Etelä-Karjalan Pipliaseuran 200-vuotisjuhla

”Kylle se kwle Somen kielen ioca ymmerdä Kaikein mielen” (Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkien mielen). Tämä teksti on Viipurin luterilaisen Pietari-Paavalin kirkon edustalla olevan Mikael Agricolan patsaan jalustassa.

”Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkien mielen.” Tällä rukouskirjansa esipuheen säeparilla Agricola puolustaa äidinkielen asemaa. Hänet tunnetaankin suomen kirjakielen isänä, jonka ansiot ovat kiistattomat. Kuitenkaan Agricola ei ollut kiinnostunut suomen kielestä sen itsensä vuoksi, vaan siksi, että Jumalan sana saataisiin kansan ulottuville sen omalla kielellä. Tämä oli reformaation keskeisiä painotuksia. Sen seurauksena syntyi suomen kirjakieli, suomalaiset oppivat lukemaan ja luotiin pohja suomalaiselle sivistysyhteiskunnalle. Mikael Agricola on patsaansa ansainnut tänne koulukaupunkiinsa Viipuriin.

Jotta uskonpuhdistuksen periaate jokaisen oikeudesta lukea Jumalan sanaa omalla äidinkielellään toteutuisi, tarvittiin lukutaidon lisäksi Raamattuja. Käännös- ja painotyö oli hidasta ja vaivalloista. Kirjoista tuli kalliita, esimerkiksi 1700-luvun lopulla Raamattu maksoi 15–20 riikintaaleria, mikä vastasi hyvän hevosen hintaa. Käytännössä Raamatut olivat pappien ja varakkaiden kirjoja, joita ei löytynyt joka kodista. Virsikirja oli Raamattua huomattavasti yleisempi. Toki hyvin sekin hoiti tehtäväänsä niin Jumalan sanan levittäjänä kuin sivistyksen ylläpitäjänä.

Länsi-Euroopan mittapuun mukaan Suomi oli Raamattujen julkaisemisen kehitysmaa. Raamattua tai Uutta testamenttia oli 1800-luvun alussa levitetty vain alle 30 000.  Suomen väkiluku oli tuolloin miljoona. Tuskin joka kymmenennessäkään kodissa oli Raamattu.

Käänne Raamattujen saatavuudessa tapahtui 1800-luvun alussa. Suomeen perustettiin englantilaisen esikuvan mukaan Suomen Pipliaseura vuonna 1812. Lontoossa vuonna 1804 perustettu English and Foreign Bible Society (Englannin ja Ulkomaiden Raamattuseura) oli asettanut tavoitteekseen Raamattujen julkaisemisen ja levittämisen koko maailmaan niin, että pyhä kirja olisi tarjolla jokaisessa perheessä.

Suomeen lähetetty skotlantilainen John Paterson onnistui vakuuttamaan Suomen kirkon johdon Pipliaseuran työn tarpeellisuudesta. Paterson sai tukijoikseen kirkon ja yhteiskunnan vaikuttajia aina maaherroista ja arkkipiispasta aina kenraalikuvernööriin ja keisari Aleksanteri I:en saakka. Nyt alkoi tapahtua.

Pian kuitenkin huomattiin, ettei Turussa perustettu Suomen Pipliaseura pysty yksin huolehtimaan koko maan raamattutarpeista. Englantilaisen esikuvansa ja sen strategian mukaisesti toiminta ulotettiin maakuntiin ja niiden kaupunkeihin jo varhaisessa vaiheessa. Paikallisten ja maakunnallisten seurojen oli tarkoitus levittää sekä Raamattuja että aatetta ja hankkia varoja seuratoiminnalle. Paikallisseuroihin toivottiin edustajia sekä maallisesta että kirkollisesta hallinnosta, liike-elämästä ja lähiseutujen talonpojista.

Vuonna 1818 Suomeen perustettiin lähes samoihin aikoihin seitsemän alueseuraa Kuopioon, Vaasaan, Ouluun, Porvooseen, Hämeenlinnaan, Viipuriin ja Poriin. Viipurin Pipliaseuran perustamiskokous pidettiin raatihuoneella 20.4.1818. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Viipurin läänin maaherra ja ritari Carl Walleen. Muissakin seuroissa maaherrat olivat aktiivisia. Pipliaseura ja sen haaraosastot olivat syntyessään valtiovallan kärkihanke. Raamattu oli parasta valistusta kansalle. Samalla kun Raamattu saavutti kansan, se vaikutti herätysliikkeiden voimistumiseen, kansallisuusaatteeseen sekä syvästi maamme koko kulttuurihistoriaan.

