Kirkon kasvatuksen ja perheasiain neuvottelukunnan kokous

Muina päivinä piti ottaa lusikallinen kalanmaksaöljyä, mutta lauantaina sai Sanasolia. Se maistui hyvältä, ainakin kalanmaksaöljyyn verrattuna. Jouluaterialta sain kammon lanttulaatikkoa kohtaan, valitettavasti pelkoni on säilynyt aikuisikään asti eikä lanttulaatikko vieläkään minulle maistu. Puolukkapöperökään ei mennyt silloin alas, mutta siihen ruokalajiin en ole sen jälkeen törmännytkään.

Päällimmäiset pikkupojan muistot lyhyestä lastentarhakaudestani 1960-luvun alkupuolelta näyttävät jostain syystä liittyvän ruokailuun. Silloin ei tullut mieleenkään, että myöhemmin saisin seurata päiväkotielämää lastentarhanopettajan puolisona, päivähoitolasten isänä ja isoisänä sekä viran puolesta kasvatuksen piispana. Vuosien mittaan arvostukseni suomalaista varhaiskasvatusta ja päiväkodeissa tehtävää työtä kohtaan on kasvanut. Kun tänä vuonna Lastentarhanopettajaliitto täyttää 100 vuotta, on syytä kiittää siitä työstä, jota tämä ammattikunta on tehnyt ja tekee lasten ja sitä kautta koko yhteiskunnan tulevaisuuden hyväksi. Toki saman kiitoksen ansaitsevat muutkin varhaiskasvatuksen piirissä työtä tekevät.

Minua on aina kiehtonut nimitys ”lastentarha”. On oikeastaan harmi, että se on poistettu, tosin ei päiväkotikaan mikään huono nimi ole. Uuden varhaiskasvatuslain myötä lastentarhanopettajan ammattinimike vaihtuu varhaiskasvatuksen opettajaksi. Muutos on ymmärrettävä, mutta toivottavasti lastentarhan taustalla oleva kaunis ja pedagogisesti viisas ajattelu ei nimimuutosten katoa.

Lastentarha-nimi liittyy ajatukseen kasvi- tai puutarhasta. Siellä kasvaa pieniä taimia, joiden hoidosta on pidettävä erityisen hyvää huolta. Kyse on siitä, että lapsuuteen kuuluu kasvatus. Puutarhassa taimet kasvavat itse, mutta koko ajan niiden kasvusta huolehditaan, ohjataan ja tuetaan.

Aristoteles totesi aikanaan, että lapsi on vasta ihmisen mahdollisuus. Tarvitaan kasvatusta, jotta lapsesta tulisi ihminen. Ajatus on siinä yksipuolinen, että Aristoteles ei nähnyt lapsessa vielä ihmistä. Siinä hän taas oli oikeassa, että ihminen lapsessa ei kasva eikä kypsy ilman kasvatusta. Lapsen oikeuteen kuuluu saada hoivaa ja opetusta, siis taimitarhassa kasvamista, on tuo taimitarha sitten päiväkoti tai oma koti.

Suomalaisen lastentarhatyön perustajiin kuuluva Hanna Rothman on sanonut, kuinka lastentarhanopettajan ”tehtävä on enemmän kasvattajan, vaalijan kuin opettajan työtä”. Tietenkään kasvattaja ja opettaja eivät ole vastakohtia, päin vastoin. Mutta luulenpa, että tämä Rothmanin ajatus on nyt ainakin yhtä ajankohtainen kuin mitä se oli reilut sata vuotta sitten. Eikä kasvattajia tarvita yksin yhteiskunnan kasvatusjärjestelmissä, vaan isien ja äitien olisi tajuttava tämä  tärkein tehtävänsä. Paras kasvattaja on terve perhe-elämä, se että elämä kodissa on kunnossa. Siksi perheen ja myös vanhempien keskinäisen suhteen hoitaminen on keskeinen osa kasvatusta. Vanhemmuutta ja kotien ehjänä pysymistä on tuettava kaikin mahdollisin keinoin. On aika nostaa koetellut arvot avioliitosta, sitoutumisesta, palvelemisesta ja uskollisuudesta arvoonsa.

Elisabeth Alander oli Hanna Rothmanin ohella toinen Suomen lastentarhatoiminnan uranuurtaja. Pohtiessaan vuosikymmenien yhteistä työtään Hanna Rothmanin kanssa lukemattomien lasten parissa – pienten taimien tarhassa – Elisabeth Alander kysyi: ”Mitä lienemme antaneet tälle suurelle joukolle? Mitä polkuja lienevät kaikki nuo jalat sittemmin astelleet? Millä tavalla ovat ne taipumukset ja kyvyt, joita saimme olla mukana kehittämässä, myöhemmin ilmenneet? Missä määrin on lastentarhan toiminta pystynyt antamaan näille taipumuksille ja kyvyille oikean suunnan?”

Alanderin pohdiskelu päättyy nöyrästi apostoli Paavalin sanoihin: ”Niin ei siis istuttaja ole mitään eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.” Jokainen kasvattaja on Jumalan työtoveri, jolla on suuri tehtävä ja vastuu. Kirkkovuodessa vietetään parhaillaan helluntaiaikaa. Se kertoo Pyhän Hengestä, joka tekee työtään keskellämme. Kristittyinä meillä on etuoikeus muistaa: ”Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.”