Puhe metsäkirkon käyttöönoton rukoushetkessä
4.10.2022
Metsän keskellä mieleeni nousee usein Immi Hellénin runo Paimenpoika vuodelta 1930. Tämä runo lienee monelle tuttu. Runossa arjen velvoitteet, karjan paimentaminen myös sunnuntaina jumalanpalveluksen aikaan saa paimenpojan pohtimaan oman jumalanpalveluksen viettämistä paimentamisen ohessa. Niinpä hän kaivaa tuohikontistaan äitivainaalta saadun virsikirjan. Metsä on hänen kirkkonsa, jossa puiden humina toimii urkuina. Täällä hän voi palvella Jumalaa. ”Nyt metsä kirkkoni olla saa, voi täälläi palvella Jumalaa.”
Monen suomalaisen kokemus on paimenpojan kaltainen. Metsä ja luonto viestii ihmistä suuremmasta, kaikkivaltiaasta Jumalasta. Luonnon monet ihmeet pysäyttävät pohtimaan sitä, kuinka tämä kaikki on syntynyt ja saanut näin ihmeellisen muodon. Olipa kyseessä kalliomuodostelmat, luonnon rikkaat ja moninaiset antimet tai vuosisataiset puut, joiden ympärille yhden ihmisen syli ei riitä.
Matteuksen evankeliumiin tallennetussa vuorisaarnassa Jeesus opettaa seuraamaan luontoa ja oppimaan siitä. ”Katsokaa taivaan lintuja, katsokaa kedon kukkia.” Luonnolla on meille kerrottavaa; pysähtykää ja oppikaa.
Linnut eivät kylvä eivätkö aina edes kerää kesän satoa talteen. Silti taivaallinen Isä pitää niistä huolen. Kedon kukatkaan eivät näe vaivaa, mutta ovat siitä huolimatta kaikessa kauneudessaan jotakin enemmän kuin mitä voimme edes kuvitella päällemme laitettavaksi.
Ihmisinä usein huolehdimme. Maailma ympärillämme tuo silmiemme eteen ja mieliimme monenlaisia uhkakuvia. On oikein, viisasta ja tärkeääkin toimia Jumalan meille antaman ymmärryksen varassa näiden erilaisten uhkakuvien edessä siten, että luonto säilyy elinvoimaisena ja meillä ihmisillä olisi hyvä elää täällä maailmassa.
Jeesus kuitenkin muistuttaa tärkeimmästä. Kaiken vaivannäön keskellä tulee muistaa luottaa Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa. Hän pitää huolta jokaisesta ihmisestä niin kuin hän pitää huolta taivaan linnuista ja kedon kukista. Tämä maailma ei lepää meidän ihmisten käsissä, ei huolehtimisessamme eikä vaivannäössämme. Kaikki, minkä Jumala on luonut, lepää Luojansa käsissä. Hänen käsiinsä saamme jättää kaiken.
Tällä metsäkirkolla metsän keskellä on aivan erityinen tehtävä. Se tulee ilmi kristinopissamme, jossa puhutaan yleisestä ja erityisestä ilmoituksesta. Luonnon keskellä jokainen ihminen voi aavistella jotain Jumalasta ja Hänen tahdostaan. Mutta kun metsän keskellä on metsäkirkko, se viestii siitä, ettei kenenkään tarvitse jäädä vain aavistamisen ja yleisen ilmoituksen varaan. Täällä metsäkirkossa erityinen ilmoitus, itse Jumalan Poika Jeesus Kristus on läsnä sanassaan, niin luetussa, puhutussa kuin näkyvässä sanassaan eli ehtoollisen sakramentissa.
Täällä metsäkirkossa saa pysähtyä kaikkein tärkeimmän äärelle. Täällä rohkaistaan luottamaan Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa, jota Jumala meille tarjoaa niin arjen elämässä eri elämän tilanteissa. Mutta erityisellä tavalla sanansa kautta rohkaisten ja kutsuen uskomaan Häneen ja jättämään kaiken Hänen varaansa. Niin kuin paimenpoika toteaa: ”Hän kyllä muistavi poikaa, paimenpoikaa.”