Puhe 10.9.2026 Diakoniatyöntekijöiden päivillä Hämeenlinnassa  

Hyvät kristillisen rakkauden työntekijät, 

Minulta kysytään aika ajoin, mitä diakonia tarkoittaa. Teille erittäin tuttu Kirkkojärjestyksen 24 pykälä sanoittaa sen mielestäni selkeästi: diakonia on kristilliseen rakkauteen perustuvaa avun antamista erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei auteta muulla tavoin. Diakonia on siis läsnä siellä, missä hätä on suurinta, ja se kohdistuu erityisesti niihin, jotka muuten jäisivät ilman apua.

Lapsiperheköyhyys koskettaa jo joka yhdeksättä lasta. Taloudellinen ahdinko heijastuu väistämättä diakoniatyön arkeen. Yhä useampi perhe tarvitsee taloudellista tukea saadakseen ruokaa pöytään. Yhä useammalle lapselle erilaisissa tilaisuuksissa oleva maksuton ruokailu on perustarpeiden kannalta välttämätön. Viime vuonna koko maassa diakonia-avustuksia jaettiin yli 10,6 miljoonan euron edestä. Tämän lisäksi jaettiin ruokakasseja koko maassamme lähes 160 000 kappaletta.

Lapsiperheköyhyyden kasvaminen on vain yksi lukuisista ilmiöistä, joiden vaikutukset heijastuvat kirkon diakoniatyöhön. STEA-rahoitusten rajut leikkaukset tulevat heijastelemaan suomalaisten arkeen, samoin valtion budjettiriihen vaikutukset. STEA-rahoituksen leikkaukset vaikuttavat niihin liittoihin, jotka ovat tukeneet erityisesti heikossa asemassa olevia. Muun muassa kehitysvammaliitto on lakkautusuhan alla. Kehitysvammaliiton toiminta auttaa satojatuhansia kehitys- ja puhevammaisia ihmisiä ja selkokielen käyttäjiä. Yhä useampi ihminen jää ilman apua. Yhä suurempi joukko tarvitsee kirkon diakoniatyötä.

Kirkon on kirkkaasti puhuttava sen puolesta, että ketään ei jätetä kyydistä. Meidän tehtävämme on myös pitää ääntä, jos näyttää siltä, että poliittiset päätökset ovat johtamassa tilanteeseen, jossa heikoimmat putoavat kyydistä. Jokainen ihminen on arvokas ja jokaisella on oikeus hyvään elämään.

Polarisaation kasvaminen huolestuttaa, emmekä me täällä kirkossakaan ole siitä syrjässä. Monenlaiset huolestuttavat uutiset vyöryvät silmiemme edessä ja täyttävät mielemme ja saattavat heikentää turvallisuuden tunnettamme. Kaiken epävarmuuden keskellä toivon ylläpitäminen voi tuntua sanahelinältä ilman katetta. Saattaa tuntua siltä, että toivo on katoamassa.

Filosofi Immanuel Kant ajatteli, että toivoon liittyy vahvasti toimijuus. Ihmisen tulee olla valmis tavoittelemaan muutosta ja tahto muutokseen antaa toimintaan toivoa. Toivo nousee siitä, että asioihin voidaan vaikuttaa. Ja vielä vahvempi toivon kokemus syntyy siitä, että yhteinen toiminta mahdollistaa muutoksen. Poliittiset päätökset eivät ole vain päätöksiä, vaan ne osuvat

ihmisten elämään; avustajan evääminen heikentää liikuntavammaisen elämänlaatua ja lapsiperheiden tukien leikkaaminen vaikuttaa siihen, mitä illalla syödään.

Diakoniassa ei ole kyse yhteiskunnallisista ilmiöistä, vaan ihmisistä hädän ja kriisin keskellä. Jokainen kohtaaminen, jossa ihminen tulee nähdyksi, kuulluksi ja autetuksi, on merkityksellinen. Myös ne kohtaamiset, jossa ihmisen kaikki toiveet eivät tule vastatuiksi, on tärkeä. Se on diakonian perustehtävän äärellä olemista. Se on myös toivon näköalapaikka. Siellä missä on ihmisiä, on myös mahdollisuus kohtaamisille ja muutokselle. Arkkipiispa Desmond Tutu on sanonut: “Toivo on kyky nähdä, että huolimatta kaikesta pimeydestä, on olemassa myös valoa.”  Toivo nousee siis olemassa olevan kriisin keskeltä. Vaikka tilanne näyttää vaikealta, vielä on jotakin, mitä voimme tehdä. Toivo on siis tekoja, ei vain puhetta. Ja juuri sitä on diakonia. Tekoja. Toivo on muutosta ja se on jatkuvasti läsnä diakonian arjessa.

Diakoniatyön kulmakivi ovat Jeesuksen sanat: Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne (Matt. 25:35). Näissä sanoissa on myös lähimmäisen rakkauden ydin ja meidät on kirkkona kutsuttu elämään nämä sanat todeksi.

Kiitos siis sinulle, joka päivittäin työssäsi kohtaat ihmisiä, kuulet ja näet heidät ja mahdollistat paremman arjen. Kiitos sinulle, joka et menetä toivoasi, vaikka muut eivät enää uskoisi muutokseen. Kiitos sinulle, joka jaksat kuunnella, vaikka päiväsi on ollut pitkä ja siinä on ollut tunteita laidasta laitaan. Ja kiitos, että kaiken keskellä pidät huolta itsestäsi, omasta hyvinvoinnistasi ja rajoistasi. Kiitos sinulle kristillisen rakkauden työstäsi.

Piispa Mari Parkkinen