Saarna Voikkaan kirkon 100-vuotisjuhlamesssussa 14.12.2025

Matteuksen evankeliumista 11:11-19

Jeesus sanoi: 
    ”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. Jolla on korvat, se kuulkoon! 
    Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!’ Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!”  

Riemullista juhlapäivää! Saamme tänään juhlia Voikkaan kirkkoa, joka täyttää pyöreät sata vuotta! 

Voikkaa on syntynyt vesistöjen risteyskohtaan. Tehdas on ollut elämän keskus. Sata vuotta sitten maailma oli hyvin toisenlainen. Tehdasta rakentamaan tulleet ensimmäiset “voikkaalaiset” olivat sekalaista, vähävaraista tai jopa köyhää porukkaa läheltä ja kaukaa. Lähes neljännes alueelle muuttaneista tuli naapuripitäjiä kauempaa: naisia ja miehiä virtasi tehtaalle Uudeltamaalta, Hämeestä ja Itä-Suomesta. Mikkelin ja Kuopion läänin alueelta junat toivat maaseudun väkeä paremman elämän toivossa Kymijoen varteen. Tehdas lupasi töitä. Voikkaan ensimmäistä tehdasta rakensi lähes tuhat ihmistä ja majoitusolot olivat kirjavat.  

Yhteiskuntajärjestystä syntyi sitä mukaan, kun julkisia tiloja rakentui. Ensin Yrjönojan koulu ja sitten palokunnan talo. Kirkon tilanne oli Voikkaalla hankala. Kylä kuului Valkelan seurakuntaan, ja kirkko oli kaukana. Joskus jumalanpalveluksia vietettiin Yrjönojan koululla ja palokunnan talolla, mutta rippikoulut olivat Valkealan kirkolla. Kirkolle mentiin jumalanpalveluksiin, mistä valkealaiset eivät oikein tykänneet, sillä tehtaalaiset rikkoivat vanhat istumatavat järjestyksineen. Nuoret parit menivät istumaan yhdessä kirkkoon, eivätkä noudattaneet perinteistä miesten ja naisten puoli- järjestystä. 

1900-luvun alkuvuosina Voikkaan Yrjönojan koululla jumalanpalveluksia järjestettiin satunnaisesti. Sieltä siirryttiin Palokunnan talolle, joka sai toimia “kirkkona” vuodesta 1913. Jumalanpalvelusten yhteydessä kastettiin tehtaalaisperheiden lapset, joita saattoi olla paikalla kymmenkuntakin. Koska ei ollut omaa kirkkoa, ei omaa hautausmaatakaan eikä omaa seurakuntaakaan eli ei siis omaa pappiakaan, niin Valkealan ja Iitin papit vierailivat toimittamassa jumalanpalveluksia.  Voikkaalla järjestettiin kesäaikaan myös jumalanpalveluksia luonnon keskellä ulkona, nykyisen kirkon lähellä.  

Tehdasyhteisö jakaantui kaiken hyvän lisäksi kahden kunnan, kahden läänin ja kahden tuomiokapitulin alueelle. Asioiden eteneminen oli hidasta, mutta tehdasyhteisön ja tehtaan johdon ansiosta Kuusankosken seurakunta alkoi muotoutumaan vähitellen, vaikkei kirkkolaki tuntenut tällaista tapaa perustaa seurakunta tai muuttaa seurakuntajakoa. Senaatti edisti asiaa. 

Kymiyhtiön johtaja ehdotti jo 1914 Kuusankosken seurakunnan perustamista, mutta ratkaisuun päästiin vasta 1919, tehtaan taloudellisen tuen avulla. Osa tämän kehityksen tukemista oli Voikkaan seurakuntatalon rakentaminen. Wolmar Forsbergin suunnittelema rakennus valmistui 1925 ja sen vihkiäisiä vietettiin 13.12.1925. Maalaamattomana seurakuntatalo oli pitkään karun näköinen. Kirkon statuksen se sai vasta 1961, mittavan remontin ja laajennuksen jälkeen, kun Mikkelin hiippakunnan piispa Osmo Alaja suoritti kirkon vihkimisen. Voikkaalaisille seurakuntatalo oli ollut kirkko koko historiansa ajan.  

Tänä päivänä käymme ehtoollisella lähes joka sunnuntai, mutta näin ei ole ollut aina. Voikkaalla ehtoollistilaisuuksia ryhdyttiin järjestämään asukkaiden pyynnöstä 1931 joitakin kertoja vuodessa. Ehtoolliselle piti ilmoittautua henkilökohtaisesti tai puhelimitse (rippikirjoitus). Laki edellytti tätä 1950-luvulle asti, mutta Kuusankoskella siitä luovuttiin jo 1940-luvulla. Voikkaan seurakuntatalon kirkoksi vihkimisen jälkeen ehtoollishetkien määrä kasvoi. 

Tänään saamme yhdessä käydä ehtoolliselle tässä kauniissa kirkossa. Tämän päivän evankeliumi tekstikin on kuultu tässä kirkossa satoja kertoja.  

Johannes Kastaja oli omana aikanaan jokseenkin ristiriitainen persoona. Osa piti profeettana ja osa kylähulluna. Silti Jeesus sanoo, että yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi. Johannes Kastaja oli siis jotakin erityistä.  Hän oli huutavan ääni erämaassa. Ympärillä olleet fariseukset ja lainoppineet eivät pitäneet Johannesta minään, he haastoivat Johannesta ja lopulta hänet teljettiin vankilaan. Miten tällainen henkilö voisi olla kaikkia muita ihmisiä suurempi? 

