Turussa 29.9.2022

Kokoontuessamme vuosi sitten Tampereella emme olisi arvanneet, millaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa jatkamme teologista dialogia Suomen ortodoksisen kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välillä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuonut sodan Eurooppaan ja lähelle meitä. Turusta on linnuntietä Kiovaan sama matka kuin Utsjoelle. Tosin Ukrainassa on sodittu jo vuodesta 2014 lähtien, vaikka usein emme sitä muista.

Traagisella tavalla sota on särkenyt myös kirkkojen välisiä yhteyksiä ja luonut uusia jakolinjoja. Se on kuitenkin samanaikaisesti yhdistänyt kirkkoja vastustamaan sotaa ja väkivaltaa. Esimerkiksi maassamme kolmen kirkkokunnat piispat rukoilivat yhdessä toukokuussa Ukrainan puolesta ja tuomitsivat Venäjän aloittaman sodan ja vetosivat rauhan aikaansaamiseksi (9.5.2022). Arkkipiispat Luoma ja Leo torjuivat Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan heinäkuussa (29.7.2022) Venäjän hyökkäyssodan puolustamisen uskonnollisin perustein. ”Venäjän käymän laittoman hyökkäyssodan puolustaminen uskonnollisin perustein on uskonnon hyväksikäyttöä: se on eettisesti väärin, rikkoo yhteyttä idän ja lännen välillä sekä ennen muuta vahingoittaa ihmistä”, arkkipiispat kirjoittivat.

Ukraina tarvitsee tukemme. Kirkkojen yhteinen toiminta sotaa vastaan ja rauhan puolesta on tärkeää. Sota on muuttanut suomalaisten maailmankuvaa. Sodan pelko on noussut korkeimmalle sitten kylmän sodan ajan, kertoi kaksi kuukautta sitten (2.8.2022) Ylen vuotuinen Suomalaisten pelot ja haaveet -tutkimus. Vastaajista 47 % oli erittäin huolissaan sodasta ja sodan uhasta. Miten meille käy? Toistaako historia itseään ja joutuuko maamme sotaan? Jännitteet ja turvallisuusuhat ovat lisääntyneet rajoilla ja Itämerellä. Lisäksi sodan – vaikka meillä ei ole mitään välitöntä uhkaa – seuraukset koskevat jokaista jo nyt. Kuinka paljon viime aikoina onkaan uutisoitu talouskriisistä, energian riittävyydestä, sähkön hinnasta, elintarvikkeiden ja ylipäänsä elinkustannusten noususta, huoltovarmuudesta jne. Eikä aiemmat huolenaiheet, kuten koronapandemia ja ilmastokriisi, ole hävinneet minnekään. Epävarmuus tulevaisuudesta on kasvanut voimakkaasti.

Tällaisessa tilanteessa aloitamme kirkkojemme välisiä XVII oppikeskusteluja teemasta Pelastus vanhurskauttamisena ja jumalallistumisena. Onko tämä relevanttia nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa? Venäjän ortodoksisesta kirkosta kerrotaan 1900-luvun alun vuosina: Kun maassa alkoi vallankumous, piispat pohtivat kokouksessaan stolan väriä. En tiedä kertomuksen todenperäisyyttä, mutta siitä huolimatta voi kysyä, näinkö mekin toimimme. Kärjistetysti: Ihmiset pelkäävät sotaa ja me pohdimme vanhurskauttamista ja jumalallistumista.

Kysymys on aiheellinen. On olennaista huomata ihmisten odotukset kirkkoja kohtaan. On tärkeää tunnistaa ihmisten tarpeet turvasta ja toivosta. Ratkaisevaa on se, miten seurakunnissa toimitaan ihmisten kanssa ja rinnalla monien huolien ja pelkojen keskellä sekä annetaan apua ja tukea. Diakonian, sielunhoidon sekä lapsi- ja nuorisotyön tarve on kasvanut. Suomalaisessa yhteiskunnassa kirkoilla on luonteva tehtävä henkisen kriisinkestävyyden vahvistajana. Seurakuntien arkinen työ merkitsee henkisen huoltovarmuuden ylläpitämistä. Kirkon perussanoma on toivoa, turvaa ja rohkaisua tuovaa. Sille on nyt kysyntää.

Tämä ei ole kuitenkaan vastakohta sille, että kirkkoina työskentelemme yhdessä uskomme peruskysymysten äärellä. Pikemminkin se auttaa meitä etsiytymään entistä syvemmälle uskon perusteisiin. Se on tarpeen, jotta voimme ammentaa yhteisestä uskosta ja kristillisestä traditiosta sitä lohtua ja toivoa, jota nykyihminen kipeästi tarvitsee. Se on tarpeen, jotta kirkoissamme kuuluisi kirkkaana sanoma ihmisiä rakastavasta Jumalasta.

Evankeliumin sanoma pelastuksesta, ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta on vapauttava voima. Se on rohkaissut ihmisiä ahdistusten ja huolten keskellä. Se on kantanut ja motivoinut kristittyjä ja kirkkoja toimimaan tämän maailman puolesta. Evankeliumi vapauttaa palvelemaan. Se johtaa kuuliaisuuteen, pyrkimykseen seurata Kristusta ja elää Jumalan tahdon mukaisesti. Se johtaa työhön lähimmäisten hyväksi, luomakunnan parhaaksi ja tulevaisuuden puolesta. Kun oppikeskusteluissa syvennymme uskomme ytimen äärelle, teemme sen ihmisten ja maailman parhaaksi.

Siunatkoon hyvä Jumala nyt alkavat XVII oppikeskustelumme.