Aamuhartaus keskiviikkona 21.2.2024, Yle Radio 1

Ensimmäinen koulureppuni oli tehty vihreästä, vedenpitävästä kankaasta. Siinä oli nahkaiset kantohihnat ja läpässä solki sekä paikka nimilapulle. Reppu oli minusta hieno. Monilla koulukavereillani oli samanlaiset.

Syksyllä 1965 aloitin koulunkäynnin Lauritsalan kauppalan keskuskansakoulun 1A-luokalla. Reppuun mahtuivat eväät ja tarpeelliset koulutarvikkeet. Se palveli vuosia, kunnes nuhjaantui ja kävi pieneksi.

Myöhemmin olen oivaltanut, että reppu on oikeastaan osuva kuva kasvusta. Lapsuudessa ihminen saa reppuunsa eväät elämänsä matkalle. Lapsuusvuosilla on ratkaiseva vaikutus koko loppuelämälle. Jollakin lapsuuden repun eväät ovat niin runsaat ja hyvät, että niillä jaksaa pitkälle. Kunnollisilla eväillä varustettu ihminen oppii myös itse etsimään lisäeväitä. Näin kodin ja vanhempien perintö kantaa. Jonkun toisen eväsreppu jää alusta alkaen köykäiseksi. Elämän eväät ovat vähissä, lapsuusvuosia sävyttävät perusluottamuksen puute, hylätyksi tuleminen ja tyydyttämättömät tarpeet. Reppua joutuu täyttämään omin avuin.

Minä olen kiitollinen niistä elämän eväistä, joita olen lapsuudestani saanut. Synnyin kesäkuussa 1958 Kuopiossa. Muutimme Lauritsalaan vuonna 1961, kun olin kolmen vuoden ikäinen. Silloinen Lauritsalan kauppala on nykyisin osa Lappeenrantaa. Äitini teki elämäntyönsä kehitysvammaisten parissa. Isäni oli diakoniatyöntekijä. Lauritsalassa perheeseemme syntyivät veljeni Sakari ja Timo.

Lapsuuteni oli kaikin puolin turvallinen ja hyvä lähtökohta elämälleni. Sain paljon eväitä reppuuni koko elämää varten. Kasvoin kristityssä kodissa, jossa usko Jumalaan kuului arkeen ja juhlaan. Seurakunta oli kasvuympäristöni. Asuimme ensin Lauritsalan väliaikaisen kirkon yhteydessä olevassa asunnossa. Vanhempieni makuuhuoneesta pääsi sakastiin ja seurakuntasalin keittiöön. Olen siis kasvanut aivan konkreettisesti kirkossa. Vieläkin tunnistan mielessäni kolehtihaavin hajun. Muistan sakastin kassakaapin lukon ympärillä olevan röpelöisen metallin; se tuntui samalta kuin isän muutaman päivän mittainen parransänki. Elävänä on muistissani ehtoollispikarien peseminen. Minun tehtäväni oli kuivata niitä.

Iltarukous liittyi jokapäiväiseen hengelliseen elämään. ”Levolle lasken, Luojani” oli minun rukoukseni. Liitin siihen nimeltä mainiten kaikki rakkaat ihmiset ja tärkeät asiat. Rukouksesta onkin tullut säännöllinen osa elämääni.

Iltarukous on turvallisuuden tuoja ja voimavara. Saan jättää itseni, läheiseni, kaikki asiani minua suurempiin käsiin, Jumalan huomaan. Mielessäni on Raamatun Sananlaskujen neuvo: ”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea.” (Sananlaskut 22:6). Kyse on elämän repun täyttämisestä asioilla ja kokemuksilla, jotka auttavat elämän erilaisissa vaiheissa. Samalla on hyvä muistaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä opetella tai ryhtyä jälleen rukoilemaan. Rukous on elämän eväsrepun täyttämistä. Rohkaisen sinua tänään rukoilemaan.

Kristillinen kasvatus on vahvin tekijä hengellisen elämäni muotoutumisessa. Kyse on perusturvallisuudesta, joka on välittynyt vanhemmiltani ja isovanhemmiltani. Siihen liittyy usko Jumalaan. Se on parhaimpia eväitä elämän repussani.

Elämää taaksepäin katsoessani huomaan suvun siunauksen kantaneen minua. Nyt vuosikymmenten jälkeen osaan arvostaa niitä hengellisiä traditioita, jotka olen saanut isäni Häkkisten ja äitini Virosten kautta. Perinteet ovat erilaisia, mutta juuri siksi arvokkaita. Ne ovat opettaneet ymmärtämään hengellisen elämän monimuotoisuutta. Jos olemme persoonina ja elämänhistorialtamme erilaisia, niin miksei sitten uskonelämämmekin saisi erilaisia ilmaisun tapoja ja painotuksia?

Isovanhempani ja vanhempani ovat kaikki kuolleet, mutta tunnen yhä esirukousten kantavan. Nyt olen itse pappa. Tajuan, kuinka tärkeä tehtävä minulla on siirtää isien usko ja äitien luottamus omille lapsenlapsilleni. Vastuullani on täyttää kasvavan sukupolven reppua kestävillä eväillä tätä ja tulevaa elämää varten.

Tähän tehtävään kutsun myös sinua. Meidän tulisi olla herkkiä ja tilaa antavia, mutta samalla rohkeita ja avoimia välittämään evankeliumia sanoin ja teoin uusille sukupolville. Psalmin 78 sanoin: ”Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.” (Ps. 78:4).

Rukoilemme:

Hyvä Jumala. Kiitos isien ja äitien uskon perinnöstä. Käytä meitä siunauksen välikappaleina, niin että myös uudet sukupolvet löytäisivät turvan ja rauhan sinusta. Auta meitä täyttämään heidän elämänsä reppua kestävillä elämänarvoilla. Siunaa ja varjele meitä kaikkia. Aamen.

 

Voit kuunnella hartauden tästä linkistä.