Sairaalassa on monenlaisia huoneita. On vastaanotto ja poliklinikka, jossa potilas saa ensiavun. On potilashuone, jossa odotetaan diagnoosia, hyvää sanaa tai pelätään tietoa parantumattomasta sairaudesta. On leikkaussali, jossa kirurgit tekevät vaativaa työtään. On toimenpidehuone, jossa potilas kohtaa lääkärinsä ja hoitajansa hoidon eri vaiheissa. On kuntoutushuone, jossa harjoitellaan paluuta mahdollisimman normaaliin elämään. On kanttiini, johon joskus poiketaan kahville työtoverin tai ystävän kanssa, virkistymään huolten tai kiireen keskellä.

Sairaalan monien huoneiden joukkoon kuuluu kappeli. Kappeli on paikka, jossa ihminen aivan erityisesti voi tuoda huolensa, hätänsä ja kiitoksensa Jumalalle. Kappelissa myös saatetaan häntä, jonka elämä on päättynyt. Kappeli kertoo ihmisen arvosta Jumalan luomana, kaunis tila kunnioittaa vainajaa ja hänen läheisiään.

Sairaalan lukuisten huoneiden joukossa kappelilla on tärkeä viesti: ihminen on arvokas kuoltuaankin. Kappeli kertoo myös hoidosta, joka ulottuu kuolemaan asti. Tällaisen hoidon merkitystä ei voi liikaa korostaa: ihminen tarvitsee hyvää ruumiin ja sielun hoitoa. Kappeli on sairaalan oma kirkko, pyhä tila. Se on rukouksen ja hiljaisuuden paikka.

Kaikkia sairaalan huoneita yhdistää se, että niissä toimitaan ihmisen parhaaksi. Tähän kaikki sairaalassa työskentelevät ovat sitoutuneet. Tärkeintä on hoitaa ihmistä, ei systeemiä, ei organisaatiota, ei sairaanhoitopiiriä eikä sote-aluetta. Ihminen on tärkein. Sairaalan henkilökunta toimii Jumalan työtoverina: Jumala auttaa sairasta ihmistä ammattitaitoisen henkilökunnan kautta. Jumala auttaa ihmisen käsien kautta. Siitä potilaat, heidän omaisensa ja läheisensä ovat kiitollisia. Erityisesti kuluva vuosi on ollut tavallista raskaampi terveydenhuollon henkilökunnalle. Siksi on syytä kiittää heitä tärkeästä työstä, jota tehdään vuorokauden ympäri.

Luterilaisen kirkon kirkkokäsikirjan mukaan kappeli siunataan rauhan, lohdutuksen ja toivon paikaksi, kuten tänään Kymenlaakson keskussairaalan ekumeeninen kappeli. Nämä kolme – rauha, lohdutus ja toivo – ovat sielunhoidon sanoja. Ne ovat tärkeitä sanoja terveydenhuollossa, kaikessa ihmisen hoitamisessa. Näiden merkitys on tänä poikkeuksellisena korona-aikana vain kasvanut.

Rauha (VT shalom, UT eiréné) on yksi Raamatun useimmin toistuvista käsitteistä. Rauhaan sisältyy sekä sisäinen että ulkoinen rauha. Se merkitsee ennen kaikkea elämää edistävää kokonaisvaltaista hyvinvointia. Rauhalla tarkoitetaan tilaa, jossa ihminen elää sopusoinnussa ja rauhassa sekä suhteessa itseensä, toisiin ihmisiin että Jumalaan.

Apostoli Paavali kannustaa: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Jeesuksessa Kristuksessa.” (Fil. 4:6–7). Paavalin käyttämällä rauha-sanalla (eiréné) on merkitykset mielenrauha, rauhallisuus, seesteisyys, tyyneys. Se tarkoittaa myös rauhaa ihmisten välillä. Kun ihminen jättää elämänsä Jumalan käsiin, hän saa Jumalan rauhan, kaikkien huolten ja murheiden keskelläkin. Jumalan rauha ylittää ihmisen ymmärryksen. Olkoon tämä kappeli siksi rauhan paikka.

Toiseksi Kymenlaakson keskussairaalan kappeli on lohdutuksen paikka. Vanhassa testamentissa on suorastaan kehotus lohduttamiseen: ”’Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani’, sanoo teidän Jumalanne.” (Jes. 40:1). Uudessa testamentissa lohduttamista ja lohdutusta tarkoittava sana merkitsee kirjaimellisesti käännettynä ”kutsua vierelle” (parakaleo). Lohduttaminen on toisen ihmisen viereen tulemista ja lähellä olemista.

Lohduttaminen kutsuu astumaan sisälle toisen ihmisen hätään ja ahdistukseen, suruunkin. Monesti pienet, arkiset teot ovat tärkeitä. Niitäkin olennaisempaa on olla läsnä ja kulkea rinnalla. Lohduttaminen, hoivaaminen ja huolenpito merkitsevät ennen kaikkea sitä, että olemme lähellä toisiamme. Lohduttaminen ei ole korulauseita eikä osaaottavaa huokailua, vaan läsnäoloa. Kappelissa ollaan yhdessä, ihminen on lähellä toinen toistaan ja Jumalaa.

Tässä tiivistyy sairaalasielunhoidon merkitys. Sairaanakin ihminen on Jumalan kämmenellä. Sairaalapappi tuo viestiä rakastavasta Jumalasta sinne, missä ihminen on haavoittunut, sairas, kärsivä, kuoleva. Juuri siellä on tärkeä kirkon olla läsnä. Sairauden keskellä ja kuoleman lähellä hengellisen hoidon tärkeys korostuu. Kappeli on lohdutuksen paikka.

Kolmanneksi Kymenlaakson keskussairaalan kappeli on toivon paikka. Tämä on ehkä kaikkein tärkeintä. Ilman toivoa ei elämällä ole merkitystä eikä jatkuvuutta. Jollei toivoa ole, huomiselta putoaa pois kaikki mieli ja tarkoitus. Ekumeeninen kappeli on avoin kaikille kirkkokunnille, jokaiselle sitä tarvitsevalle.

Kristityn perimmäinen toivo löytyy kurottumisesta tämän maailman ulkopuolelle. Jumala on kaikkea tapahtunutta ja kokemaamme suurempi. Kappelissa julistetaan evankeliumia siitä todellisuudesta, joka ylittää kuoleman rajan. Kristinusko kertoo Jeesuksen tulemisesta ihmisten jokapäiväiseen elämään. Siksi toivo syntyy monesti arkisista tilanteista; toisen ihmisen kohtaamisesta, yhteisten asioiden, huolien ja unelmien jakamisesta, kenties konkreettisesta avusta ja henkisestä tuesta. Ihmisen hyvä toteutuu yhteydessä toisiin ihmisiin. Merkillisellä tavalla siinä myös Jumala on läsnä. Kappeli on toivon paikka.

Kappeli viestii siitä, että Jumala tuo elämään perusturvallisuuden, silloinkin, kun muu turvallisuus järkkyy. Hän tulee luoksemme synnyttäen toivoa tulevaisuuteen. ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11).