Kuivannon kirkossa Orimattilassa 18.4.2022

Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.
Jeesus kysyi heiltä: ”Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?” He pysähtyivät murheellisina, ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.”
”Mitä te tarkoitatte?” Jeesus kysyi. He vastasivat: ”Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä. Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, ja nyt ovat muutamat naiset meidän joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin. He kävivät varhain aamulla haudalla mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he lisäksi kertoivat nähneensä näyn: enkeleitä, jotka sanoivat, että Jeesus elää. Muutamat meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet.”
Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.” Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.” Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?”
Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. Nämä sanoivat: ”Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille.” Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän. (Luuk. 24:13–35).

 

Joulun jälkeen 1931 vietettiin Orimattilan Kuivannolla juhlaa. Piispa Jaakko Gummerus vihki Kuivannon kirkon ja hautausmaan käyttöön. Jo 1700-luvulla oli virinnyt toive saada Kuivannon kylälle rukoushuone. Myöhemmin syntyi ajatus jopa omasta seurakunnasta. Toiveet alkoivat muuttua todeksi 1920-luvulla. Ajatus seurakunnasta raukesi, sen sijaan Orimattilan seurakunta päätti rakentaa rukoushuoneen ja hautausmaan. Kirkon peruskivi laskettiin heinäkuussa 1930 ja kirkko vihittiin 28.12.1931.

Jos Kuivannon kirkon rakentamisvaiheet olivat monipolvisia, myöskään kirkon 90-vuotisjuhlien järjestäminen ei ole ollut yksinkertaista. Kukapa olisi aavistanut, että maailmanlaaja koronapandemia lykkää juhlaa. Jumalalle kiitos, nyt pääsiäisenä 2022 voimme viettää Kuivannon kirkon 90-vuotisjuhlaa.

Oikeastaan toinen pääsiäispäivä sopii hyvin kirkon juhlapäiväksi. Evankeliumiteksti kertoo olennaisen siitä, mitä varten kirkkorakennus on olemassa.

Kaksi allapäin olevaa, surullista kulkijaa kulkevat jalan Jerusalemin pääsiäisjuhlilta takaisin Emmauksen kylään. Jeesus on kolme päivää aiemmin kuollut ja haudattu. Ylösnoussut Jeesus lyöttäytyy tuntemattomana näiden kahden matkaajan seuraan.

”He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhuessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut. Jeesus kysyi heiltä: ’Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?’” (Luuk. 24:14–17).

Matkan aikana Jeesus ”selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu” (Luuk. 24:27). Evankelista Luukas käyttää kreikankielistä verbiä homileo, jolla ilmaistaan puhumista ja keskustelua jonkun kanssa. Englannin kielessä saarnaa kutsutaan samalla sanalla, homily. Jeesus pitää historian ensimmäisen pääsiäissaarnan. Saarna oli tehokas ja vaikuttava. Jeesuksen kanssa keskustellessa matkalaisten ”sydämet hehkuivat innosta”.

Lopulta matkalaiset saapuivat Emmauksen kylään. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta miehet pyysivät häntä jäämään luokseen. ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.” Jeesus suostuu heidän pyyntöönsä ja ”kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään.” (Luuk. 24:30–31).

Matkalla Emmaukseen Jeesus piti miehille saarnan. Nyt majapaikassa vietettiin ehtoollista. Jeesus toisti samat sanat, jotka hän lausui kiirastorstaina aterialla (Luuk. 22). Vasta tässä, kun Jeesus murtaa leivän, siis viettää ehtoollista, kulkijat tunnistavat hänet. Kyse ei ole mistä tahansa ateriasta, vaan itsensä ylösnousseen Herran kohtaamisesta.

Evankelista Luukkaan käyttämiin sanoihin sisältyy huikea hengellinen näköala. Juuri sillä hetkellä, kun Jeesus ”otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän”, ”heidän silmänsä aukenivat”. Luukas käyttää kreikankielisiä sanoja (diēnoixtēsan oi oftalmoi), jotka löytyvät täysin identtisesti Raamatun syntiinlankeemuskertomuksesta (1. Moos. 3:7). Mistään muualta koko Raamatusta ei löydy näitä sanoja tässä muodossa.

