Piispantarkastuksen juhlamessu

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.
Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.
”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”
Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.” (Luuk. 7:36-50)

 

Paastonaikana on tapana käyttää usein synnintunnustuksena sitä vaihtoehtoa, joka nostaa esille syntisen naisen fariseuksen kodissa, Jeesuksen kieltäneen Pietarin sekä ryövärin ristinpuussa. He eivät ole ainoastaan tuttuja hahmoja ahkerille kirkkovieraille, vaan itse asiassa myös sopivaa seuraa näin paastonaikana. Siksi hiljaisella viikolla saarnataan Herransa kieltäneestä Pietarista, pitkäperjantaina katuvasta ryöväristä ja tänään, toisena paastonajan sunnuntaina, syntisestä naisesta.

Tapahtumapaikkana on Simon-nimisen fariseuksen koti. Tuon ajan hyvä juutalainen tapa edellytti aterian tarjoamista synagoogassa vierailevalle opettajalle. Simon lienee kutsunut Jeesuksen aterialle juuri tästä syystä, tai sitten uteliaisuuttaan pikemminkin kuin ystävällisyydestä. Ainakaan isäntä ei anna Jeesukselle tervehdyssuudelmaa eikä järjestä hänelle jalkojen pesua ja pään voitelua öljyllä, kuten vieraille on tapana tehdä.

Tilanne aterialla muuttuu täysin, kun julkisyntiseksi tiedetty nainen tulee sisään. Hän oli prostituoitu. Häntä oli käytetty hyväksi – vieläpä muka rakkauden nimissä – ja sitten kylmästi hylätty. Tämä, itsetunnoltaan pohjalukemissa oleva, itsensä arvottomaksi, häväistyksi ja syylliseksi tunteva ihminen saapuu Simonin taloon, pesee Jeesuksen jalat kyynelillään, kuivaa ne hiuksillaan, suutelee hänen jalkojaan ja voitelee ne kalliilla hajuvoiteella. Tilanne on hämmentävä, kiusallinen. Mistä oikein on kyse?

Avain tilanteen ja koko evankeliumitekstin ymmärtämiseen on Jeesuksen sanoissa Simonille: ”Katso tätä naista!” Simon katsoi ja näki kuokkavieraassa vain huoran, huonomaineisen häirikön, syntisen, jota oli kartettava. Simonille nainen edusti sitä kansanosaa, joka ei tuntenut eikä pitänyt uskonnollisia määräyksiä. Simon itse oli kunnon mies. Hänen asiansa olivat kunnossa. Fariseukset olivat kunnon kansalaisia. He yrittivät elää lain vaatimusten mukaan ja pitää niistä tarkasti kiinni. Yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna he olivat esimerkillisiä ihmisiä. Ei ihme, että Simon koki syntisen naisen läsnäolon kiusallisena. Miltä meistä tuntuisi, jos olisimme kotona arvokkaan vieraan kanssa juuri ruokapöydässä ja yhtäkkiä kaikkien tuntema kadun nainen tai koko kylän tuntema juoppo tai koko pitäjän rötöstelijä astuisi sisään? Simonin kiusaantuneisuus tuntui ymmärrettävältä. Toisaalta huonomaineisen huoran läsnäolo antoi fariseukselle tilaisuuden itsensä ja oman hurskautensa korostamiseen. ”En minä sentään niin huono ja syntinen ole kuin tuo nainen!” Ajatteli tai tunsi Simon mitä tahansa, hän näki naisessa vain sen, että hän oli syntinen. Fariseus näki vain synnin ja siksi se johti naisen hylkäämiseen ja halveksimiseen.

Jeesuksen sanat ”Katso tätä naista!” tarkoittaa oikeastaan ”katso tähän naiseen siten, että näet hänessä ihmisen”. Jeesus ei näe vain syntiä, vaan hän näkee sen taakse. Jeesus näkee jalkojensa juuressa ihmisen, jota Jumala rakastaa. Hän näkee ihmisen, jota Jumala etsii (Luuk. 19:10). Hän näkee ihmisen, jonka Jumala voi parantaa ja joka saa ehjänä aloittaa kaiken alusta (Luuk. 5:30–32). Tällaista on Jumalan rakkaus. Se ei ihmisen rakkauden tavoin suuntaudu sinne, missä on rakastamisen arvoista. Ei, vaan Jumalan rakkaus kohdistuu sinne, missä on alhaista, halveksittua, syntistä ja heikkoa. Siinä, missä me Simonin tavoin näemme vain syntiä ja häpeää, Jumala näkee rakkautensa kohteen. Tätä Martti Luther tarkoitti, kun hän sanoi kuuluisat sanansa syntisistä: ”Syntiset ovat kauniita, koska heitä rakastetaan; heitä ei rakasteta sen tähden, että he ovat kauniita.”

Tämän pyhäpäivän saarnatekstissä tulee esille evankeliumin syvin sisältö ja merkitys. Jeesus ottaa vastaan syntisiä. Hän ei hyväksy syntiä, mutta hän ottaa vastaan syntisiä. Hän antaa kaiken anteeksi. Jeesus ottaa vastaan syntisiä, siis sinut ja minut. Ilman mitään ehtoja hän hyväksyy meidät yhteyteensä, ja siitä alkaa uusi elämä, iankaikkinen elämä.