Jeesus tapasi eläessään ihmisiä, jotka olivat valmiita uskomaan Hänen sanomansa pelastavasta ja armahtavasta Jumalasta. Mutta Hän tapasi myös ihmisiä, jotka eivät uskoneet, mitä Hänellä oli sanottavanaan. Usein lainoppineet olivat jokseenkin omahyväisiä ja tietoisia omasta oppineisuudestaan ja ajattelivat, että he ovat “valittuja”, heitä, joille taivaan portti avautuu kuin taitto-ovi, heittämällä sisään! He ajattelivat, että heidän omavanhurskautensa olisi lippu taivaaseen, eli että oppi, laki ja ihmisen teot olisivat tie taivaaseen. Johannes Kastaja kuitenkin saarnasi tätä vastaan. Myös Jeesus puhui toisenlaisesta ihmisjoukosta, syntisistä, jotka pääsisivät taivaan portista sisään, jopa varmemmin kuin oppinut fariseus. Jeesuksen opetus oli ennen kuulumatonta! Pelastus ei ollut omavanhurskautta, oppineisuutta, lakia tai tekoja vaan se oli lahja-armoa, Jumalan lahjaa, jonka sai ottaa vastaan uskomalla Jeesuksen sanoman. Se oli jotakin aivan uudenlaista opetusta! 

Johannes oli siis suurin naisesta syntynyt, ihminen, joka ei vielä ollut sisällä taivasten valtakunnassa, mutta joka aika varmasti oli matkalla sinne. Toisaalta, kristityt, jotka olivat jo päässeet perille, olivat suurempia kuin kukaan maanpäällä, Taivasten valtakunnan kansalaisista. Se joka on perillä, on jo saanut kokonaan uuden identiteetin, uuden asuinsijan ja se, joka on matkalla, on kyllä kutsulistalla, mutta edelleen matkalla. Tilanne on hieman samanlainen kuin jos olisi saanut työpaikan Voikkaan tehtaalta ja olisi matkalla, mutta vasta perillä voisi sanoa olevansa voikkaalainen.  

Jeesus on aika inhimillinen puheessaan. Kukapa ei olisi kuullut sukupolvista moitetta! Miten teidän kanssanne oikein pärjää? Matteuksen evankeliumissa Jeesuskin moittii oman aikansa ihmisiä: ”Voi tätä epäuskoista ja kieroutunutta sukupolvea! Kuinka kauan minun vielä on oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? (Matt.17:17). Voin vain kuvitella, kuinka turhautunut Jeesus ajoittain oli! Tänäkin päivänä kuulemme usein, kuinka nykyaika ja -sukupolvi ovat sellaista ja tällaista. Joten moitteessa ei sinänsä ole mitään uutta.  

Kun jokin muuttuu, ihminen on yleisimmin muutosvastainen. Aika usein kuulee, että ennen kaikki oli paremmin. Kaikki tuttu on turvallisempaa, jotenkin ehkä luotettavampaakin, tunnetaan tavat eikä mikään muutu. Muutos on aina jollakin tasolla vaikea. Joudumme usein myös tarkistamaan osaa asennettamme.  

Päivän evankeliumitekstissä Jeesus haastaa kuulijoiden ennakkoasenteita. Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä! Ihmisillä tuntui olevan tietynlainen käsitys, millainen on pyhä tai oppinut ihminen. Jotta olisi kelvollinen näille ihmisille, pitäisi toimia odotusten mukaisesti. Jeesusta pidettiin suurena profeettana ja hänen odotettiin pitäytyvän oppineen roolissa, kaukana tavan syntisistä. Hän tekikin aivan päinvastoin! Hän eli syntisten joukossa, söi samalta yhteiseltä lautaselta, jakoi saman viinikannun ruokapöydässä. Hän toimi täysin odottamattomalla tavalla. Jeesus totisesti toi muutoksen totuttuun! 

Myös täällä Voikkaalla jouduttiin odottamattoman eteen, kun Voikkaan paperitehdas hiljeni vuonna 2006. Oli keksittävät uusia tapoja elää, tulla toimeen uusilla tavoilla. Vaikka muutos on aina kipeä, siinä piilee myös voima. Jeesuksen vertauksessa odottamattomasta tuleekin siunaus, jotakin hyvää. Kylän hiljeneminen Voikkaalla oli kova isku, mutta täällä te edelleen elelette ja olette! Elämä on varmasti muuttunut, mutta se on jatkunut, erilaisena. Voikkaalaiset ovat tunnettuja vahvasta identiteetistään ja yhteishengestään. Kun Yleisradiossa kyseltiin vuonna 2013 mitä se voikkaalaisuus oikein on, vastaus kuului – Voikkaalaisuus on kieltä ja mieltä. Voikkaalaiset ovat myös aktiivista porukkaa. (YLE 12.4.2013) 

Tämä kansa ja tämä seutukunta on selvinnyt monesta. Sata vuotta sitten elämä oli erilaista. Moni asia on siitä muuttunut. Elämä oli erilaista ennen tehtaan sulkemista ja sen jälkeen. Mutta kaiken keskellä on luotettu Jumalaan ja Hänen pysyvään sanaansa. Vaikka elämä ympärillä muuttuu, Jumalan sana pysyy ja tähän kauniiseen kirkkoon on tultu sanankuuloon jo parin sukupolven ajan. Sitä ennen oltiin koululla, paloasemalla ja pihamaalla. Voi olla, että tulevaisuus tuo muutoksia tullessaan, mutta meillä on pysyvä kutsu taivasten valtakunnan perillisiksi, Jumalan lapsiksi. Se on syvin identiteettimme ja syvin elämämme perusta myös kaikkien muutosten keskellä. Niin on ollut meitä edeltävien sukupolvien aikana ja niin tulee olemaan myös meidän jälkeemme. Me elämme juuri nyt, juuri tässä hetkessä ja me saamme iloita ja kiittää juuri tänään. 

Piispa Mari Parkkinen