Kuulevat korvat

Markuksen evankeliumista 7:31-37 

Jeesus lähti sitten taas Tyroksen seudulta ja tuli Sidonin ja Dekapoliin alueen kautta Galileanjärvelle. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle. Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi. 
    Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.” 

Kun nuorempi lapsemme oli ehkä noin 3 tai 4-vuotias, hän hyppi sohvalla. No, kaikki lapsethan sitä tekevät ja moni on varmasti kuullut niitä kertomuksia, että kieleen on tullut reikä tai sohvalta pudotessa hammas on katkennut. Tietysti äitinä komensin lasta lopettamaan. Sillä ei ollut mitään vaikutusta, vaan lapsi jatkoi hyppimistä. Lopulta kysyin missä sinun korvasi ovat, kun et kuule. Lapsi vastasi, että ne putosivat lattialle ja jatkoi hyppimistä. Korvat eivät kuulleet. Viesti ei mennyt perille. 

Viesti ei mennyt perille myöskään Raamatun kohdan kuurolle. Hän oli luultavasti ollut kuuro lapsuudestaan, koska ei myöskään pystynyt kunnolla puhumaan. Puhumaan opitaan kuulemalla. Toki tänä päivänä puhutaan myös viittomakielellä, onneksi. Jos me emme kuule keskustelua vaikkapa ruokapöydässä tai etäyhteydellä käydyssä työkokouksessa, me koemme olevamme ulkopuolisia. Kun emme kuule, niin yhteyttä ei synny.  Toisinaan syy saattaa olla myös vastaanottavassa päässä. Me emme aina halua kuulla. Tai meillä saattaa olla valikoiva kuulo, ainakin siltä joskus tuntuu teini-ikäisten perheissä. Kun me emme kuuntele, niin myös silloin yhteys katkeaa. Kuuleminen on siis tärkeää yhteyden kannalta. 

Tuossa Raamatun kohdassa on toinenkin tärkeä näkökulma. Kuuro mies tuotiin Jeesuksen luokse. Häntä ei jätetty yksin, vaan hänen ympärillään oli ihmisiä, jotka toivoivat, että Jeesus tekisi ihmeen ja parantaisi miehen. Ehkä mies ei edes tiennyt Jeesuksen olevan kaupungissa, mutta ystävät tiesivät ja halusivat tuoda kuuron Jeesuksen luokse. Siksi myös se, että me kutsumme, tuomme ihmisiä mukaan seurakuntaelämään ja kohtaamaan Jeesuksen.  

Tätä Raamatun kohtaa on pohdittu paljon. Miksi Jeesus laittaa sormensa kuuron korviin ja koskettaa miehen kieltä sylkäistyään ensin sormeensa? Miksi Jeesus otti miehen erilleen, vaikka suurimman osan ihmeistä hän teki julkisesti?  

Evankeliumin kirjoittamisen aikana ajateltiin yleisesti, että kun joku sairastui tai syntyi erilaisena, se oli seurausta synnistä. Saatettiin ajatella, että sairastuminen oli Jumalan rangaistus tehdystä synnistä, joka saattoi kantaa sukupolvienkin takaa tähän hetkeen. Onneksi tänä päivänä tunnetaan sairauksien syntyä paremmin ja pystytään auttamaan myös lääketieteellisesti. 

Mies oli siis kuuro. Ei olisi auttanut, vaikka Jeesus olisi kuinka lujaa huutanut, että nyt parannan sinun korvasi. Oli yksinkertaisesti selvempää laittaa sormet korviin merkiksi siitä, mitä Jeesus tekisi. Jeesuksen aikaan uskottiin, että sylki sisälsi parantavia ainesosia. Vähän samaan tapaan kuin meillä joitakin vuosikymmeniä sitten uskottiin, että koiran suu on puhdas ja nuolaisu puhdistaa tai parantaa.  

Jeesuksen tapa toimia oli kuurolle miehelle tuttu tapa.  Jeesus toimi niin kuin häneltä odotettiin. Näin tilanne oli turvallinen kuurolle miehelle. Tuskin näitä toimia olisi tarvittu, koska Jeesus myös rukoili ja hänen sanansakin olisi riittänyt, mutta Jeesus mukautui ajan tapoihin siinä määrin kuin oli tarpeen. 

Jeesus otti miehen erilleen ihmisjoukosta. Hän halusi keskittyä juuri tämän henkilön tilanteeseen. Samoin Jeesus kohtaa tänäänkin, jokaisen ihmisen aina yksilönä. Jeesuksella riittää aikaa.  

Jeesus huokaisi rukouksensa kohti taivaita. Ehkä tuohon huokaukseen sisältyi miehen kantama tuska erilaisuudesta, hyljeksittynä olosta, ulkopuolelle jätöstä. Tuo huokaus kohosi kohti Jumalaa. Jeesus rukoili effata, aukene. Silloin kuuron korvat avautuivat, korvat kuulivat Jumalan sanan ja sielu sai kohdata Vapahtajansa.  

Kokemus on valtava! Se joka kuulee, tai oppii viittomakielen, pääsee yhteyteen, osaksi yhteiskuntaa. Se, joka puhuu selkeästi, saa äänensä kuuluville. Kukaan ei enää epäile järkeä, eikä sairauden taustaa.  

Jeesus pelasti kuuron miehen nykyhetken, tulevaisuuden, mutta samalla myös historian. Ihmiset eivät enää katsoneet halveksivasti miestä, joka puhui ja kuuli. Hänessä ei enää näkynyt sairauden tuoma, ihmisten lyömä, syntileima. 

Kuuleminen synnyttää yhteyden. Millaisissa tilanteissa sinun korvasi ovat pudonneet lattialle? Mitä tarvitaan, että olet valmis kuulemaan? Me saamme tänään avata korvamme kuulemaan. Me saamme kutsua ihmisiä seurakuntaan, Sanan kuuloon ja yhteisen pöydän ääreen. Me saamme kohdata Jeesuksen henkilökohtaisesti ehtoollisen sakramentissa ja meidän korvamme ja sielumme saavat olla avoinna Jumalan huolenpidolle. Yhteys syntyy Jeesuksen sanojen kautta. 

Psalmissa 40 sanotaan: Teurasuhria ja ruokauhria sinä et halua, polttouhria ja syntiuhria sinä et pyydä, mutta sinä teit minulle kuulevat korvat. (Ps 40:6). Ne kuulevat korvat olkoon avoinna tänäänkin Jumalan armon sanomalle. 

Piispa Mari Parkkinen