Simonille, kunnon ihmiselle, fariseukselle, Jeesuksen suhtautuminen syntiseen oli järkytys. Se oli suorastaan shokki. Se merkitsi ihmisen omiin tekoihin perustuvan pelastusjärjestelmän romahtamista. Tee se itse -usko sortui. Jeesus näki sanattoman kysymyksen Simonin katseessa: Mitä tämä merkitsee? Jeesuksen olisi pitänyt torjua julkisyntisen ihmisen kosketus. Hänen olisi pitänyt ajaa syntinen nainen pois luotaan. Näin Simon ajatteli. Mutta Jeesus antaa selityksen. Naisen kiintymys ja rakkaus Jeesukseen eivät ansaitse hänelle anteeksiantoa. Tämä on meidänkin tärkeä huomata.

Naisen rakkaudenosoitukset Jeesukselle eivät olleet hänen kokemansa anteeksiannon perustana, vaan ilmausta siitä. Jeesuksen läheisyys, hyväksyntä ja anteeksianto herättivät naisessa aivan jotakin uutta, rakkauden, joka heijastui kaikessa, mitä hän teki. Hänelle on tapahtunut jotain. Syyllisyys on hävinnyt. Syytöksiä ja itsensä halveksuntaa ei enää ole. Hän on saanut anteeksi. Hän sai tuntea, mitä ilman ehtoja hyväksyvä rakkaus sai aikaan. Hän sai kokea, mitä on armo. Armon edessä sai särkyä tulematta tallatuksi tai tuhotuksi tai hylätyksi. Armon edessä uskalsi paljastaa kaiken, syvimmätkin synnit ja syyllisyyden tulematta häväistyksi tai tuomituksi. Armon kohdatessaan alkoi tuntea olevansa sittenkin ihminen, ihmisarvoinen. Siitä virtasi olemukseen ehjäksi tekevää ja uutta luovaa voimaa. Armo nosti maahan poljetun minuuden ja nollille lyödyn itsetunnon. Armo avasi myös kyvyn osoittaa vastarakkautta.

Syntisessä naisessa näkyy, mitä anteeksiantamus varsinaisesti on. Mitään suurempaa ei voi ihmiselle tapahtua kuin että hän saa kuulla: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” Meille tämä on käsittämätöntä. Itse sana on jo usein vastenmielinen. Olemme oppineet tässä kovassa maailmassa ehdollistamaan kaiken. Olemme ehkä jo lapsuudesta saakka oppineet: Saat anteeksi, jos teet niin ja niin. Saat anteeksi, koska pyydät noin kauniisti.

Todellinen anteeksiantamus ei ole koskaan ehdollista. Jumala antaa anteeksi ilman ehtoja. Evankeliumi ei sano: ”Jumala antaa sinulle anteeksi, koska yrität niin kovasti.” Se ei sano: ”Saat anteeksi, koska kadut niin katkerasti.” Ei, vaan evankeliumi sanoo: ”Jumala antaa Kristuksen tähden sinulle anteeksi huolimatta siitä, että olet syntinen, huolimatta siitä, että olet itsekäs ja itsekeskeinen, huolimatta siitä, että et saa asioitasi järjestykseen etkä osaa korjata sitä, minkä olet särkenyt.” ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”

Tällainen anteeksiantamus on tänään tarkoitettu sinua varten. Saat uskoa ja omistaa sen itsellesi. Jumala antaa sinulle syntisi anteeksi. Et ehkä voi kertoa nöyrästä katumuksestasi, et lujasta uskostasi, et merkittävistä hengellisistä kokemuksistasi, et suurista uskonratkaisuistasi. Näin ei pystynyt tekemään syntinen nainenkaan fariseuksen kodissa. Hän ei puhu uskostaan tavuakaan. Hänellä ei ole muuta kuin syntiä ja halu saada syntinsä anteeksi. Kuitenkin Jeesus sanoi: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.” Usko ei ollut suuria sanoja, ratkaisuja, tekoja. Se ilmeni Jeesuksen luokse pyrkimisenä, painautumisena syyllisen paikalle, katumuksen kyynelinä ja palvelevana rakkautena. Oikeastaan muuta uskoa ei olekaan kuin tuon syntisen naisen usko. Usko on Jeesuksen luokse syntisenä tulemista ja jättäytymistä hänen tuomittavakseen tai armahdettavakseen. Jeesus ei näe ainoastaan syntiä, vaan hän näkee sen takana armahdusta tarvitsevan ihmisen.

Hyvät seurakuntalaiset. Tänään Jumalan sana rohkaisee meitä tulemaan luottavaisina Jeesuksen luokse, aivan hänen lähelleen, selittämättä ja puolustelematta. Ehtoollispöydässään hän tahtoo kohdata meidät. Saamme siinä pyytää: ”Oi sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus, armahda minua ja katso puoleeni laupeutesi silmillä, niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa.” Ja Jeesus katsoo ja armahtaa. Hän sanoo: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”