Joutsenossa 12.5.2022

Tänään seisomme pellon laidalla tilanteessa, jota voi kuvata sanalla epävarmuus. Takana on yli kaksi vuotta kestänyt maailmanlaaja koronapandemia, joka yhä jatkuu. Viime kuukausina Venäjän aloittama sota Ukrainassa on merkinnyt uudenlaista huolta tulevaisuudesta myös Suomessa. Eikä jo pitkään jatkunut ilmastonmuutos ole muiden kriisien alta kadonnut minnekään. Päinvastoin sen vaikutukset tuntuvat entistä vahvempina.

Näiden maailmanlaajojen kysymysten lisäksi mielessä ovat monet maatalouteen liittyvät epävarmuudet. Olen kuluneen kevään aikana keskustellut monen maatalousyrittäjän kanssa. Esille ovat nousseet pitkään jatkunut kannattavuuskriisi, tuotantokustannusten nousu, toimeentulon huolet ja jaksamisen kysymykset. Kertoipa yksi maanviljelijä, että hänen kannattaisi myydä viime vuonna ostamansa lannoitteet, ja näin hän varmistaisi kenties paremman tulon kuin viljan viljelyllä. Maataloustuottajista onkin tullut seurakuntien diakoniassa uusi kohderyhmä.

Kuluvaa vuosikymmentä on kuvattu kasautuvien kriisien aikakaudeksi. Elämä ei mene aina ennakkosuunnitelmien mukaan eikä elämässä ole itsestäänselvyyksiä. Meitä edeltäneille sukupolville tämä oli liiankin totta. Toimeentulo ja jokapäiväinen leipä olivat kovan työn takana. Välillä katovuodet veivät sadon, jonka seurauksena oli nälkää ja puutetta.

Elämän realiteetit johtivat yhtäältä rakentamaan ja etsimään parempaa elämää. Koulutuksen, tiedon ja tieteen sekä vakaan yhteiskunnan myötä monet asiat ovat meillä paljon paremmin kuin aiemmilla sukupolvilla.

Toisaalta elämän tosiasiat pakottivat nöyryyteen. Ihminen ei ole kaiken mitta eikä elämä ole loppujen lopuksi hänen itsensä vallassa. Maailman ja elämän epävarmuus on tästä erityinen muistutus meille hyvinvointiyhteiskunnan ihmisille.

Jokapäiväinen ruoka ei ole itsestäänselvyys. Riittävä ruoka on elintärkeää kaikelle elämälle. Ruoan tuotanto riippuu sääoloista ja siitä, että ympäristö ja ilmasto mahdollistavat viljelyn. Luonto opettaa nöyryyttä. Se opettaa turvautumaan kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja kiittämään häntä toimeentulosta. Äsken kuulemamme raamatunkohta (1. Kor. 3:6–9) muistuttaa, että ”kaikki on Jumalan kädessä”. Jumala antaa kasvun. Tämä on meille tärkeä sekä samalla rohkaiseva ja vapauttava sanoma. Kaikki on Jumalan kädessä, meidät hän on kutsunut työtovereikseen, viljelemään ja varjelemaan.

Kylvön siunaaminen on vanha kirkollinen perinne, joka juontaa juurensa keskiajalle. Silloin oli tapana järjestää keväisin erityisiä rukouskulkueita pelloilla. Väki kokoontui pellon pientareelle pyytämään siunausta alkaneelle kasvukaudelle. Näin mekin teemme tänään. Monin tavoin edistyneessä länsimaisessa yhteiskunnassa olemme yhä luonnon ja Luojan armoilla.

Maaseutu ja maanviljelys ovat elämän edellytys. Ruoka ei ole kulutushyödyke, vaan välttämättömyystarvike. Sen vuoksi maatalousyrittäjällä on yhteiskunnassa erityinen tehtävä. He tuottavat yhteisen ruokamme. Tähän tarvitsemme kotimaista kannattavaa tuotantoa ja jaksavia tuottajia. Maatalousyrittäjät ansaitsevat tukemme ja kiitoksemme.

Olemme syvästi sidoksissa luontoon ja riippuvaisia maasta. Jokainen maata viljelevä pitää elämää yllä. Jokainen kylväjä tekee elintärkeää työtä. Sille on syytä pyytää Luojan siunausta.