Rajat ylittävä kirkko

Ensimmäisenä kristillisenä helluntaina parituhatta vuotta sitten Jerusalemiin kokoontuneet ihmiset kokivat ihmeen. He kuulivat puhuttavan Jumalan suurista teoista kukin omalla kielellään. Kristillinen kirkko ylitti kansalliset, kielelliset ja kulttuuriset rajat jo heti syntyessään. Se on alusta pitäen ollut monikulttuurinen yhteisö. Evankeliumi kuului kaikille kansoille.

Suhde monikulttuurisuuteen on noussut viime aikoina yhä useammin esiin Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Esimerkiksi uusimmassa tulevaisuusselonteossa Kirkkona monikulttuurisessa yhteiskunnassa (2014) etsitään teologisia perusteita ja näkökulmia kirkon toimintaan arvoiltaan ja elämäntavoiltaan yhä monimuotoisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassa.

Kristillinen sanoma elää aina jossain tietyssä kulttuurisessa ympäristössä. Ympäristö vaikuttaa kirkkoon, ja kirkko yhteisöön ympärillään. Kirkon ja kulttuurin välistä suhdetta voidaan tarkastella eri näkökulmista. Tulevaisuusselonteko nostaa esille neljä näkökulmaa.

Kirkko on transkulttuurinen eli kulttuurien rajat ylittävä. Raamattu, kaste, ehtoollinen, ekumeeniset uskontunnustukset ja kristillinen lähimmäisenrakkaus yhdistävät kirkkoja paikasta ja ajasta huolimatta ja yli kulttuuristen rajojen, vaikka ottavatkin paikallisiin oloihin ja kieleen sopivat muodot.

Kirkko on kontekstuaalinen eli ympäristönsä huomioon ottava. Kristus syntyi ihmiseksi tietyn elämäntavan, tiettyjen kulttuuristen mallien ja tietyn kielen keskelle. Siinä on kontekstuaalisuuden perusmalli.

Kirkon on rajoja ylittäessään ja muuttuvassa maailmassa eläessään omaksuttava uusia kieliä ja kulttuurisia malleja voidakseen olla ihmisille merkityksellinen. Ympäristön huomioon ottaminen edellyttää pysyvää ydintä ja valmiutta sen tulkitsemiseen tämän ajan keinoin. Kontekstualisoinnin myötä kristilliseen sanomaan avautuu uusia näkökulmia.

Kirkko on vastakulttuurinen. Vastakulttuurisuus ei tarkoita kulttuurinvastaisuutta vaan pikemminkin kriittistä sitoutumista kulttuuriin. Kirkon ei tule mukautua maailmaan vaan toimia maailmassa kriittisenä muutosvoimana.

Kirkon sanoma perkaa pois epäuskoa ja väärää uskoa. Se ohjaa vastustamaan kulttuuristen mallien rakenteissa ja käytännöissä piilevää sortoa, epäoikeudenmukaisuutta ja muita epäkohtia. Se ohjaa etsimään yhteyttä yli inhimillisten rajojen.

Kirkko on kulttuurienvälinen. Kristus on kaikkien kansojen Pelastaja ja Herra. Kulttuuriset mallit tuovat mukanaan uusia näkökulmia Kristuksen työhön. Siksi eri taustoista – niin oman kirkon sisällä kuin kirkkojen välillä maassamme ja koko maailmassa – tulevat kristityt tarvitsevat toisiaan.

Kirkkoa kutsutaan tarkastelemaan koko elämäänsä näistä neljästä näkökulmasta käsin. Näkökulmat ohjaavat arvostamaan sitä, mikä kulttuureissa on kestävää ja hyvää. Ne ohjaavat myös tunnistamaan jännitteet kulttuurien ja evankeliumin välillä.

Helluntain tapahtumat kertovat, että kirkko on lähetetty ylittämään rajoja. Apostolien tekojen helluntaikertomus (Apt. 2:1-13) puhuu kielellisten, etnisten, kansallisten ja kulttuuristen rajojen ylittämisestä. Jeesus Kristus on kaikkien ja kaiken Herra.

Ilman kulttuurien rajat ylittävää pysyvää ydintään kirkko lakkaa olemasta kirkko. Ilman pyrkimystä rajojen ylittämiseen kirkko menettää identiteettinsä. Rajoja ylittäessään kristinuskon ydin kääntyy uusille kielille ja uusiin kulttuuriympäristöihin.

Kirkon tehtävä on tulkita kristinuskon ydintä yhä uudestaan ja uudestaan erilaisissa kulttuureissa. Samalla sen tehtävänä on huolehtia, että apostolinen usko, väärentämätön ja puhdas evankeliumi, säilyy aitona ja alkuperäisenä.