Tuhkakeskiviikkoa, Mikkelin Pitäjänkirkko, Kanttoripäivät

Matt. 6:16–21 

Jeesus sanoo: 
    ”Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. 
    Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” 

 

Muutama vuosi sitten Suvi Teräsniska julkaisi joululevyn, jonka nimi on Tämä maailma tarvitsee joulun. Levyllä on useita kappaleita, jotka puhuvat rakkaudesta, rauhasta ja rukouksestakin. Levyn aloituskappale Tämä maailma tarvitsee rakkautta, on äänestetty yhdeksi nykyajan kauneimmaksi uusista joululauluista. Olen Suvin kanssa samaa mieltä; tämä maailma totisesti tarvitsee enemmän rakkautta. Onneksi joulu on kuitenkin enemmän kiinni Jumalasta kuin ihmisestä.

Mutta uskallan kuitenkin sanoa, että tämä maailma tarvitsee myös paastoa. Paastoaminen on kieltäytymistä jostakin. Joillekin se voi olla kieltäytymistä jostakin tietystä ruuasta, joku toinen jättää television katselun ja moni lataa tänään someen viestin, että pitää sometaukoa. Paaston on tarkoitus irrottaa meidät asioista, jotka hallitsevat liikaa elämäämme. Joskus hyvistäkin asioista, mutta asioista, jotka haukkaavat aikaamme liikaa. Paasto ei kuitenkaan ole vain kieltäymystä, vaan se on ennen kaikkea täyttymistä, tilan tekemistä arvokkaille asioille. Paasto on pysähtymistä, hiljentämistä ja hiljentymistä.

Me vietämme tänään kirkkovuodessa tuhkakeskiviikkoa. Kristillisessä maailmassa tuhkakeskiviikosta alkaa 40 päivän paasto, joka kestää pääsiäisyöhön asti. Kristillisen tradition paasto liittyy vahvasti hengellisyyteen. Jotakin vähennetään, että Jumala saa enemmän sijaa. Vanhassa testamentissa paaston syynä saattoi olla suru (Daavid suri Saulin kuolemaa 2 Sam 1:12), katumus (Daniel katui kansansa kääntymistä pois Jumalasta Dan. 9,3) tai oman rukouksen vahvistaminen (Psalmeissa usein huudetaan Jumalaa avuksi Ps. 35:13). Paastoon liittyy myös nöyrtyminen Jumalan edessä ja valmistautuminen vastaanottamaan Jumalan ilmoitusta (Samuel huutaa Jumalan puoleen taistelussa filistealaisia vastaan Sam.1. Sam. 7: 6).

Uuden testamentin puolella naisprofeetta Annasta kerrotaan, että ”Hän palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen.” (Luuk. 2:37). Jeesus puolestaan paastosi neljäkymmentä päivää erämaassa taistellen paholaista vastaan (Matt. 4:2). Kristillisen paaston syvin tarkoitus on viettää aikaa Jumalan kanssa.

Juutalaiseen perinteeseen kuului, että paastotessa hiukset jätetiin pesemättä ja niihin ripoteltiin tuhkaa. Vaatteena käytettiin pelkkää säkkikangasta. Paastosta tuli helposti oppineiden spektaakkeli; näkeväthän kaikki nyt, kuinka nöyrä ja katuvainen, Jumalalle kelvollinen, olen? Mutta jos huomasit, kaikissa noissa edellä mainitsemissani Raamatun esimerkeissä paaston suunta on sisäinen.

Profeetta Jesaja nuhteli jo Vanhan testamentin aikaan hengellisiä pöyhkeilijöitä: ”Toi­sen­lais­ta paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäisille, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi” (Jes. 58:6–7).

Synti on turmellut ihmisen paastonkin. Se, mistä piti tulla Jumalan kunnioituksen aika, tulikin oman ulkokuoren kiillotuskilpailu. Me niin helposti nostamme itsemme toisten yläpuolelle. Jeesus opettaa, kuinka helppo on nähdä tikku toisen silmässä, kun omassa on tukki (Matt.7:3-4). Tämän päivän tekstissä Jeesus varoittaa meitä olemasta tekopyhiä.

