Kolumni Kirkonseudussa 20/24.2.2024

Kevätaurinko paistaa kirkkaasti. Pimeään vuodenaikaan tottuneet silmät siristelevät, kun vielä melko matalalla oleva aurinko luo säteitään, ja kun lumihanki vahvistaa auringonvaloa heijastuksellaan. Sisälle paistavan auringon lämmön voi tuntea iholla jo helmikuussa. Mutta auringon paistaessa paljastuu myös ikäviä yllätyksiä, jotka keskitalven hämäryys oli antanut unohtaa. Aurinko ei paistakaan kirkkaan lasiruudun läpi vaan syksyn ja talven aikana kerääntynyt lika hämärtää lasia. Huoneilman pöly leijuu auringon valaisemissa valojuovissa. Pintojen pyyhkimättömät pölyt hyppäävät silmille. Pitäisi tehdä kevätsiivous.

On paaston aika. Paasto on kutsu kilvoitteluun. Itsensä tutkimiseen. Ehkä sitä voisi sanoa sielun kevätsiivoukseksikin. Miltä sinussa näyttää, kun sinut valaistaan? Onko elämän pölyisiltä teiltä jäänyt kuraa helmoihin?

Miltä näyttää sielussani? Millaista pölyä ja likaa sinne on kertynyt? Missä voin tutkia sieluni? Miten sielun voi puhdistaa?

Paasto on pääsiäiseen valmistautumisen aikaa. Ehkä joku tekee kotona kevätsiivouksen ja toivottavasti moni myös valmistelee sieluaan vastaanottamaan pääsiäisen suuren sanoman. Paasto on sielun siivoamisen lisäksi myös karsimisen aikaa. Elämästä on välillä hyvä karsia turhia versoja, ylimääräisiä aikasyöppöjä ja mielen hälinää. Näin hyvät versot pääsevät kasvamaan ja voimistumaan.

Raamatussa kerrotaan monista ihmisistä, jotka saavat Jeesukselta sielun puhdistumisen riemun. Nämä ihmiset tulevat Jeesuksen luokse valoon. He eivät yritä peitellä sitä, mitä ovat. Jeesuksen luokse on niin turvallista tulla, ettei tarvitse olla muuta kuin on. Saa näkyä kaikkine tahroineen.

Sielua voi valaista hiljentymällä Jumalan sanan äärelle. Tulevan pyhän evankeliumikohdassa kerrotaan hetkestä fariseuksen kodissa. Kesken aterian Jeesuksen luokse tulee syntiseksi kutsuttu nainen, joka voitelee Jeesuksen jalat tuoksuvalla öljyllä. Tuolla teolla on hyvin vahva vertauskuvallinen merkitys. Se viittaa kuninkaan voiteluun ja myös Jeesuksen tulevaan hautaamiseen. Mutta fariseus, jonka luona Jeesus on vieraana, alkaa paheksua Jeesusta siitä, että hän antaa syntisen naisen koskea itseensä. Jeesus näkee tilanteen täysin eri tavalla. “Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” (Luuk. 7: 47–48)

Anteeksisaamisessa on valtava voima. Se pesee ja puhdistaa, vapauttaa taakoista. Aivan samoin kuin rätti, pesuvesi ja kuivain tekevät likaisille ikkunoille, anteeksianto saa valon taas loistamaan sieluun kirkkaasti ja esteettömästi.

“Rakas Jumala. Kiitos naisesta, joka oli valmis rikkomaan kallisarvoisen voidepullon voidellakseen Jeesuksen jalat. Rukoilemme, että voisimme oppia jotain hänen rakkaudestaan. Auta meitä näkemään, miten paljon olet antanut anteeksi myös meille.”

Mari Parkkinen
Piispa