Lähetyssihteerien ja -teologien opintomatka

 

Kuinka rakastankaan sinun lakiasi!
Kaiken päivää minä sitä tutkin.
Sinun käskysi ovat alati ohjeenani,
ne tekevät minut vihollisiani viisaammaksi.
Olen oppineempi kuin kaikki opettajani,
kun tutkin sinun liittosi säädöksiä.
Olen viisaampi kuin kansan vanhimmat,
kun noudatan sinun säädöksiäsi.
Pahan poluille en jalallani astu,
minä tahdon totella sinun sanaasi.
Sinun päätöksistäsi en poikkea syrjään,
sillä sinulta minä olen oppini saanut.
Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi!
Ne maistuvat hunajaa makeammilta.
Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä.
Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä!

(Ps. 119: 97-104)

Tämän viikon psalmi on katkelma Raamatun pisimmästä psalmista. Psalmissa 119 on kaikkiaan 176 jaetta. Suomenkielisestä tekstistä ei avaudu se konstikas, runollinen hepreankielen rakennelma, johon psalmi perustuu.

Hepreassa on 22 kirjainta. Psalmi on tehty siten, että kahdeksan ensimmäistä jaetta alkaa kukin ensimmäisellä kirjaimella, kahdeksan seuraavaa toisella kirjaimella jne. Näin kaikki 22 kirjainta on aloittanut kukin kahdeksan jaetta. Tästä tulee yhteensä 176 jaetta (8×22=176).

Mitenkään lukijaystävällinen psalmi ei ole. Helposti tulee mieleen, että muodollisen taidokkuuden tavoittelu on johtanut sanoman iskevyyden heikkenemiseen. Silti psalmin ydinsanoma on erittäin tärkeä. Se kertoo Jumalan sanan merkityksestä ihmisen elämässä.

Kristitylle Jumalan sana määrää koko elämää. Psalmintekijä käyttää Jumalan sanasta eri ilmaisuja: sana, laki, käsky, oikeus, todistus, säädös, asetus, lupaus. Aina on kyse samassa todellisuudesta, Jumalan tahdosta. Siihen me olemme kaikessa elämässämme sidotut.

Jumalan sana opettaa meitä elämään oikein. Se antaa elämänviisautta, jota jokainen tarvitsee. Se ei edellytä suurta älykkyyttä tai viisautta, yksinkertainenkin pystyy sen nojalla tekemään oikeita ratkaisuja, kunhan tottelee sanaa. Toisaalta viisainkin eksyy ilman Jumalan sanaa, sillä sydämen viisaus ja oikean elämän taito eivät ole otettavissa älyn avulla. Jumalan sana on sydämen asia.

Jumalan sana, varsinkin silloin kun se käsitetään ensi sijassa käskyiksi, tuntuu kuin aidalta, todellisen elämän esteeltä. Usko tuntuu olevan pelkkiä kieltoja ja määräyksiä. Näitäkin Jumalan sanassa on. Jumalan laki on elämän oma laki. Se suojelee elämää. Kestävät eettiset tienviitat ovat kymmenessä käskyssä, rakkauden kaksoiskäskyssä ja kultaisessa säännössä. Niiden tarkoitus on suojella elämää ja luoda edellytykset turvalliselle yhteiselämälle.

Psalmin keskeisin sanoma ei kuitenkaan ole hyvässä elämässä ja etiikassa. Jumalan sanan tärkein merkitys ei liity oikean elämäntavan, moraalin tai arvojen alueelle. Kristinuskon symbolina eivät ole koskaan olleet Mooseksen laintaulut, kymmenen käskyä. Symbolina on aina ollut risti. Se on Kristuksen merkki. Risti kertoo Jumalasta, joka välittää. Risti on merkki armosta ja anteeksiantamuksesta.

Ristinkuolemallaan Jeesus on sovittanut syntimme ja antaa ne anteeksi. Luojalleen ihminen kelpaa sellaisena kuin on, Jeesuksen pelastustyön tähden. Kristuksen ainutkertainen teko ristinpuulla korjaa ihmisen rikkinäisyyden. Tästä Jumalan sanan rikkaudesta, sen suloisesta hunajasta me saamme tänä aamuna elää ja siitä kiittää. Tätä Jumalan sanaa meidät on kutsuttu välittämään tähän maailmaan sanoin ja teoin.

Hyvät työtoverit. Olen usein pohtinut sitä, mitä me Suomen evankelis-luterilaisena kirkkona ja sen työntekijöinä voimme oppi sisarkirkoltamme Inkerin kirkolta. Mielessäni on kaksi asiaa, jotka liittyvät samalla vahvasti psalmin 119 korostuksiin.

Ensinnä Inkerin kirkko ei ole uusi kirkko. Sillä on neljän vuosisadan historia. Ateistisessa neuvostoyhteiskunnassa se joutuu puristuksiin ja kääntymään sisäänpäin ulkoisten edellytysten kutistuessa olemattomiin. Tämä traaginen seitsemän vuosikymmenen vaihe oli tuhota koko kirkon. Mutta näin ei tapahtunut, sillä ulkoisten paineiden keskellä kirkko jäsenineen kääntyi hengellistä ydintään kohti. Se piti kirkon hengissä ja mahdollisti nousun ja kasvun. Entisen Neuvostoliiton kirkoilla on hallussaan uskon perinteitä ja aarteita, joista lännen kirkoilla olisi paljon opittavaa. Yksi tällainen on Jumalan sanan arvostaminen ja sille sen paikan antaminen kirkon ja kristityn elämässä, joka Jumalan sanalle kuuluu.

Toiseksi työssään Inkerin kirkko kohtaa uskonnosta vieraannetun, hengellisessä tyhjiössä eläneen väestön. Tilanne on sama kuin monien nuorten kirkkojen työ, jossa eletään missionaarisessa tilanteessa. Kirkon on välitettävä evankeliumi ihmisille, jotka eivät ole kuulleet siitä mitään ja joilla on ylipäänsä uskonnosta ja hengellisyydestä hyvin vähän tietoa ja kokemusta tai jopa virheelliset ja vääristyneet käsitykset. Yhä enemmän myös me Suomessa elämme lähetystilanteessa. Jo yksin tilastollisesti maassamme on yli miljoona sellaista ihmistä, jotka eivät kuuluu mihinkään uskontokuntaan. Tehtävämme on välittää evankeliumin sanoma heille, jotka eivät ole koskaan olleet tai eivät enää ole kristittyjä. Inkerin kirkossa on ymmärretty, ettei lähetys ole kirkolle vaihtoehto vaan elinehto. Sitä lähetys on myös meidän kirkollemme.