Kolumni Kotimaa -lehdessä 10.3.2016

Katseeni harhailee ortodoksisen Pokrovan seurakunnan kirkossa sinne tänne. Liturgia kuulostaa kauniilta, mutta en ymmärrä kirkkoslaavia. Tähän jumalanpalvelukseen minut toi osallistuminen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon teologiseen konferenssiin.

Katsellessani huomaan nuoren äidin, joka kantaa lasta sylissään. Äiti kävelee keskellä kirkkoa olevan ikonin luo, tekee ristinmerkin ja suutelee ikonia. Sen jälkeen hän kumartuu ja lapsi painaa päänsä ikoniin. Hetken kuluttua äiti yrittää nostaa lastaan pois, mutta lapsi puristaa pienin käsin ikonin reunaa ja pitää päätään sen päällä. Lopulta lapsi hellittää otteensa ja äiti lapsensa kanssa tekee tilaa seuraaville.

Tuo yksinkertainen tapahtuma puhuttelee minua voimakkaasti. Näin, miten lapsi pienestä pitäen juurrutetaan kristilliseen traditioon ja kirkon uskoon. Sitä ei tehdä pakottamalla eikä pakkosyöttämällä vaan omalla esimerkillä johdatetaan lapsi luottamaan turvalliseen Taivaan Isään.

Kasvatus on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vahvuus. Sen voi todeta käytettävissä olevista seurakuntien määrärahoista, työntekijöiden lukumäärästä ja osallistujatilastoista.

Miten on kotien kristillisen kasvatuksen laita? Kodin merkitys kristillisen uskon synnyssä ja tradition siirtämisessä on keskeinen. Kodin antamaa hengellistä perustaa ei voi korvata. Viime vuosien aikana kasteiden määrä on vähentynyt ja kotien kristillinen kasvatus heikentynyt. Oppivatko lapsemme iltarukouksen? Tietävätkö he, miksi pääsiäistä vietetään?

Tapahtuma Pokrovan kirkossa palautti mieleeni venäläisen kirjailijan Fjodor Mihailovitš Dostojevskin teoksen Karamazovin veljekset. Nuorimman veljen Aljosan ajatukseen on kiteytetty olennaisin perheen ja kristillisen kasvatuksen merkityksestä koko ihmiselämälle.

"Tietäkää siis, ettei ole mitään korkeampaa, eikä voimakkaampaa, ei terveellisempää eikä hyödyllisempää ihmisen vastaiselle elämälle, kuin jokin hyvä muisto, varsinkin lapsuudesta saatu. Teille puhutaan paljon teidän kasvatuksestanne. Jokin tuollainen ihana, pyhä muisto, joka on säilynyt lapsuudesta saakka, kenties onkin paras kasvatus. Jos voi koota paljon tuollaisia muistoja mukaansa elämän matkalle, niin ihminen on pelastettu koko elämänsä ajaksi. Ja jos vaikkapa vain yksi ainoa hyvä muisto jää sydämeenne, niin sekin voi joskus olla pelastuksenne."

Jokaisella lapsella on oikeus kuulla evankeliumin sanoma hyvästä Jumalasta sekä luottaa ja turvautua häneen. Lapsuudesta saakka säilynyt pyhä muisto, kokemus rakastavasta Jumalasta, voi joskus olla elämän pelastus. Ja ennen kaikkea: usko Jeesukseen Kristukseen vie kerran iankaikkiseen elämään.