Imatran piispantarkastuksen saarna 17.1.2021

Saarna Imatran piispantarkastuksen jumalanpalveluksessa 17.1.2021 Tainionkosken kirkossa

Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
– Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen
ja julistamaan Herran riemuvuotta.
Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk. 4:16–21).

Jeesus oli ensimmäinen tapakristitty. Hän ”meni sapattina tapansa mukaan synagogaan”, siis suomalaisittain sanottuna ”hän meni pyhäpäivänä tapansa mukaan kirkkoon”. Hyvä tapa tukee elämää. ”Varjele tapaa, niin tapa varjelee sinua.” Tämä sananlaskun viisaus on meidän tarpeen muistaa. Jumalanpalveluksen kohdalla se on erityisen hyödyllinen muistutus.

Tällä kertaa Jeesus meni tuttuun synagogaan, sillä hän oli kasvanut aikuiseksi Nasaretin kaupungissa. Synagoga oli hänen ”kotikirkkonsa”.

Tainionkosken kirkko on monen entisen ja nykyisen imatralaisen kotikirkko. Useat sukupolvet ovat tässä kirkkorakennuksessa kantaneet Jumalalle elämän ilonsa ja kiitoksensa, mutta samalla myös tuskansa ja hätänsä, murheensa ja menetyksensä. Täällä on kastettu, konfirmoitu, vihitty ja siunattu hautaan satoja ihmisiä. Täällä on julistettu Jumalan sanaa ja vietetty ehtoollista. Kaiken tämän jälkeen kirkkorakennus ei enää ole mikä tahansa rakennus, vaan siihen syntyy hyvin vahva tunneside. Kirkosta tulee kotikirkko, pyhä paikka.

Myös minulla on erityinen suhde tähän kirkkorakennukseen. Imatran seurakunta oli ensimmäinen työpaikkani papin virassa 1980-luvulla. Monet tärkeät kokemukset jäivät nuorelle papille mieleen. Olen kiitollinen kirkkoherra Pekka Lavasteelle hänen kannustavasta tuestaan ja vastuun jakamisesta. Kappalainen Matti Tuomisto antoi kollegiaalisia ohjeita, kanttori Teuvo Jokela rohkaisi nuorta seurakuntapappia neuvoillaan, suntio Esko Lautala opasti viisaasti aloittelevaa pappia.

Tainionkosken kirkkoon liittyy myös hauskoja muistoja, kuten vihkiminen, jossa sulhanen polvistui alttarilla jännityksestä lattialle jalkojensa päälle niin, että pää näkyi vain vähän alttarikaiteen yläpuolella. Kerran taas morsiamella oli hääkukkina ruukkuruusu, jota hän kantoi käsipuolessaan.

Kirkkorakennus on sekä seurakunnan koti (domus ecclesiae) että Jumalan asuinsija ihmisten keskellä (domus Dei). Kirkko on Jumalan läsnäolon näkyvä merkki. Tarvitsemme pyhiä paikkoja ja pyhyyden kokemusta ymmärtääksemme, että Jumala on ja että Jumala on meitä varten. Siksi tänään on kiitoksen aika, kun monien vaiheiden jälkeen voidaan viettää peruskorjatun Tainionkosken kirkon ja remontoitujen urkujen käyttöönottojuhlaa. Juhlapäivän piti olla jo aiemmin, mutta koronavirusepidemia on sitä lykännyt. Tämä päivä jää historiaan myös siksi, että juhlapäivänä ei kirkko täyty seurakuntalaisista kuten aiemmin on tapahtunut. Epidemia ei mahdollista jumalanpalvelukseen osallistumista täällä kirkossa. Onneksi suoratoiston välityksellä on mahdollista osallistua jumalanpalvelukseen.

Jeesus oli ensimmäinen tapakristitty ja sitä hän on edelleenkin. Hän on luvannut olla läsnä jokaisessa jumalanpalveluksessa, jossa julistetaan Jumalan sanaa ja jaetaan pyhiä sakramentteja. Siksi jumalanpalvelus on niin keskeinen tapahtuma seurakunnan ja kristityn elämässä. Siksi nyt poikkeuksellisena aikanakin jumalanpalvelukset pidetään kaikkina pyhäpäivinä kaikissa seurakunnissa. Poikkeusoloissa niiden merkitys kasvaa. Tarvitsemme tietoisuutta puolestamme rukoilevasta seurakunnasta. Kaipaamme Jumalan sanan lupauksia ja rohkaisua. Ikävöimme Herran läsnäoloa, syntien anteeksiantamusta, armoa ja siunausta. Tätä kaikkea varten jumalanpalvelusta vietetään.

