Kirkonseudun vieraskolumni 11.4.2023

Suomalaisten ylikulutuspäivä sijoittuu maaliskuun loppuun. Se tarkoittaa, että olemme laskennallisesti kuluttaneet kolmessa kuukaudessa osamme maapallon uusiutuvista luonnonvaroista tältä vuodelta.

Laskennallisuus tarkoittaa, että luonnonvarojen kulutusta arvioidaan suhteessa maapallon kykyyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisista polttoaineista aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä.

Maailman ylikulutuspäivä on viime vuosina ollut heinä-elokuun vaihteessa. Käytämme noin seitsemässä kuukaudessa luonnonvarat, joiden pitäisi riittää koko vuodeksi.

Nykyisellä kulutuksella tarvittaisiin lähes kaksi maapalloa kattamaan globaali luonnonvarojen tarve kestävästi. Suomalaisten kulutustottumuksilla tarvittaisiin neljä maapalloa. Kulutamme luonnonvaroja huomattavasti nopeammin kuin ne pystyvät uusiutumaan.

Ylikulutus on juurisyy sekä luontokadolle että ilmastonmuutokselle. Käytämme luonnonvaroja yli luonnon kestävyyden ja tuotamme niistä hyödykkeitä tavoilla, jotka kiihdyttävät ilmaston lämpenemistä.

Luomakunta ei kestä lisääntyvää kulutusta ja luonnon hyväksikäyttöä, joihin nykyinen elämänmuotomme perustuu. Kyse on yksinkertaisesti elämämme elinehdoista. Meillä ei ole enää vaihtoehtoja. Ihminen ei ole luomakunnan omistaja eikä kulutus tuo elämään kestävää hyvinvointia. Ihmiskunnan on pakko nöyrtyä.

Aikamme ympäristökriisi paljastaa taustalla olevan hengellisen kriisin. Pohjimmiltaan kysymys on Jumalasta. Katekismuksemme mukaan ”Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Luulemme, että raha, valta ja kunnia suojaavat meitä. Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme. Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat.” (Katekismus, ensimmäisen käskyn selitys).

Turvautuessaan Jumalan korvikkeisiin tai korottaessaan itsensä Jumalaksi ihmisen välttämättömät perussuhteet vääristyvät. Syntiinlankeemuksen seuraukset näemme ihmisen suhteessa Jumalaan, lähimmäisiin ja luomakuntaan.

Tarvitsemme kääntymistä Jumalan puoleen. Siellä missä Jumala saa hänelle kuuluvan paikan elämässä, alkavat myös muut elämänalueet löytää oman paikkansa. Sovinto Jumalan kanssa heijastuu elämän kaikkiin suhteisiin. Sen hedelmät näkyvät ihmissuhteissa, mutta myös suhteessa muuhun Jumalan luomaan todellisuuteen ja koko luomakuntaan.

Kirkon ilmasto-ohjelma kiteytyy kolmeen sanaan: kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus. Kiitollisuus Jumalan hyviä lahjoja kohtaan herättää ihmisen kunnioittamaan ratkaisuissaan luonnon tasapainoa sekä ylistämään Luojaa hänen lahjoistaan. Kunnioitus saa meidät näkemään ihmisen osana luontoa ja suuntaa huomion vastuulliseen elämään luomakunnan jäsenenä. Siihen kuuluu kohtuullisuus kaikilla elämänalueilla.