Raatihuoneella Lappeenrannassa 21.5.2023

”Himmetä ei muistot koskaan saa.” Veteraanin iltahuudon sanat sisältävät syvän viisauden.

Muistaminen on osa ihmisyyttä. Muistot tekevät meistä omanlaisemme ihmisen. Yhteiset muistot liittävät puolestaan yksilöt yhteen. Muistaminen yhdistää meitä yhteisöksi: tällaisen polun olemme käyneet ja tähän saakka kulkeneet. Itse asiassa yksilön ja yhteisön muistia ei ole helppo tai ehkä ei edes mahdollista erottaa toisistaan.

Yhteinen menneisyys on koossa pitävä voima. Ilman historiaa yhteisö ja kansa on kuin muistisairas ihminen. Hän ei tiedä, kuka oikein on, mistä tulee ja minne on menossa. Muistaminen luo pohjan yksilön ja yhteisön identiteetille. Vain siten yhteisö voi suuntautua tulevaisuuteen. Kun tietää, mistä tulee, on riittävän vahva kohtaamaan tulevaisuuden.

Muistamisen kautta jäsennymme yksityisinä ihmisinä osaksi suurempaa kokonaisuutta. Tutkijat puhuvatkin muistiyhteisöistä, joilla on erilaisia tehtäviä. Yksi muistiyhteisön tehtävä on lujittaa yhteenkuuluvuutta. Tämä tapahtuu yhteisen kohtalon, esimerkiksi yhteisöä kohdanneiden kärsimysten ja vastoinkäymisten muistamisen sekä rituaalien ja juhlien kautta. Kaatuneiden muistopäivä seppeleenlaskuineen on siksi tärkeä vuotuinen juhla. Viime aikojen tapahtumat Euroopassa osoittavat sen merkityksen.

Tänään olemme siunanneet 26 pienessä arkussa yhteensä 48 sankarivainajaa isänmaan multiin. Vaikka emme tiedä, keitä he ovat, hautaan siunaaminen kertoo, että emme ole unohtaneet heitä. Se kertoo siitä, mitä meidän maassamme ajatellaan ihmisen arvosta ja miten vielä kuolleenakin ihmistä kohdellaan. Se ei ole mitenkään itsestään selvää kaikkialla maailmassa. Kiitollisina ajattelemme sankarivainajien uhria kansamme vapauden ja itsenäisyyden hyväksi.

Meidän tehtävämme on jatkaa muistamisen ketjua eteenpäin tuleville sukupolville. Tällainen perintö on voimamme, jonka varassa voimme kohdata tulevaisuuden. Siksi on välttämätöntä, että me muistamme menneisyyttä. Se on väline asioiden hahmottamiseen, tutkimiseen ja selvittämiseen. Samalla sen suunta on eteenpäin, koska muistamisen kautta rakennamme tulevaisuutta. Sen edessä Jumala rohkaisee: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11).

* * *

Tämä Kaatuneiden muistopäivä ja nämä sankarihautajaiset ovat minulle viimeiset piispanvirassa. Olen saanut ja myös halunnut osallistua useisiin sankarihautajaisiin Lappeenrannassa. Syy on hyvin henkilökohtainen.

Äitini vanhin veli, alikersantti Kauko Vironen kaatui 25.6.1944 Tali-Ihantalan taisteluissa ja jäi kentälle. Maastoetsinnöissä kesällä 2003 löydettiin hänen jäänteensä ja seuraavana kesänä hänet voitiin haudata Juvan sankarihautausmaahan. Enoni Kaukon löytyminen ja hautaaminen merkitsivät tavattoman paljon hänen sisaruksilleen ja myös meille muille sukulaisille.

Kun olen läheltä nähnyt, mitä kuolleen läheisen jäänteiden löytyminen vuosikymmenten jälkeen merkitsee, arvostan suuresti sitä työtä, jota vapaaehtoiset etsijät, Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ja monet muut toimijat tekevät. Siksi olen pitänyt kunnia-asiana saada osallistua sankarihautajaisiin Lappeenrannassa, ja samalla osoittaa arvostukseni tekemällenne työlle. Lausun siitä teille kaikille parhaimmat kiitokseni.