Kiitospuhe kirkolliskokouksessa

Olen ollut kirkolliskokouksessa 23 vuotta. Sinä aikana olen kuullut monia jäähyväispuheita. Ensimmäinen oli piispa Olavi Rimpiläisen eläkkeelle siirtyminen vuonna 2000. Arkkipiispan puheen jälkeen kukat saatuaan hän totesi lyhyesti: ”Elekee muistako pahalla.” Kirkkoneuvos Risto Voipio puolestaan siteerasi vuonna 2013 virttä 605: Kun täältä erkanen, sen katson voitokseni.

Millä sanoilla luonnehtisin kirkolliskokousvuosiani kirkolliskokousedustajana, kirkkoneuvoksena ja piispana nyt, kun tämä ajanjakso kohdallani päättyy? Kaksi sanaa nousee päällimmäisinä esille.

Ensinnä tulee mieleeni sana ”rikas”. Minulla on ollut etuoikeus saada olla mukana kirkon ylimmässä päättävässä elimessä pitkälti yli kaksi vuosikymmentä. Monenlaisia kirkkomme elämän kannalta tärkeitä asioita on tänä aikana päätetty. Osaltani olen voinut niihin vaikuttaa. Koen tämän kaiken rikkautena siinä kutsumuksessa, joka minulla on ollut kirkossa. Myös monenlaisia hauskoja muistoja jää Turun vuosilta, onhan täällä tutustunut aikamoisiin persoonallisuuksiin.

Toiseksi nousee mieleeni sana ”raskas”. Kirkollinen hallinto on kieltämättä raskasta ja hidasta, mutta varsinaisesti tarkoitan raskaalla sitä, että työskentely on ollut välillä henkisesti raskasta. Sitä se on kokemukseni mukaan ollut varsinkin kirkkoneuvoksena ja piispana. Ymmärrettävästi näihin viranhaltijoihin kohdistuu erityisiä odotuksia ja myös kritiikkiä, aivan oikeutetusti. Mutta raskaalta se välillä on tuntunut, kuten myös viime vuosikymmenen aikana korostunut kahtiajakautuminen. Tässä yhteydessä tekee mieleni erityisesti sanoa kiitos Kirkkohallituksen ja kirkolliskokouksen henkilökunnalle. Toivon, että kirkolliskokouksessa osataan arvostaa riittävästi tätä joukkoa.

Miten evästäisin teitä, jotka jatkatte kirkolliskokouksessa työskentelyä kirkkomme hyväksi? Kaksi sanaa nousee myös tästä kysymyksestä heti mieleeni.

Ensinnä sana ”rohkeus”. Olen elänyt läpi sen muutoksen, joka on yhteiskunnassamme kahdessa vuosikymmenessä tapahtunut suhteessa uskontoon, kirkkoon ja kirkon asemaan. Samoin olen kokenut sen muutoksen, joka on tapahtunut kirkossa ja myös täällä kirkolliskokouksessa. Siksi olkaa rohkeita siinä, että kirkko säilyy kirkkona, että sen identiteetti Kristuksen kirkkona on vahva. Se merkitsee tarvittaessa kulkemista ajan henkeä ja yleistä mielipidettä vastaan. Jumalan sanaan rohkeasti sitoutuneella kirkolla on tulevaisuus.

Toiseksi sana ”rakkaus”. Rakastakaa kirkkoamme, kaikista sen vioista ja puutteista huolimatta. Kokemukseni mukaan kirkkomme on paljon mielikuvaansa ja mainettaan parempi. Huolipuhetta ja ongelmakeskeisyyttä on aivan liikaa. Sen sijaan rakkautta kirkkoa kohtaan ei ole liikaa. Sitä me tarvitsemme ja toivon, että rakkaus toinen toistanne ja kirkkoa kohtaan saisi vallita kirkolliskokouksessa.

Tiedän, ettei tähän aikaan kannata pitää pitkiä puheita. Joten kiitän teitä kaikkia yhteisistä vuosista kirkolliskokouksessa. Ennen kaikkea kiitän hyvää Jumalaa, joka on minut kutsunut kirkkonsa palvelukseen ja antanut mahdollisuuden elää todeksi kutsumustani erilaisissa tehtävissä, myös täällä kirkolliskokouksessa. Ilman Jumalan apua ja voimia en olisi tätä virkaa kyennyt ja jaksanut hoitaa. Siunatkoon ja varjelkoon hän teitä kaikkia ja koko meidän kirkkoamme.