Ristikiven kirkossa Partaharjulla Pieksämäellä 12.9.2021

Jeesus sanoo:
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” (Matt. 6:19-24).

Vuosia sitten kuljin Partaharjulla polkua pitkin Kivilän alaleiristä keskusleiriin. Mielessäni väikkyi helteisenä leiripäivänä munkkikahvit ja kenties jäätelö Hollituvan kahvilassa. Tallustellessani iltanuotiopaikan ohi huomasin lavan edessä tukon 50 euron seteleitä. Siinä oli kaikkiaan kahdeksan viidenkympin seteliä. Mitä sinä tekisit, jos saisit yhtäkkiä 400 euroa ylimääräistä rahaa? Hankkisitko jotain, mistä olet pitkään haaveillut tai jota tarvitset? Vai säästäisitkö rahat?

Todellisuudessa löytämäni setelitukko ei ollutkaan oikea. Se oli leikkirahaa, jota Taika-Petteri tai joku muu leirillä ohjelmaa esittänyt oli käyttänyt esityksessään. Hollituvassa kerroin löydöstäni ja kahvipöydässä syntyi hyvä keskustelu suhteestamme rahaan ja omaisuuteen.

Tämän pyhäpäivän evankeliumissa Jeesus puhuu siitä, mikä on elämässä tärkeintä ja kestävää. Pikaisesti luettuna saa sen vaikutelman, että Jeesus kieltää aarteiden ja omaisuuden keräämisen. Mutta tarkkaan tutkittuna Jeesuksen viesti on päinvastainen. Itse asiassa hän kehottaa keräämään niitä.

Aarre ei tarkoita mitä tahansa omaisuutta. Jeesus puhuu ennen kaikkea piilotetuista kalleuksista ja varastoidusta omaisuudesta. Siksi aarteen täytyy olla sellaista, joka kestää, jopa kuolemassa ja viimeisellä tuomiolla. Jeesus ottaa esimerkikseen kolme aikansa merkittävintä kalleutta.

Ensinnä mainitaan hienot vaatteet. Kalliit kankaat olivat vaurauden näkyvin merkki. Jeesus ajatteli hyvin realistisesti. On typerää sijoittaa varojaan näin kestämättömään tavaraan. Kun vaatteet varastoidaan, koit tuhoavat ne.

Toiseksi Jeesus puhuu aarteesta, jonka ruoste voi hävittää. Tarkkaan ottaen ruosteeksi käännetty sana on tässä yhteydessä epätarkka. Kreikassa sana (brosis) tarkoittaa sekä puuta syövää matoa, joka tekee arkut ja kirstut hauraiksi, että rautalippaita tuhoavaa ruostetta. Ilmeisesti Jeesus tarkoittaa tässä aarteella viljavarastoa, johon haurastuneesta seinämästä pääsi helposti rottia, hiiriä, matoja ja muita syöpäläisiä, jotka saastuttivat aarteen pian käyttökelvottomaksi.

Kolmantena aarteena mainitaan kulta ja raha. Niiden ongelmana olivat varkaat. Kun pankkeja ja holveja ei ollut, arvoesineet kätkettiin kotiin tai pihamaalle. Varkaan oli helppo kaivaa reikä seinään ja ryöstää aarre tai kaivaa maahan kätketty aarre esiin.

Jeesus ei puhu vaatteita, viljaa tai rahaa vastaan. Hän varoittaa rakentamasta elämäänsä niiden varaan. Tavara ja omaisuus ovat huono rakkauden kohde ja elämän perusta. Tavara väistämättä katoaa. Mikään omaisuus ei kestä iankaikkisesti. Vanha sananlasku ilmaisee asian viisaasti: käärinliinoissa ei ole taskuja. Kukaan ei voi viedä mukanaan kuollessaan sitä, mitä täällä keräsi ja omisti.

Jos ihminen haluaa olla viisas, hän rakentaa elämänsä sellaisen varaan, mitä häneltä ei mikään voi viedä pois. Jeesus sanoo sen näin: ”Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.”

Aarteita on monenlaisia. Partaharjulla sopii muistuttaa sanonnasta, että pikkupojan taskut ovat oikea aarreaitta. Leikkasin eilen pihaltani ruohoa. Naapurin tammi oli pudottanut paljon tammenterhoja nurmikolle. Muistin, mikä oli lapsuudessani meidän pihamme poikien jokasyksyinen aarre: tammenterhot. Välillä taskut pullottivat terhoja. Keräsimme niitä kenkälaatikkoon. Emme me niillä oikein mitään tehneet, mutta tuntui tärkeältä kerätä aarteita.

