Päivän vieras -kirjoitus Itä-Häme -lehteen 30.1.2020

Vuonna 2019 kirkon keskusteluapu tavoitti aiempaa enemmän tarvitsijoita. Keskusteluavun puhelimessa käytiin lähes 50 000 keskustelua. Niiden määrä kasvoi vuodessa 19 prosenttia. Yhteenlaskettuna puhelimessa puhuttiin yhteensä 591 vuorokautta. Kirkon keskusteluavun chatissä käytiin noin 5300 keskustelua. Näiden määrä lisääntyi viisi prosenttia.

Keskusteluavun lisääntynyt tarve kertoo yksinäisyydestä. Kirkon diakoniatyöntekijät ja kasvatuksen työntekijät kertovat yksinäisyyden olevan ongelma, joka ilmenee kaikissa ikäryhmissä. Sen torjuminen on tämän päivän diakoniatyön keskeisimpiä tehtäviä.

Professori Juho Saaren muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan yksinäiseksi kokee itsensä noin 15-20 prosenttia suomalaisista. Syvintä yksinäisyyttä kokee arviolta viisi prosenttia suomalaisista. Heille yksinäisyys on muodostunut keskeiseksi osaksi minäkuvaa.

Yksinäisyys vaikuttaa eri tavoin ihmisen hyvinvointiin; sen terveyshaittoihin on herätty viime vuosina yhä laajemmin Suomessakin. Yksinäisyyden sanotaan olevan pian suurempi terveysriski kuin ylipaino.

Tutkimusten mukaan yksinäisyyden sairastuttava vaikutus vastaa 15 tupakan polttamista päivässä. Yksinäisyys voi aiheuttaa mielenterveysongelmia sekä sydän- ja verisuonitauteja ja lisätä ennenaikaisen kuoleman riskiä. Yksinäisyyden sanotaan olevan juurisyy, monien asioiden takana oleva tekijä.

Yksinäisyys on henkilökohtainen vaikeus, mutta samalla myös merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Pahimmiltaan se johtaa syrjäytymiseen. Yksinäisyys koettelee itsetuntoa.

Yksinäisyydellä on monet kasvot, se on erilaista eri ikäkausina. Vanhuksen ikätoverien joukko on harventunut, hoitokotiin ei kannata odottaa vieraita. Nuori voi kokea alemmuutta tai erilaisuutta ja jää sen vuoksi yksin. Lapsen yksinäisyys voi alkaa koulukiusaamisesta. Ilman kaveria on raskasta.

Joku viihtyy yksin, on elämäänsä tyytyväinen. Ja myös ryhmässä voi kokea kipeää yksinäisyyttä.

”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään”, todetaan Raamatun alkulehdillä (1. Moos. 2:18). Toisiin yhteydessä oleminen on ihmisen perustarve.  Jokainen kaipaa ystäviä, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ulkopuolisuus satuttaa, tunne, ettei kelpaa tai tule hyväksytyksi. Tämä aiheuttaa helposti häpeää, joka saa ihmisen eristymään muista.

Yksinäisyys ei ole kohtalo tai ennalta määrätty elämäntilanne. Siihen voidaan vaikuttaa. Siksi siitä on puhuttava enemmän ja avoimemmin.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa yksinäisyyttä on tilastojen mukaan vähemmän kuin muissa maissa.  Hyvinvointivaltio ja tasa-arvoisuus näyttävät suojelevan yksinäisyydeltä. Riittävän korkea työllisyys, eriarvoisuutta vähentävät yhteiskunnan palvelut sekä yhteisöllisyyden vahvistaminen ovat keinoja yksinäisyyden vähentämiseen.

Emme saa sysätä yksinäisyyden torjuntaa vain julkisen vallan tai kansalaisjärjestöjen tehtäväksi. Ihmisen on kannettava elämästään vastuu niiden voimavarojen mukaan, jotka hänellä on. Meillä on vastuu toisistamme.

Jonkun yksinäisyyden poistaminen voi alkaa ystävällisestä katseesta ja tervehtimisestä, jonkun toisen siitä, että istuu samaan kahvi- tai lounaspöytään, kolmannen puhelinsoitosta ja kuulumisten kysymisestä.  Vielä parempi keino on yksinäisen luokse meneminen tai hänen kutsumisensa mukaan johonkin harrastukseen.

Aloittaa voi vaikka tästä: ”Ystävällinen katse ilahduttaa mielen, iloinen uutinen virkistää ruumiin.” (Sananlaskut 15:30).