Luomakunnan ensimmäinen ateria oli syödä kielletystä puusta. Ateria avasi langenneen Aadamin ja Eevan silmät näkemään oman syntinsä, tuomionsa ja kuolevaisuutensa. Kuolema, pelko ja häpeä tulivat osaksi heidän elämäänsä tuon aterian myötä. ”Heidän silmänsä avautuivat” tälle kauhu-uutiselle.

Heti ensimmäisenä päivänä ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus antoi ihmisille syötävää. Jeesuksen antama leipä avasi opetuslasten silmät näkemään pelastajan. Nyt ”heidän silmänsä aukenivat” pelastukselle, lunastukselle ja syntien anteeksiantamukselle. Nyt he tunsivat Jeesuksen, ja sitten siinä ”samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään.” Hän oli todella läsnä, mutta ei enää silmin nähtävänä. Nyt he näkivät vain siunatun ja murretun leivän ja muistivat, mitä Jeesus oli siitä sanonut: ”tämä on minun ruumiini.” Näin kristityt yhä ajattelevat. Ehtoollisella Jeesus on kohdattavissa, sillä hän on itse niin luvannut.

Emmauksen tapahtumat kertovat, että seurakunta on Jumalan kohtaamista varten. Kristillinen seurakunta syntyi jumalanpalvelusyhteisöksi. Arvelen kuivantolaisilla olleen mielessään monia syitä sille, miksi tänne toivottiin aikoinaan omaa seurakuntaa ja ainakin omaa kirkkoa. Varmasti syvimpänä oli kuitenkin taju siitä, että me ikävöimme Jumalaa, kaipaamme sitä turvaa, jonka vain kaikkivaltias Jumala voi meille antaa. Tarvitsemme seurakuntaa ja kirkkoa, jonka suojissa seurakunta voi viettää jumalanpalvelusta ja kohdata ylösnousseen Herran Jeesuksen. Tässä tarkoituksessa Kuivannon kirkko on palvellut yhdeksän vuosikymmentä. Tänään on kiitoksen aika, kiitos menneille sukupolville tästä kirkosta ja kiitos kaikille niille, jotka ovat tätä rakennusta hoitaneet ja ylläpitäneet.

Laajassa 600-sivuisessa Viipurin-Porvoon-Tampereen hiippakunnan historiassa (2005) mainitaan Kuivannon kirkko, vieläpä aivan erityisestä syystä. Piispa Paavo Kortekankaan kirjoittamassa artikkelissa (Tampereen hiippakunta 1923–1959) todetaan, että ”Kurun Aurejärvellä, Kuusankosken Voikkaalla ja Orimattilan Kuivannossa oli seurakunnan omistamat sivukirkot, jotka oli rakennettu kyläläisten innokkaan toimimisen tuloksena 1920-luvulla. Etenkin Kuivannon jumalanpalvelus kokosi aina kirkon täyteen kansaa.” (s 411).

Historiateoksen maininta kertoo Kuivannon kirkon merkityksestä tällä kylällä. ”Etenkin Kuivannon jumalanpalvelus kokosi aina kirkon täyteen kansaa.” Kirkkoon on tultu Jumalan palveltavaksi ja täältä on lähdetty palvelemaan Jumalaa lähimmäistä rakastamalla. Tämä rakennus ei ole mikä tahansa paikka, vaan kotikirkko. Hautausmaa kirkon vieressä entisestään korostaa kirkon merkitystä. Vuosikymmenten aikana täällä on kohdattu jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa ylösnoussut Jeesus Kristus. Niin tapahtuu yhä edelleen. Siksi olkoon Kuivannon kirkko myös tulevaisuudessa siunauksen lähde jokaiselle kirkkoon tulevalle ja koko kyläkunnalle.