Lahdessa 22.2.2022

Vuoden 1680 alkupuolella 21-vuotias italialainen Luigi Ferdinando Marsigli ankkuroi laivansa keskelle Bosporinsalmea Istanbulin ulkopuolelle. Jo kauan oli tiedetty, että Mustameri virtaa ulos Bosporinsalmen kautta kohti länttä Marmarameren ja Dardanellien läpi saavuttaakseen vähitellen Välimeren. Marsigli oli kauan aavistellut, että meren uumenissa piili jotain salaperäistä. Hän halusi selvittää, miten meri todella käyttäytyi. Siksi hän heitti luotiliinan laivan reelingin yli. Katsoessaan mereen hän näki, miten virta sai ankkuriköyden kiristymään, kun se kiskoi laivaa mukanaan lännen suuntaan. Marsigli antoi luotiliinan upota yhä syvemmälle. Hän oli kiinnittänyt liinaan tasaisin välein valkeiksi maalattuja korkkeja. Kun hän kelasi luotiliinaa ulos, hän näki miten Mustastamerestä tuleva virtaus painoi merkkejä länteen päin. Täsmälleen niin hän oli odottanut.

Mutta kun Marsigli odotti tähystäen innokkaasti reelingin yli, hän näki äkkiä sen, mitä oli aavistellut. Merkit, jotka hän oli kiinnittänyt kauimmaksi luotiliinaan ja jotka nyt välkkyivät meressä kaikkein syvimmällä, alkoivatkin liikkua päinvastaiseen suuntaan. Luotiliina muodosti kaaren: pinnalla se taipui länteen, kohti Välimerta, mutta syvemmällä alhaalla se kääntyi kohti itää, Mustallemerelle päin.

Bosporinsalmessa kulki kaksi virtaa. Ylempi virtaus oli kaikkien näkyvissä, sen saattoi havaita paljain silmin. Sen alla oli kuitenkin syvyydessä vastavirta, joka kulki Välimerestä Mustaanmereen. Mutta Marsigli ei tyytynyt pelkkään kokeeseen luotiliinalla. Kun hän oli päässyt perille asiasta, hän otti vesinäytteistä merestä eri syvyyksiltä. Silloin hän teki vielä uuden löydön: alemman virtauksen vesi oli sakeampaa ja suolaisempaa kuin pintavirtauksen. Kokeensa kautta Marsigli sai selville enemmän kuin oli aavistanutkaan. Merivirtoja ei aiheuttanutkaan painovoima, niin kuin maalla virtaavissa joissa, vaan paine-ero. Raskaamman Välimerestä tulevan veden liike veti pinnalla olevan kevyemmän veden liikkeelle päinvastaiseen suuntaan. (Peter Halldorf: Sielun juuri. Kirjapaja 2006. Sivut 26-27).

Miksi olen näin pitkään kertonut iltahartaudessa vuosisatoja vanhasta tapahtumasta? Siksi, että Marsiglin alavirtaus on jotakin, millä usein on vastineensa inhimillisessä elämässä sekä yksilön että yhteisön tasolla, niin politiikan, kulttuurin kuin uskonnonkin alueilla.

Aikamme minäkeskeisyyden, pinnallisen mediakulttuurin ja markkinoiden valtava ylävirta johtaa meidät kovin helposti harhaan, yksilöinä ja kirkkona. Valinnan vaihtoehtoja ei näytä juurikaan olevan: jos emme halua jäädä avuttomina jälkeen, on paras sopeutua, hypätä mukaan pintavirran vietäväksi. Monesti meidän kirkollinen elämämme ja vastauksemme ajan haasteisiin näyttävät jäävän tämän pintavirran mukaisiksi. Keskitymme tämänpuoleisiin, sinänsä tärkeisiin pinnalla ja julkisuudessa oleviin asioihin, mutta samalla unohdamme tärkeimmän. Vanhan Kristinopin mukaan ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.” (KO 1).

Kirkkona meidän ei pidä langeta pintavirtausten vietäväksi, sillä se johtaa harhaan ja jättää myös ihmisten kaipauksen vaille täyttymystä. Vasta kun pääsemme kosketuksiin alavirtauksen kanssa, käy ilmeiseksi, että kaikki onkin jotakin aivan muuta kuin se pinnalta katsoen näyttää olevan. Kenties Marsiglin löytö ei ole missään niin paikkansa pitävä kuin uskonnon maailmassa. Kirkon on olennaista tunnistaa ja muistaa syvien pohjavirtausten olemassaolo pinnallisen ajan ja yhteiskunnan keskellä. Siksi meidän on muistettava se syvä kaipaus, joka ihmisillä on Luojansa yhteyteen, tarve löytää elämän perimmäinen merkitys, turva ja toivo.

Marsiglin havainto koskee myös yksilöä. Viimeiset kaksi vuotta ovat osoittaneet, kuinka haurasta ja epävarmaa on ihmisen elämä. Pieni näkymätön virus panee koko maailman sekaisin. Koronapandemian lisäksi huoli sodasta on kasvanut. Miten käy Ukrainalle, Euroopalle, Suomelle, meille? Hyvin usein oma elämämme on pintavirtauksissa purjehtimista ja niiden keskellä kamppailua. Mutta kriiseissä, huolten ja pelkojen, sairauden ja kuoleman edessä emme löydä tämän ajan pintakuohuista ja muotivillityksistä elämäämme merkitystä, turvaa ja toivoa.

Tarvitsemme enemmän kuin tämä aika pystyy antamaan. Tarvitsemme syvien uskon pohjavirtausten vakautta ja levollisuutta. Tarvitsemme Jeesusta, joka sanoo: ”Ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.” (Matt. 9:2) Tarvitsemme Jumalaa, joka antaa tulevaisuuden ja toivon (Jer. 29:11). Tarvitsemme Jumalaa, joka lupaa: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret.” (5. Moos. 33:27). Tämän lupauksen varaan saamme tänäänkin jäädä turvallisin mielin. Hän sanoo: ”Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.” (Hepr. 13:5).