Saarna Jaetut eväät –jumalanpalveluspäivien päätösmessussa 14.2.2015 Jyväskylässä
14.2.2015
Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Mark. 10:32-45)
"Hunajani ja siitepölyni ovat minun, ne eivät kuulu kenellekään toiselle", kukka sanoi. Siksi se ei sallinut sen paremmin mehiläisten kuin perhostenkaan maistella niitä. Niinpä se kuihtui päämäärää ja tarkoitusta vailla. Kukka kuoli ilman hedelmää ja siementä.
Näin käy ihmisellekin, jos hän pitää omansa vain itsellään, jos hän ajattelee ensin vain itseään, sitten vasta muita. Tosin evankeliumitekstin ja pian alkavan paastonajan sanoma ei kuulosta kovin ajanmukaiselta. Eikä se sitä paitsi tunnu kovin houkuttelevalta elämäntavalta. Puhumattakaan, että siihen kukaan yltäisi, vaikka haluaisikin.
"Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." (Mark. 10:44-45).
Siinä se on sanottu, paastonajan ohjelma. Yksinkertaista puhetta, ilman selityksiäkin ymmärrettävää. Mutta samalla niin vaikea toteuttaa. Riipumme kiinni ajatuksessa: "Mikä on minun, se ei kuulu kenellekään toiselle!" Ikään kuin meillä olisi jotain sellaista, joka ei loppujen lopuksi ole muuta kuin meille annettua lainaa, itse elämää myöten.
Jeesus osoitti, että ainoa todellinen suuruuden tie on palvelevan rakkauden tie. Tämä viitoitti ensimmäisten kristittyjen elämää. Lähimmäisenrakkaudella ja diakonialla oli suuri merkitys kristillisen kirkon kasvulle toisella ja kolmannella vuosisadalla. Tärkeä tekijä kristinuskon voittokulussa oli kristittyjen uhrautuva sairaanhoito. Roomalaisen yhteiskunnan perusteita järkytti toisen vuosisadan jälkipuoliskolla ja kolmannen puolivälissä kaksi suurta tautiepidemiaa. Tarttuviin tauteihin sairastuneita hoitaessaan – ilmeisesti kyse oli ensin isorokosta ja sitten tuhkarokosta – kristityt paitsi lisäsivät suosiotaan myös omaa osuuttaan väestöstä. Usko näkyi rakkaudentekoina sairaita, kärsiviä, muukalaisia ja muita hyljeksittyjä kohtaan.
Ensimmäiset kristityt ymmärsivät, että kirkko on olemassa toisia varten. Usko ja rakkaus kuuluvat aina yhteen. Vieraanvaraisuus on kristillinen hyve. Palveleminen on kristityn tuntomerkki. Tämä on meidänkin tarpeen muistaa. Jos ihmiset kokevat kirkon myötäeläväksi, todella auttavaksi eikä vain puhuvaksi, ihmisen puolella olevaksi, heistä ja heidän asioistaan kiinnostuneeksi, sellaiseen yhteisöön he haluavat kuulua ja sitoutua.
Tänään Jeesus opettaa, mistä hänen seuraajansa tulee tuntea: ei eturivien varaamisesta, vaan palvelumielestä. Suurin on se, joka palvelee. Ei ole mitään suurempaa kuin lähimmäisen palveleminen.
Jumalanpalveluspäivien päätteeksi meitä muistutetaan, kuinka ”diakonia lähtee alttarilta.” Jumalanpalveluksella on aina palvelun ja rakkauden ulottuvuutensa. Sanan ja sakramentin kautta syntynyt usko auttaa meitä kääntymään lähimmäisen puoleen ja synnyttää rakkautta ja yhteyttä kristittyjen välillä.
Jumalan palveleminen on lähimmäisen rakastamista. Jumalanpalvelus ja palveleminen kuuluvat yhteen. Diakonia on jumalanpalveluksen jatkoa, ei sen korvike tai jumalanpalveluksesta erillinen asia. Yhteys jumalanpalvelukseen kuuluu kristillisen palvelun olemukseen.
Kirkko ei ole vain uskon, vaan uskon ja rakkauden yhteisö. Tämä korostus on luterilaisuudelle tyypillistä. Jumalan sana ei pysy vain jossakin seurakunnan yläpuolella, jonne jokainen seurakuntalainen olisi yksilönä suhteessa. Kirkko ei ole vain erillisten yksilöiden joukko. Sen sijaan sana tulee uskossa lihaksi ja kristityistä tulee toinen toisensa palvelijoita.
Aito kristillinen yhteisö on jumalanpalveluselämän synnyttämän rakkauden luoma yhteisö. Arjen palveleva mieli ja rakkauden teot kumpuavat siitä työstä, jonka Kristus on tehnyt meidän puolestamme.
Pian on laskiainen. Se merkitsee paastoon laskeutumista. Samalla se merkitsee Jeesuksen kärsimystien seuraamista. Tuo tie oli todellista laskiaista, laskeutumista yhä syvemmälle kärsimykseen ja aina kuolemaan saakka.
Jeesuksen laskiainen johti Golgatan ristille. Hän osoitti olevansa suurin, sillä hän tuli palvelemaan ja antamaan henkensä kaikkien puolesta, meidänkin, jotka emme kykene itsekkyydeltämme palvelemaan muita. Meidätkin armahdetaan. Kun itse saa anteeksi, voi antaa anteeksi toisille. Kun itse saa olla palveltavana, voi palvella toista.