Kun Jeesus meni tapansa mukaan synagogaan, Nasaretissa vietettiin tavallista jumalanpalvelusta. Palvelukseen osallistuvalle Jeesukselle annettiin luettavaksi profeetta Jesajan kirja. Hän selasi kirjakääröä ja valitsi sieltä luettavan kohdan. Luukkaan evankeliumi (Luuk. 4:16–21) kertoo, että tuolloin tavallisesta jumalanpalveluksesta tulikin poikkeuksellinen.  Kyseessä oli Jeesuksen julkisen toiminnan alku. Johannes Kastaja oli kastanut Jeesuksen. Sen jälkeen hän oli ollut 40 päivää erämaassa. Nyt hän oli kotikaupunkinsa jumalanpalveluksessa. Tästä hän lähti toteuttamaan tehtäväänsä.

Jeesus liittyy profeettojen julistukseen Jumalan tahdosta. Julistus on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Näin on välittynyt vuosisadasta toiseen ymmärrys siitä, miten Jumala näkee ihmisen ja miten hän haluaa meidän elävän ja toimivan. Jeesus jatkaa tätä. Kirkon jäsenet ja työntekijät liittyvät samaan jatkumoon. Meidän tehtävämme on viedä eteenpäin ymmärrystä, jonka Kristus toi näkyviin ja jota Kristuksen kirkko yhä vaalii. Tämä on seurakunnan tehtävä myös Imatralla.

Jeesus puhuu köyhistä, vangituista, sokeista ja sorretuista. Hän viittaa riemuvuoteen, jonka kuulijat tiesivät merkitsevän joka 50. vuosi orjien vapautumista ja velkojen anteeksisaamista. Profeettojen kirjoissa Jumala moittii voimakkaasti kansaa, kun se ylpeilee omasta erinomaisuudestaan, mutta samalla unohtaa, että Jumala haluaa ennen kaikkea oikeudenmukaisuutta, armahtavaisuutta ja lähimmäisenrakkautta. Kansan moraalinen taso on arvioitava sen mukaan, kuinka maassa kohdellaan heikommassa asemassa olevia. Tätä kysymystä emme voi välttää Imatralla emmekä koko Suomessa.

Jeesus kuvaa Jumalan valtakuntaa Jesajan avulla. Köyhille julistetaan ilosanoma, vangeille vapautusta, sairaille parantumista. Jeesus samaistuu näihin ihmisiin. Kun Jeesus puhuu hädässä olevista, hän puhuu ihmisistä, jotka elävät keskellämme tänäkin päivänä: työttömistä, sairaista, yksinäisistä, turvattomista, turvapaikanhakijoista. Hän puhuu myös meistä, jotka aineellisesta turvallisuudestamme huolimatta kamppailemme riittämättömyyden, turvattomuuden, epäilyjen ja ehkä terveysongelmien kanssa. Koronavirusepidemia on erityisesti nostanut pintaan monenlaisia huolia ja pelkoja. Epävarmuus tulevasta on kuluttavaa ja syö elämästä voimavaroja.

Nasaretin synagogassa Jeesuksen lukemat sanat kohdistuivat jumalanpalveluksen kuulijoihin. Tainionkosken kirkossa ne kohdistuvat meihin tässä jumalanpalveluksessa. Jeesus ohjaa kutakin kysymään itseltään, mitä minussa on kahlehtivaa, minkä vanki olen, millä tavoin olen sokea, mitä on minun köyhyyteni, entä orjuuteni ja velallisuuteni. Me tarvitsemme auttajaa ja pelastajaa.

Tekstinlukemisen jälkeen oli Nasaretin synagogassa opetuspuheen paikka. ”Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ’Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.’”

Juutalaiset olivat tottuneet pitkiin puheisiin.  Ehkä he odottivat sellaista myös oman kylän pojalta. Mutta Jeesus piti yhden maailmanhistorian lyhimmistä saarnoista.

”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” Lyhyt ja ytimekäs oli Jeesuksen saarna kotikaupunkinsa synagogassa. Ei jaarittelua, ei monimutkaista julistusta. Hän antoi Jumalan sanan selittää itse itseään. Siitä saarnassa on aina kysymys.

”Tänään.” Erityisesti huomio kiinnittyy tähän sanaan. Se, mitä Jeesus sanoo, koskee tänään myös meitä. Se, mitä Jeesus tekee, hän tekee myös meille ja meidän puolestamme. Siksi saamme tänään luottaa Jumalan armoon ja syntien anteeksiantamukseen. Saamme jäädä turvallisin mielin hyvän Jumalan huolenpitoon.

Kristittyjen vanha viisaus on totta: Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, tänään auttaa Herra.