Mikkelin tuomiokirkossa 16.12.2022

Laulaminen tekee hyvää. Tänä vuonna on jo viideskymmenes kerta, kun seurakunnissa järjestetään Kauneimmat joululaulut –tilaisuuksia. Niistä on tullut vuosikymmenten aikana osa monen meidän jouluperinnettämme. Nykyisin Kauneimmat joululaulut on osallistujamäärältään Suomen suurin vuotuinen musiikkitapahtuma. Tänäkin vuonna yli miljoona ihmistä kerääntyy laulamaan Kauneimpia joululauluja. Samalla tilaisuudet ovat yksi maamme suurimmista hyväntekeväisyyskampanjoista. Vuosittain noin miljoona euroa apua kanavoituu heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi. Niin tapahtuu tänäkin vuonna. Laulaminen tekee hyvää.

Tässä tilaisuudessa toteutuu konkreettisesti Raamatun ajatus siitä, että antaessaan saa. Laulaminen nimittäin tekee hyvää laulajalle. Monissa eri tutkimuksissa on todettu, että laulamisella on yhteys mielialaan ja hyvinvoinnin kokemukseen.

Musiikkiterapian professori Jaakko Erkkilän mukaan musiikin fyysinen vaikutus on hämmästyttävän suuri. Musiikin tohtori Ava Numminen puolestaan on sanonut, että musiikki vaikuttaa syvällä aivojen sisäosissa oleviin tunnekeskuksiin. Vaikutuksen saa jo kuuntelemalla musiikkia, mutta laulamisen vaikutus on vielä voimakkaampi. Neurologian professori Seppo Soinilan mukaan laulamisen voima on ihmeellinen. Musiikilla voidaan virkistää jopa dementiaan sairastuneen muistia ja kohottaa mielialaa.

Laulaminen liittää meidät myös yhteen. Laulamisen vaikutuksessa on tärkeää fyysisen suorituksen lisäksi yhteisöllisyyden kokemus, tunne siitä, että kuuluu johonkin. Tänään tässä tilaisuudessa kuulut yhteisöön. Olemme yhtä suurta kirkontäyteistä joukkoa.

Tuttuja joululauluja laulamalla liitymme yhteiseen perintöön, vaikka laulut herättävätkin kunkin omia tunteita, muistoja ja kokemuksia. Silti ne yhdistävät meitä. Yhteisesti laulettu laulu tuntuu hyvältä. Se liittää meitä toinen toiseemme, yli sukupolvien. Se antaa joskus sanoin kuvaamatonta voimaa. Laulaminen tekee hyvää.

Musiikin myönteinen merkitys ei ole mikään uusi havainto. Kirkkoisä Augustinuksen kerrotaan sanoneen: ”Joka rukoilee laulaen, rukoilee kahdesti.” Kun arkkipiispa Kari Mäkinen jakoi kymmenen vuotta sitten Kirkon kulttuuripalkinnon Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksille, hän laajensi osuvasti kirkkoisän ajatusta: ”Se, joka laulaa yhdessä, rukoilee kolmesti.”

Tästä on syvimmiltään tänäkin iltana kyse. Laulaminen tekee meille hyvää. Antamalla lahjamme me voimme tehdä toisille hyvää. Mutta ennen kaikkea tämä ilta kauneimpine joululauluineen kertoo, että Jumala on hyvä. Jouluna ihmiseksi syntynyt Jumala on nimensä mukaisesti Immanuel – Jumala meidän kanssamme. Hän kulkee rinnallasi, on oma joulusi millainen tahansa. Joulu on toivon, ilon ja kiitoksen juhla. Se ei riipu meidän valmisteluistamme tai elämäntilanteestamme. Jumala on sen meille valmistanut lähettämällä poikansa Jeesuksen tähän maailmaan. Hän tulee vierellesi tuoden jouluilon ja –riemun. Hän on Immanuel – Jumala meidän kanssamme.