Jeesus muistuttaa meitä siitä, mikä on kestävin aarre ja samalla elämän perusta. Kyse on siitä, minkä varaan rakennamme elämän ja mihin pohjimmiltaan luotamme elämässä. Peruskysymyksen voi tiivistää siihen, kuka tai mikä on meidän jumalamme. Martti Luther kirjoittaa Isossa Katekismuksessaan: ”Sinun Jumalasi on oikeastaan se, mihin sydämesi kiintyy ja minkä varaan sen uskot.” Jeesus sanoo: ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”

Mammona on aramean kieltä ja merkitsee omaisuutta ja varallisuutta. Se on kielellisesti sukua toiselle yleisesti tunnetulle aramean sanalle ”aamen”, joka merkitsee varmaa ja luotettavaa. Kummankin kantasana on heprean kielen ”aaman”, ”olla luja, vahva”. Mammona on sitä, mitä ihminen pitää lujana, mihin hän luottaa ja mihin turvautuu.

Selventääkseen ajatusta Jeesus käytti orjuuteen liittyvää kuvaa. Orjalla voi olla vain yksi isäntä. Orja kuului kokonaan isännälle. Hän oli isännän omaisuutta. Ei voinut olla kahta isäntää, isäntähän vaati täyden työpanoksen. Jeesus sanoo, että on mahdotonta palvella kahta herraa.

Ensimmäinen käsky kuuluu: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia.” Käskyn selityksessä Katekismuksessa todetaan, että ”Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Luulemme, että raha, valta ja kunnia suojaavat meitä. Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme. Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat.”

Meillä on paljon hyviä Jumalan lahjoja, elämästä alkaen. Näistä lahjoista on pidettävä huolta. Mikkelin hiippakunnassa on järjestetty jo usean vuoden ajan Apostolin kyydillä –tapahtuma eri seurakunnissa. Näin olen halunnut yhtäältä muistuttaa liikunnan tärkeydestä hyvinvoinnillemme, mutta myös kannustaa itse kutakin liikkumaan. Näin tapahtuu tänään Pieksämäellä. Jumalan luomasta ruumiista on pidettävä huolta. Kaikki liikunta tekee hyvää ja edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia, jaksamista ja terveyttä. Elämän lahjasta kannattaa huolehtia.

Mammonakin on Jumalan lahja. Omaisuus, varallisuus tai raha ei sinänsä ole hyvä eikä paha. Niin kuin kaikkea muutakin, niitä voi käyttää hyvään tai pahaan, oikein tai väärin. Rahan ja omaisuuden omistaminen ei ole kiellettyä, mutta palvominen on. Synti ei ole omaisuuden määrässä vaan sydämen asenteessa.

Jeesus mainitsee mammonan vaarallisimman käyttötavan: vaarallisinta on palvoa sitä tai kiinnittää siihen sydämensä, rakentaa elämänsä sen varaan. Mammonasta ei ole jumalaksi. Se johtaa myös lähimmäisen tarpeiden unohtamiseen ja luomakunnan riistämiseen. Ei ihme, että ahneus on nimetty yhdeksi kuolemansynneistä.

Jeesuksen sanoma on kirkas ja selvä: omaisuuteen ei tule kiinnittää sydäntään. Mammona ei riitä elämän perustaksi. Me kyselemme tänään: Miten voisin koota aarteita taivaaseen? Miten voisin yksityisenä ihmisenä ja miten voisimme yhteisönä palvella Jumalaa eikä mammonaa?

Katekismuksemme opettaa ensimmäisen käskyn selityksessä: ”Ainoa todellinen turva on Jumala, joka on luonut kaiken ja ilmoittanut olevansa kaiken Herra. Hänen lahjaansa on elämä ja kaikki hyvä, mitä meillä on. Jos turvaudumme omatekoisiin epäjumaliin, käännymme pois Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Koska Jumala on kaiken hyvän antaja, rakkautemme kuuluu hänelle. Hän tahtoo olla ainoa Jumalamme.”

Taivaaseen kootaan aarretta niin, että turvaudutaan Jumalaan. Se johtaa rakastamaan lähimmäistä ja jakamaan omasta toisille, tekemään hyvää sillä, mitä on saatu. Kun panemme täyden turvamme Jumalaan, iloitsemme hänen antamistaan lahjoista ja jaamme niistä tarvitseville lähimmäisillemme. Silloin sydän ei ole kiinni maallisessa mammonassa. Silloin omistetaan taivaallinen aarre.