Puhe 14.3.2019 Kajaanissa

Ensi syksynä tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta siitä, kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko aloittivat teologiset neuvottelunsa. Ensimmäinen virallinen dialogi käytiin Mikkelissä syyskuussa 1989.

Kolme vuosikymmentä, siis yksi sukupolvi, on hyvin lyhyt aika Kristuksen kirkon kahden vuosituhannen historiassa. Silti kuluneet vuosikymmenet ja käydyt kolmettoista neuvottelut ovat olleet tärkeitä ainakin kolmesta eri syystä. Nämä asiat ovat usein olleet esillä neuvotteluissamme. Ne eivät siten ole uusia, mutta dialogimme kannalta olennaisia.

Ensinnä teologiset neuvottelumme osoittavat sen, että kirkkoina otamme todesta Jeesuksen rukouksen: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa.” (Joh. 17:21a). Ollakseen uskollisia Jeesukselle ja omalle olemukselleen kirkkojen on käytävä dialogia toistensa kanssa. Tämänkertaisten neuvottelujemme teemat ”Yksimielisyys ja ykseys tähänastisessa ekumeenisessa dialogissa” ja ”Kristittyjen ykseys yhteisenä tavoitteena ja eukaristisen yhteyden edellytykset” porautuvat tästä näkökulmasta katsottuna ekumenian ytimeen. Ykseyden päämäärän on pysyttävä mielessämme.

Vuoden 2016 neuvottelujemme tiedonannon mukaan ”Käytyjä oppikeskusteluja arvioivien alustusten ja niistä käydyn keskustelun pohjalta todetaan, että aiemmin oppikeskustelulle asetetut tavoitteet on pitkälti saavutettu. Keskinäisessä tuntemisessa ja ekumeenisen kanssakäymisen taidoissa on edetty niin pitkälle, että myös vaikeista ja haastavista teemoista voidaan keskustella avoimesti. Ehdotammekin, että oppikeskustelujen tavoitteita tarkennetaan ja syvennetään.”

Toiseksi teologiset neuvottelumme ovat auttaneet ymmärtämään toisen kirkon traditiota, niin uskon, etiikan kuin käytännönkin alueella. Molempien kirkkojen oppi ja hengellinen elämä on tullut kirkoissa entistä tutummaksi. Näin dialogi on lähentänyt kirkkojamme toisiinsa, vaikka samalla ovat esille tulleet myös kirkkojemme erot ja meitä erottavat asiat. Hyvin merkittävä seuraus on ollut se, että teologiset keskustelut toimivat peileinä myös omalle traditiolle. Näin ne kirkastavat ja vahvistavat kummankin kirkon omaa identiteettiä. Lisäksi Suomen ortodoksisen kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon dialogi palvelee maailmanlaajaa ekumeniaa ja laajemminkin kirkkojen välisiä yhteyspyrkimyksiä. Neuvottelut ovat siis edesauttaneet kirkkojemme itseymmärrystä ja siten vaikuttaneet välillisesti myös muihin dialogeihin.

Kolmanneksi erityisesti kahden kansankirkon välinen dialogi on merkittävä yhteisen todistuksen vuoksi. Kirkkomme toimivat suomalaisessa yhteiskunnassa aikana, joka monella tavalla haastaa kirkkoja. Toimintaympäristön, yhteiskunnan arvomaailman ja mielipideilmaston muutokset vaikuttavat kirkkojemme elämään. Yhteinen dialogi voi auttaa kirkkoja palvelemaan yhdessä suomalaista yhteiskuntaa täällä asuvien ihmisten ajalliseksi ja iankaikkiseksi parhaaksi. Näin toteutamme äsken lukemani Jeesuksen rukouksen jatkoa: ”Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh. 17:21b).

Arvioidessaan kirkkojemme välisen dialogin 25-vuotistaivalta piispa Kalevi Toiviainen päätti esityksensä kysymykseen: ”Voisivatko kirkot yhteisessä uskossaan artikuloida sanomansa siten, että uskosta voisi tulla ei vain kirkoillemme, vaan maamme kansalaisille käytettäväksi tarjottu agenda, jota nämä hämmennyksissään tarvitsevat?” Tähän kysymykseen on helppo yhtyä. Vuosikymmenten mittaan dialogimme on todellakin tullut yhä tärkeämmäksi, ”jotta maailma uskoisi”.

Siunatkoon hyvä Jumala nyt alkavat XIV oppikeskustelumme.