirkolla on vastaus. Pitkäperjantain evankeliumi kertoo, kuinka kuolemallaan Jeesus voitti kuoleman.

Kärkölän kirkossa katse suuntautuu väistämättä ristiinnaulittuun Kristukseen. Kirkon alttaritaulu ristiinnaulitsemisesta ja sakastin oven yläpuolella oleva krusifiksi ovat konkreettisia muistutuksia pitkäperjantain tapahtumista. Ne vievät meidät uskomme ytimeen. Kuolema on voitettu. Siksi kristillinen kirkko julistaa: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret.” (5. Moos. 33:27).

Toiseksi kohtaamme kärsimyksen ja pelon keskellä syvää huolenpitoa. Kaiken tuskan, häpeän ja kärsimyksen keskellä ristiinnaulittu Jeesus huolehtii läheisistään. Kun Maria ja opetuslapsi Johannes seisovat Jeesuksen ristin juurella, Jeesus sanoi äidilleen: ”’Nainen, tämä on poikasi!’ Sitten hän sanoi opetuslapselle: ’Tämä on äitisi!’ Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.” Kärkölän kirkon alttaritaulu kertoo juuri tästä tapahtumasta.

Jeesus huolehti heistä, jotka olisivat muuten jääneet yksin maailmaan. Myöhemmin ylösnousseena Herrana hän lupasi olla meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Siksi pelkomme ja voimattomuutemme, huoltemme ja epävarmuutemme keskellä meitä kantaa tietoisuus Jeesuksen läsnäolosta elämässämme. On elämäntilanteemme mikä tahansa, ovat huolemme millaiset tahansa, Kristus kulkee rinnallamme. Hän ei meitä jätä. Kaikki on pohjimmiltaan Jumalan käsissä.

Jeesuksen osoittama huolenpito on meille esikuvana toimia samoin. Viime viikkoina on avuntarve kasvanut ja kokemus yksinäisyydestä yleistynyt. Nyt on tehtävämme huolehtia toinen toisistamme ja toimia niin, ettei kukaan jää yksin, vailla huolenpitoa ja turvaa. Siihen Jeesuksen esimerkki ristin juurella meidät kutsuu.

Kolmanneksi kohtaamme hetken, jossa Jeesus kuoli. Jeesus ”sanoi: ’Se on täytetty.’ Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.” Jeesuksen ristinkuolema oli alusta pitäen Jumalan suunnitelmassa. Se ei ollut sattuma tai epäonnistuminen. Vain Jumalan Poika saattoi vapauttaa langenneen ihmiskunnan.

Kristus tuli maailmaan meidän vuoksemme. Hän suostui meidän puolestamme kantamaan rangaistuksen, jonka olemme synneillämme ansainneet. Paavali kirjoittaa: ”Hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme.” (Room 8:32). Profeetta Jesaja jatkaa: ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” (Jes. 53:5).

Latinan kielen korona merkitsee seppelettä ja kruunua. Antiikin Roomassa koronaa käytettiin kunnianosoituksena. Evankeliumeissa kerrotaan, että ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista sotilaat ”väänsivät orjantappuroista kruunun ja asettivat sen Jeesuksen päähän” (Mark. 15:17). He tekivät kunnianosoituksesta katkeraa pilkkaa.

Jeesus kantoi koronaa. Tämä yksityiskohta hätkähdyttää. Jeesuksen korona ei ollut virus vaan orjantappuroista väännetty pistävä kruunu. Pitkäperjantain tapahtumissa toteutuu profeetta Jesajan sana Herran kärsivästä palvelijasta. Hän oli ”ihmisten torjuma, kipujen mies ja sairauden tuttava”. ”Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme.” (Jes. 53:3-4).

Koronavirusepidemian keskellä, huolten, pelkojen ja epävarmuuden edessä on lohdullista tietää, millainen Vapahtaja meillä on. Hän on kokenut sairaudet ja kivut. Hän on sovittanut syntimme. Hän on käynyt läpi kuoleman. Hän on koronalla kruunattu Kristus. Jeesuksessa Jumala osoittaa, ettei hän ole täällä maailmassa läsnä Kaikkivaltiaana voimana, vaan heikkona ja kärsivänä Herran palvelijana.

Kristus auttaa meitä heikkoutensa ja kärsimyksensä voimalla! Kun Vapahtaja itse on kärsinyt ja kiusattu, voi hän auttaa meitä kiusattuja ja pelokkaita, heikkoja ja sairaita. Hän ei jätä ketään yksin. Tulevaisuuden toivo on uskossa ihmistä rakastavaan Jumalaan, häneen, joka kärsii kanssamme ja puolestamme. Hän on koronalla kruunattu Kristus.