Kreikan kielen sana hypokrisis, eli tekopyhyys, on alun perin tarkoittanut näyttelemistä näyttämöllä. Että esittää jotakin muuta kuin on. Siitä Jeesus varoittaa meitä. Paasto ei ole tekojen esittelyä tai esitystä; ulkokultaista hengellistä pöyhkeilyä, vaan paasto on oman vajavuuden tunnustamista, nöyrtymistä Jumalan kasvojen eteen, anteeksipyytämistä ja anteeksisaamista. Pyhyys on puolestaan Jumalan pyhyyttä, sitä ei voi omilla teoillaan saada aikaan.

Joelin kirjan mukaan paaston lähtökohta on katumuksessa: ”Paastotkaa, itkekää ja valittakaa. Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne” (Joel 2:12-13). Juutalaisuudessa vaatteen rikkirepiminen oli vahva katumuksen merkki, mutta vaate on helpompi repiä kuin kova ihmissydän. Jumala kuitenkin näkee suoraan sydämemme motiiveihin.

Teot puhuvat puolestaan. Ovatko ne lähimmäisen rakkauden tekoja vai ovatko ne omahurskauden nostamista?

Tämän päivän evankeliumitekstissä Jeesus kehottaa meitä kokoamaan aarteita taivaaseen. Me miellämme aarteet helposti rahaksi ja maalliseksi rikkaudeksi, mutta taivaan valuuttaa ovat rakkaus ja armo. Siitä kertoo tuo edellä lukemani Jesajan kirjan kuvaus oikeanlaisesta paastosta. Paasto ja katumus vetävät meidät lähelle Jumalaa ja Hänen armonsa ja rakkautensa saa meidät näkemään lähimmäisemme hädän.

Siksi sanon, että maailma tarvitsee paastoa. Sitä, että pudotamme tekopyhyyden maskit; pysähdymme Jumalan kasvojen eteen, tunnustamme oman vajavuutemme ja syntisyytemme ja annamme Jumalan rikkoa kovan sydämemme, jotta voisimme nähdä apua tarvitsevan lähimmäisen. Sitä tämä maailma tarvitsee.

Parhaillaan vietämme kanttoripäiviä täällä Mikkelissä. Laulamme tänään lempivirteni, virren 289. Se on oma paastovirteni tai räytymisvirteni niin kuin sitä itse kutsun. Virren sanat kuvaavat osuvasti paaston ajatusta: Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja, ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin.

Musiikki on usein suuressa osassa ihmisen surua, katumusta ja hiljentymistä.

Musiikki on tie sielun syvyyksiin. Aurelius Augustinus liikuttui kuunnellessaan Milanon seurakunnan veisuuta. Elämäkerrassaan ”Tunnustukset” hän kertoo:

”Kuinka itkinkään veisatessani pyhiä virsiä ja kuullessani syvän liikutuksen vallassa Sinun seurakuntasi suloäänisiä säveleitä. Ne tunkivat korviini, ja Sinun totuutesi virtasi sydämeeni ja täytti sen hurskailla tunteilla. Vuolaina valuivat kyyneleeni, ja hyvä oli silloin ollakseni.” (IX,6)

Musiikki osuu sieluun, Jumalan asuinsijaan, paikkaan, jossa on yhteys taivasten valtakuntaan ja jonne Jeesus ohjaa keräämään aarteita. Moni tulee kirkkoon paaston aikana laulamaan mollivoittoisia virsiä. Ehkä virsien tai laulujen sanoin sekä sävelin on helpompi asettua kuulemaan Jumalan viestiä ja asetella sielua paaston aikaan.  Teillä kanttoreilla on hieno tehtävä avata tietä ihmisten ja Jumalan välillä, kiitos työstänne

Piispa Mari Parkkinen