Puhutko vai puolustatko?

Evankeliumista Matteuksen mukaan 18:1–6 (7–9) 10 

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” 
    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: 
    ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. 
    (Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat! Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet ja jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen. Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä menemään. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen.) 

   Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” 

Terveisiä maanpuolustuskurssilta! Suomessa on jo vuodesta 1969 lähtien järjestetty valtakunnallisia maanpuolustuskursseja, joilla käydään läpi kotimaamme kokonaisturvallisuutta. Mukana on edustajia eri aloilta; valtion hallinnosta, yrityksistä, yhdistyksistä ja kirkosta. Kaikki tulemme yhteen ja pohdimme, miten voimme yhdessä rakentaa Suomen kokonaisturvallisuutta.

Kurssi kestää neljä viikkoa, maanantaista torstaihin, perjantait tehdään omia töitä. Viikko sitten olin jälleen lähdössä kurssille ja sanoin nelivuotiaalle lapsenlapselle, että mummi lähtee maanpuolustuskurssille. Tyttö mietti hetken aikaa ja kysyi sitten kirkkaalla lapsen äänellä: mummi, puhutko sinä vai puolustatko sinä?

Lapsi on usein nähnyt, kuinka puhun työkseni ja nyt selvästi pienessä mielessä pohditutti puhumisen ja puolustamisen ero. Puhutko sinä vai puolustatko sinä? Ajattelen, että se on hyvä kysymys meille kaikille tänä sunnuntaina, joka on lasten ja enkeleiden sunnuntai.

Viimeaikaiset uutiset ovat kertoneet, kuinka lapsiperheköyhyys kasvaa kotimaassamme. 31 000 lasta elää jatkossa köyhyysrajan alla (Yle 24.9.2025 STM:n arvio leikkausten kokonaisvaikutuksesta). Se on äärimmäisen huolestuttavaa lasten ja perheiden näkökulmasta. Mistä ottaa raha jokapäiväiseen leipään tai vaikkapa koulutarvikkeisiin? Köyhyys vaikuttaa myös moneen muuhun osa-alueeseen kuin riittävän ja ravitsevan ravinnon saantiin. Se vaikuttaa lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajanviettotapoihin, koulutusmahdollisuuksiin, terveyteen ja hyvinvoinnin kokemuksiin. Lapsiperheköyhyys lisää osattomuutta ja riskiä syrjäytyä, ja voi siten vaikuttaa ihmisen elämän suuntaan. Ennen kaikkea köyhyys uhkaa lapsen oikeuksien toteutumista (Lapsen ääni- kysely 2023, Pelastakaa Lapset).

Myös kokonaisturvallisuuden näkökulmasta tilanne on huolestuttava. Jos yhteiskunnassa tuloerot kasvavat ja hyvinvointi jakaantuu liian epätasaisesti, se järkyttää koko yhteiskuntarauhaa. Suomi on rakenteiden puolesta ollut useita vuosia maailman onnellisin maa, mutta hyvinvointiyhteiskuntamme on rapautumassa.  Usein tuntuu, että päättäjät kyllä puhuvat, mutta eivät puolusta.

Carl Philipp Gottlieb von Clausewitz on 1700-1800 lukujen taitteessa elänyt kuuluisa sotateoreetikko. Hänen mukaansa vasta vastustaminen, eli puolustaminen, synnyttää sodankäynnin. Jos kohde ei puolustaudu, vihollinen kävelee yli ja maa tulee vallatuksi. Puolustus ja puolustaminen ovat siis aktiivista toimintaa. Asioille tehdään jotakin. Pahuuden edessä puolustaudutaan ja puolustetaan.

Tekeminen on tuttua myös Raamatusta. Muutama viikko sitten pyhän aihe oli lähimmäinen ja evankeliumikohtana oli tuttu kertomus samarialaisesta, joka pysähtyi auttamaan ryöstettyä vihollistaan. Tuon pyhän esittelytekstissä muistutetaan, että ihminen ei itse ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään itse asiassa toimii Jumalan rakkauden välikappaleena. Siinä, että me puolustamme heikkoja, hyljeksittyjä, jopa vihollisiamme, me toimimme Jumalan rakkauden välikappaleena. Puolustaminen on kristillisyyden ydintä.