Uusi koko Raamatun painos julkaistiin Suomessa vuonna 1817. Vuoteen 1826 mennessä Pipliaseura oli painattanut 28 000 Uutta testamenttia ja 19 250 koko Raamattua. Se on enemmän kuin edeltävinä vuosisatoina yhteensä. Seuran tavoite saattaa Raamattu jokaiseen suomalaiseen kotiin saavutettiin tilastollisesti 1920-luvulla eli sadassa vuodessa.

Niin pian kuin Suomen Pipliaseuran maakunnalliset ”apuseurat” olivat syntyneet, päätti John Paterson tehdä tarkastusmatkan niille paikkakunnille, joissa niitä oli. Matka tapahtui kesällä 1819. Matkan loppupuolella syyskuussa hän saapui Viipuriin. Siellä hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Huomasin että seura oli perustettu ja että sen vaikutus lupasi tulla hyvin hyödylliseksi.” Sitten Paterson palasi Pietariin, jossa hän kirjoitti: ”Siten olin saanut toteutetuksi mitä olin kauan suunnitellut: pipliaseura-asia Suomessa oli täydellisesti järjestetty sijoittamalla toimintakykyisiä apuseuroja kaikkiin vaikutusvaltaisiin keskuspaikkoihin, joista raamattuja voitiin levittää kaukaisimpiinkin kyliin ja taloihin ja joista niitä on siten levitetty.”

Viipuri oli yksi Patersonin mainitsemista vaikutusvaltaisista keskuspaikoista. Siksi tänään on erityinen ilo saada viettää Viipurin Pipliaseuran, nykyisen Etelä-Karjalan Pipliaseuran 200-vuotisjuhlaa sen perustamiskaupungissa. Raamattulähetys on mitä suurimmassa määrin ekumeeninen, kirkkoja yhdistävä tehtävä. Kirkkojen työn perustana ja lähtökohtana on Jumalan sana. Raamattu yhdistää kristittyjä kaikkialla maailmassa ja eri tunnustuskuntien välillä. Siksi on ilo, että tässä juhlassa on edustettuina eri kirkkokuntia. Tänään on syytä kiitokseen siitä työstä, jota Etelä-Karjalan Pipliaseura on jo kahden vuosisadan ajan tehnyt raamattulähetystyön hyväksi niin kotimaassa, Venäjällä kuin koko maailmassa. Sillä on ollut siunaus mukanaan. Parhaimmat onnittelut juhlivalle yhdistykselle!

Minulle tähän juhlaan liittyy myös henkilökohtainen ilonaihe. Etelä-Karjalan Pipliaseuran työn ovat mahdollistaneet lukemattomat vastuunkantajat ja tukijat kahdensadan vuoden aikana. Tähän joukkoon kuuluu myös isäni Auvo Häkkinen, jolle toiminta niin Etelä-Karjalan Pipliaseurassa kuin Suomen Pipliaseurassa oli tärkeää. Kolmekymmentä vuotta sitten isäni johti matkaa Lappeenrannasta 170-vuotisjuhlille Viipuriin. Väkeä oli tuolloin laivalastillinen.

John Patersonin arvio Viipurin Pipliaseurasta parinsadan vuoden takaa osui oikeaan: ”sen vaikutus lupasi tulla hyvin hyödylliseksi”. Toiminta on tuottanut hyvää hedelmää ja ollut hyvin hyödyllistä. Kuitenkin työ jatkuu ja tarve Jumalan sanan levittämiselle on olemassa. Yhä edelleen ihmiset Suomessa, Venäjällä ja eri puolilla maailmaa kysyvät, miten löytäisivät tien hyvään elämään, niin tässä ajassa kuin iankaikkisuudessa. Raamattulähetys merkitsee evankeliumin ilosanoman välittämistä muun muassa raamatunkäännöstyön, raamattujakelujen ja lukutaitotyön kautta. Lukutaito on avain parempaan huomiseen. Se luo toivoa ja vahvistaa uskoa, niin ihmisen omiin mahdollisuuksiin kuin Jumalaan ja tämän rakkauteen.

Hyvät juhlavieraat. Mikael Agricolan patsas Pietari-Paavalin kirkon edustalla muistuttaa Jumalan sanan keskeisyydestä. Agricolan mukaan erityisesti pappien tehtävänä oli rukoilla ja pitää esillä Jumalan sanaa. ”Joska se Jocapeiue prucataisin ette Bibliast iotaki luetaisin” (Jospa päivittäin tapana pidettäisiin, että Raamatusta jotakin luettaisiin). Näin Agricola opastaa pappeja Psalttarin esipuheessa. Hänen neuvonsa on ajankohtainen jokaiselle kristitylle. ”Jospa päivittäin tapana pidettäisiin, että Raamatusta jotakin luettaisiin.” Etelä-Karjalan Pipliaseuran työ haastaa meitä Jumalan sanan äärelle ja kutsuu tukemaan raamattulähetystä, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus lukea Jumalan sanaa omalla äidinkielellään.