Saksalaisella keskitysleirillä kuollut pappi, Dietrich Bonhoeffer, sanoi, että pahinta ei ole pahojen pahuus vaan se, jos hyvät ovat hiljaa. Sitä hiljaisuutta saattaa olla koulun pihalla, kun kiusataan. Sitä hiljaisuutta saattaa olla työpaikalla, kun jätetään yhteisön ulkopuolelle. Sitä hiljaisuutta on myös silloin, kun lapset joutuvat sotien jalkoihin. Olemmeko valmiit puolustamaan? Astumaan suojaksi, tukemaan heikompaa? Bonhoefferin sanoin, kun pahan valta kasvaa ympärillä, täytyy toisen maailman, Jumalan maailman ääntä vahvistaa.

Kristinusko on muuttanut maailmaa, mutta aina se ei ole ollut itsestään selvää.  Myös kristityt ovat olleet mukana epäoikeudenmukaisuuksissa, jopa orjuuttamassa ja tuhoamassa, mutta myös silloin joku on lopulta noussut puolustamaan syrjittyjä ja sorrettuja. Kun Jumalan sanaa on käytetty totaalisen väärin, aina on löytynyt joku, joka on noussut puolustamaan Jeesuksen esimerkin mukaisesti.  Jeesus on aina pienemmän puolella.

Bonhoefferin jalanjäljissä kulkee myös Itä-Suomen yliopiston professori Arto O. Salonen puhuessaan nykyajan ihmisten hyvän elämän tavoittelusta. Hyvä elämä ei ole materiaalista menestystä tai elämää omaksi hyväksi, vaan merkityksellinen hyvinvointi tulee siitä, että elämme toisia varten, rakennamme parempaa maailmaa. Professori Salonen huhuilee Bonhoefferin lailla hiljaisten hyvisten perään. Maailman parantajat, hyvikset, voisivat olla rohkeammin muutosvoima myös tässä ajassa.

Tuo samainen ihana lapsenlapsi, joka pohti maanpuolustuskurssin puhumista ja puolustamista, kuuntelee iltamusiikkina Suvi Teräsniskan laulamia lastenlauluja. Pilvipeiton alla -laulu kertoo lapsista, jotka joutuvat elämään kurjissa oloissa ja lopulta myös nukkuvat yönsä pelkän pilvipeiton alla. Laulussa pyydetään: “Taivaan Isä, suojaa heitä, miljoonia nääntyneitä, enkelin siivin peitä heidät nukkumaan” Liian moni maailman lapsi on tänäänkin herännyt sodan jaloissa ja epävakaissa elämän oloissa. Sudanin lapset, Gazan lapset ja kotimaamme lapset tarvitsevat meitä aikuisia.

Ajattelen, että kirkon sekä kristityn tehtävä on toki puhua, mutta ennen kaikkea meidän tehtävämme on puolustaa.  Tarttua toimeen. Muuttaa maailmaa. Jeesus puolusti ja paransi vammaisia, köyhiä, naisia ja myös lapsia. Jeesus rikkoi raja-aitoja, kaatoi myös pöytiä temppelialueella saadakseen viestinsä perille. Jeesus oli äänekäs radikaali. Lapsi sai aivan uudenlaisen aseman Jeesuksen opetuksessa. Hänen aikanaan lapsi ei ollut mitään, mutta Jeesus nosti lapsen keskiöön. Kun Jeesus asetti lapsen keskelle, lasta ei voi enää siirtää marginaaliin. Jeesuksen sanoilla on ollut valtava merkitys lasten asemaan. Meidän tehtävämme on jatkaa tuota tehtävää. Meidän tehtävämme on puolustaa lapsia.

Tämä sunnuntai on omistettu kirkkovuodessamme erityisesti lapsille sekä arkkienkeli Mikaelille. Mikael on taivaallisen sotajoukon komentaja ja hän puolusti Jumalan valtakuntaa, siis myös ihmistä, taistellessaan pahuutta vastaan. Jumala olisi ehkä voinut kaikkivaltiaana poistaa pahuuden; lyödä alas sortajat ja kiusaajat, mutta Hän ei tehnyt niin, vaan Jumala odottaa ihmiseltä, että ihminen nousee puolustamaan. Se on ihmisenä kasvamista, Jumalan odotuksiin vastaamista. Jumala odottaa, että ihminen tarttuu toimeen. Se voi tarkoittaa päätöksentekoa, jossa muistetaan myös päätösten vaikutukset lapsiin, se voi olla puuttumista kiusaamiseen koulussa tai töissä, se voi olla lasten puolustamista sodan jaloissa. Meillä on paljon tehtävää. Siihen meitä kutsutaan myös tänään, Mikkelin päivänä, tässä omassa kaupungissamme.

Puhutko vai puolustatko?

Piispa Mari Parkkinen